Vuorovaikutus > Vapaa hahmotus

Antropologinen etiikka

<< < (4/24) > >>

Laika:
Syy miksi Descartesin ja kauhistuneen yleisön dilemmaa ei koskaan vakavasti käsitelty (kun brittiparlamentaarikko esitti 1800-luvun Englannissa eläinsuojelulakia, keskeiset poliitikot purskahtivat nauruun) oli se, ettei sitä koskaan muotoiltu vastausta vaativaksi kysymykseksi. Ajatus ei-ihmiseläimistä mekaanisina laitteina lienee sittemmin vähin äänin hylätty. Käytänteitä sen sijaan ei -kysymystä ei koskaan esitetty, koska meidän olisi täytynyt esittää se itse, vapaaehtoisesti. Toisin oli ihmiskuntaa repineiden sosiaalisten kysymysten laita, jotka pakottivat yhteiskunnan valtarakenteiden muutoksen 1700- 1800-luvulla. Eläinkysymyksessä olemme edelleen samaisen kuvan vankeja, jossa yksi tekee mitä tahtoo kauhistuneen (ja tilanteeseen puuttumattoman) väkijoukon seuratessa edessä. Ero on lähinnä siinä, että nyt se tehdään teollisessa mittakaavassa. Ajatus on niin epämiellyttävä, että sen peitteleminen vaatii tiettyä huumoria. Oikea termi peitellylle aiheelle on 'joukkomurha' sekä siitä erillisenä ilmiönä (geno-) 'geneettinen murha'. Antropologinen etiikka siten kuin sen luonnostelen tunnustaa avoimen keskustelun aiheesta ilman normatiivisia ennakkoehtoja kuten murhia tekevien vastuuoletuksia, lukuunottamatta ehtoa käyttää kieltä edellisessä mielessä käynnissä olevien, todellisten ja kauaskantoisten prosessien kuvaajina. Joukkomurhalla on paitsi ekologinen vaikutuskenttänsä, se johtaa sosiaalisten normien muodostumiseen normaalina pidettävien standardien luomisen ja ylläpitämisen kautta. Antropologinen etiikka ei edellytä ennakkoehtona kommunikaatiolle yleisesti sitoutumista murhan tai kidutuksen kieltämiseen, ellei se kohdistu ihmisiin. Kyse ei ole antropologisen etiikan normista, vaan poliittisesta (realistisesta) ennakkoehdosta yhdistettynä siihen tosiseikkaan, että sen mukaan ihminen on eläin, ja sen vuoksi ansaitsee hyvää kohtelua. AE:n mukaan ihmisen ontologinen status kytkeytyy muuhun eläinkuntaan, mitä myös paleontologinen tutkimus vahvasti tukee. Tämän hyväksyminen ei edellytä normatiivisia väitteitä.

Aivan erityistä huomiota tulee (normatiivisesti) kiinnittää siihen tosiseikkaan, että laajuutensa vuoksi joukkomurhassa ovat osallisia miltei kaikki, ja sosiaalisia verkostoja ei tule lähtökohtaisesti vahingoittaa sen tunnustamiseksi. Ongelma on kuitenkin merkittävä praksiksen kannalta. Se on ikäänkuin 'natsismia steroideissa'. Kollektiivi luo itse käytänteensä ja oikeutuksen niille. Siksi kyse ei ole pelkästään tosiseikkojen toteamisesta, vaan paradigman vaihdoksesta. Tosiseikkojen tunnustaminen on kuitenkin paradigman vaihdoksen ensimmäinen ehto.

Ympäristönsuojelun teennäisyys ilmenee rationa, jonka mukaan suojelemme ympäristöä ihmiseltä ihmisen tarpeita varten samalla, kun tiedämme ihmisten tarpeiden tyydyttämisen olevan ensisijainen ympäristön tuhoutumisen syy. Toisin sanoen ympäristönsuojelun julkilausuttu tavoite on ristiriidassa ympäristön julkilausutun tuhoutumisen syyn kanssa. Jos halutaan olla marxisteja, niin edellisessä kai voisi nähdä dialektisen prosessin eli tuotantosuhteiden ja tuotantovoimien välisen ristiriitaisen historianvaiheen. En kuitenkaan ole varma, löytyykö paikalta yhtään Marxin materialismia tuntevaa henkilöä, joka osaisi kommentoida ajatuksen pätevyyttä. Marxia tietysti vaivasi sama ihmiskeskeisyys kuin kaikkia muitakin aikansa ihmisiä, joten vastausta ei voitane löytää hänen alkuperäisistä töistään.

Laika:
Käsiteltävän kentän moninaisuus uhkaa siirtää käsittelyn harhapoluille, joten asetan sitaatin askelmerkiksi kysymyksistä, joiden pariin aion myöhemmin siirtyä tarkemmin. Olen pohjustanut seuraavaa aiemmilla huomioillani Darwinista ja hänen teoriansa paikasta tieteen- ja yleisessä historiassa. Darwinin huomio on kumouksellinen:

Systematists will be able to pursue their labours as at present; but they will not be incessantly haunted by the shadowy doubt whether this or that form be in essence a species. …In short, we will have to treat species in the same manner as those naturalists treat genera, who admit that genera are merely artificial combinations made for convenience. This may not be a cheering prospect; but we shall at least be freed from the vain search for the undiscovered and undiscoverable essence of the term species. (Darwin 1859, 485)

http://plato.stanford.edu/entries/darwinism/

wade:

--- Lainaus käyttäjältä: Laika - Pe 18.12.2015, 04:01:36 ---Käsiteltävän kentän moninaisuus uhkaa siirtää käsittelyn harhapoluille, joten asetan sitaatin askelmerkiksi kysymyksistä, joiden pariin aion myöhemmin siirtyä tarkemmin. Olen pohjustanut seuraavaa aiemmilla huomioillani Darwinista ja hänen teoriansa paikasta tieteen- ja yleisessä historiassa. Darwinin huomio on kumouksellinen:

Systematists will be able to pursue their labours as at present; but they will not be incessantly haunted by the shadowy doubt whether this or that form be in essence a species. …In short, we will have to treat species in the same manner as those naturalists treat genera, who admit that genera are merely artificial combinations made for convenience. This may not be a cheering prospect; but we shall at least be freed from the vain search for the undiscovered and undiscoverable essence of the term species. (Darwin 1859, 485)

http://plato.stanford.edu/entries/darwinism/

--- Lainaus päättyy ---
Eli lähtökohtasi on, että meidän ei tulisi kysyä, mikä ihminen (lajina) on; koska se mitä ihminen "on", on vain kätevyytensä vuoksi luotu keinotekoinen yhtenäisyys. Essentia on löytämättä (paljastamatta), ja mahdoton löytää (paljastaa)... koska sitä ei ole.

?

---

Olen amatööri. Ja siksi en sano ymmärtäväni paljoa filosofiasta. Mutta tämä vastuuni epääminen mielessä kerron, mitä minun on annettu ymmärtää Schellingin ajattelun isosta kuvasta. Hänen luonnonfilosofiastaan.

Olemme ihmisinä osa luontoa. Ne hiukkaset ja osaset, joista muodostumme, ovat luonnonlakien alaisia. Luonnollisina ihmisinä me itseorganisoidumme, ts. kehitymme organismeina eri osastemme vuorovaikutuksessa.

Mutta kehityksemme tuloksena syntyvä kokonaisuus on jotain muuta kuin osiensa summa (en kirjoita "enemmän", koska haluan välttää arvottamista): kokonaisuus ei palaudu osiinsa tai niiden vuorovaikutukseen.

Tämä osa ihmisestä, joka on muuta kuin osiensa summa, ymmärtää itsensä erillisenä. Ihminen on tietoinen. Ja tietoisessa erillisyydessään haluaa palata osaksi immanenttia luontoa.

---

Tämän "muuta kuin osiensa summa" ymmärrän analogialla kävelemiseen. (Kyse on siis pelkästä vaillinaisesta analogiasta, sillä käveleminen on suhteessa ihmiseen melko universaali; kun taas moni se mihin analogialla haluan viitata on kontingentti). Jos pohdimme kuinka monimutkainen kehollinen prosessi käveleminen on; kaikki sen vaatima havaitseminen, kehon tasapainon hallinta, lihasten ja jänteiden keskinäisriippuvainen supistuminen ja rentouminen, oikeneminen ja taittuminen, jne. Näistä pienistä osasista muodostuu holistinen ilmiö nimeltään käveleminen, joka on meille perustavanlaatuinen ja pitkälle automatisoitu kyky.

On lähes maagista, kuinka vähän energiaa käveleminen meiltä vaatii suhteessa toiminnan monitahoisuuteen. Jotta kiäveleminen ylipäätänsä on mahdollista, tarvitsemme tiedostamattoman "yleisymmärryksen" siitä miten käveleminen tapahtuu. Yleisymmärrys yhdistää toisiinsa intuitiivisella tavalla kaikki nämä itsessään merkityksettömät partikulaarit keholliset ilmiöt.

On olemassa tila, jossa ihminen menettää tämän intuitiivisen kykynsä kävellä. Tämä on todellinen tragedia. Sen sijasta että ihminen nousee ja kävelee, hän joutuu kohtelemaan omaa kehoaan kuin marionettinukkea: hänen tulee kognitiivisesti tietää mistä osatekijöistä kävelemisen akti koostuu, ja oman attentionsa avulla "käskeä" tietoisesti kehoaan kävelemään. Hänen pitää kiinnittää huomionsa ensin tuohon lihakseen, sitten tuohon, tarkkailla raajojen ja kehon asentoa ja kontrolloida sitä tietoisesti. Tämä toimenpide on mahdollinen, mutta kävely näyttää todella kömpelöltä. Samaten se vaatii niin paljon "pieniltä harmailta aivosoluilta" (Poirot) että muutaman kymmenen metrin matkan taittaminen on suunnaton ponnistus, tavallinen elämä ei enää onnistu, ihminen ei enää hilpaise kaupassa.

Ihmisellä on symbolisen ajattelunsa kautta samankaltainen kulttuurinen yleisymmärrys niistä pienistä partikkeleista, joista "hän" muodostuu. Ilman yleisymmärrystä hän olisi pelkkiä merkityksettömiä osasia, joista ei muodostu identiteettiä, minua.

Tämä "minä", jolla on kyky kokea itsensä tietoiseksi ja minänä identtiseksi (ei vain kaoottiseksi yhdistelmäksi osasia), alkaa (ilmeisesti välttämättä) pohtia myös sitä, missä määrin tämä minä on yhteydessä johonkin itseään suurempaan, ja itseään edeltävään, itseään seuraavaan: luontoon, kosmokseen, Jumalaan.

Tietoisuus irrottaa meidät siitä immanenssista, mitä luonto on, mutta samalla me haluamme kysyä miten olemme mielinemme suhteessa tuohon immanenssiin.

Laika:
Oletan sinun tarkoittavan, että ihminen on totaliteetti, ei aggregaatti? En tietenkään kiellä emergenssiä. Ongelmana oli, että sama emergenssin mekanismi koski muitakin eläimiä kuin ihmisiä. Työstän hiukan, miten Darwinin ajattelua aikalaisessa kontekstissaan ymmärrän käyttäen tukenani Jay Gouldin tulkintoja.

Toisin kuin usein virheellisesti ajatellaan, Darwinin teoria luonnonvalinnasta yksinkertaisesti perustui, tai perustuu, selviytymisen ja lisääntymisen syklin (=sopeutumisen) kannalta haitallisten ominaisuuksien asteittaiseen häviämiseen, ei niin, että olisi jokin edistyvä teleologia tai edes 'evoluutio' (Darwin itse ei käyttänyt kyseistä sanaa kuin vasta myöhäisvaiheessa sen yleistyttyä ajan tieteenfilosofiseen kieleen, koska se ei ollut hänen teoriansa varsinainen ydin -ei hän peitellyt teoriaa evoluutiosta, vaan teoriaansa luonnonvalinnasta). Luonnonvalinta oli siinä mielessä sokea -se ei tuottanut hyötyä kuin karsiutumisen kautta. Ajatus kehityksestä ei Gouldin mukaan ollut syy, miksi Darwin ei uskaltanut julkistaa tuloksiaan moniin vuosiin. Hänen aikanaan kehitysteorioita elämästä olivat esittäneet muutkin, kuten Lamarck* -ei kirkko heidän henkilöään vainonnut enää 1800-luvulla ajatustensa esittämisestä. Darwin ei halunnut julkistaa teoriaansa luonnonvalinnasta. Sen mukaan ei ollut mitään teleologista voimaa, joka olisi luonut ihmisen. Teoria oli raa'an materialistinen ihmisen alkuperän todistelussa, se kielsi valintaan johtavan mekanismin luonteellaan kahtiajaon materian ja hengen, sielun ja aineen, kausaliteetin ja teleologian, välillä:

https://www.youtube.com/watch?v=slx5o3Mmpv8 (Sitaatit Darwinin muistikirjoista kohdasta 3:38 lähtien)

Darwinin ajatus oli perusteiltaan tavallaan vastakkainen Hegelin hengenfilosofialle, jonka mukaan 'henki pyrkisi täydellistymään' (se ei pyrkisi yhtään mitään) tulemalla 'absoluuttiseksi hengeksi' (tai ehkä oikeammin tuotantotapoja vastaaviksi tuotantosuhteiksi, kuten sittemmin Marx asian tarkkanäköisesti käänsi). Käsitykseen aineen ja hengen kaksinaisuudesta oli siis aiemmin tullut samainen Descartes, joka piti ei-ihmiseläimiä mekaanisina luonnon automaatteina vastoin mainitsemani yleisön kauhistuneita reaktioita, ja samainen dualistinen harha sai otteeseensa Darwinin jälkeen erilaiset sosiaalidarwinistiset liikkeet, täten alentaen myös ihmisen samalle mekanistisen materialismin tasolle, jota Darwinin teoria luonnonvalinnasta edusti.

Darwin, of course, expected, and got, outraged reactions from religiously conservative colleagues, such as his old geology teacher Sedgwick, who in a review expressed his “deep aversion to the theory; because of its unflinching materialism;--because it has deserted the inductive track,--the only track that leads to physical truth;--because it utterly repudiates final causes, and therby [sic] indicates a demoralized understanding on the part of its advocates.”

http://plato.stanford.edu/entries/darwinism/

Retrospektiivisesti voidaan toki sanoa, että Darwin oli oikeassa pelätessään tulostensa julkistumista. Aika ei ollut kypsä; ihminen ei ollut valmis. Mutta sen filosofiset implikaatiot ikään kuin haluttiin haudata kansallissosialismin kanssa. Tietoisuus ei ollut suinkaan uutta, päinvastoin, juuri tietoisuus oli Darwinin löydösten valossa osoittautunut virheiden ja harhakuvitelmien lähteeksi. Darwin pelkäsi mitä tapahtuisi noiden virhepäätelmien ja harhakuvitelmien haihtuessa. Narratiivi kilpailusta ja herruudesta olisi se, joka löisi läpi eurooppalaisessa ajattelussa, eikä ihme: olihan ihminen määritellyt lajinsa luomakunnan herraksi uskonnon alueella, ja klassinen taloustiede osoittanut kilpailun verrattomasti kollektiivista suunnittelua tehokkaammaksi tuotannon muodoksi. Verrattakoon edellistä reunahuomautuksiini ihmisen paikasta kosmoksessa ennen ja jälkeen kopernikaanisen vallankumouksen. Kysymys oli kosmologisesta murroksesta ihmismielessä. Viittaus boldadussa sitaatissani essentiaan pitää ymmärtää siinä viitekehyksessä, että materialismin ja (teleologisen) hengen välinen rajalinja rikkoutui. Tottakai ihminen järjestelmäteoreettisessa mielessä edelleen oli olemassa, mutta samassa mielessä kuin koira oli järjestelmäteoreettisessa mielessä olemassaoleva, tai simpanssi. Ihmisen hengellinen essentia oli poissa, ja luonnonvalinnan teoria riitti elegantisti selittämään kaikkien lajien emergenssin koko monimuotoisuudessaan. Ihminen oli itse alentanut muut eläimet niille varaamalleen paikalle kosmologisessa järjestyksessään, ja nyt hänen oma lajinsa laskettiin samalle tasolle. Teoria luonnonvalinnasta yksinkertaisesti asetti ihmisen kontekstiin, johon se ei ollut siihen asti kuulunut. Mutta orjuutta Darwin vastusti.

*Lamarckin teoriassa toisin kuin Darwinin, on vahva tendenssiluonne mukana ominaisuuksien kehittymisessä.

Laika:

--- Lainaus käyttäjältä: Laika - To 10.12.2015, 01:38:05 ---Ehdotukseni antropologisen näkemyksen tuomisesta keskusteluun lyhyesti sanottuna ei johdu siitä, että ihmisen ottaminen mitaksi toisi jotain uutta sinänsä. Ehdotuksen arvo riippuu siitä, tulisiko ihmistä mitata osana laajempaa asioiden kokonaisuutta, lähinnä meille analogista biologista luontoa. Silloin ei voida välttyä tarkastelemasta ihmistä kuluttajaeläimenä, jolle kaikki muut eläimet ovat tuotantoeläimiä. Edellinen kuvaa myös kulttuuriympäristömme kokonaissuhdetta muuhun ympäristöönsä. Tuotantosuhteissa se merkitsee ihmisen ekstraktiivisen roolin tunnustamista ja omaksuttua roolia syynä orastaviin vaikeuksiimme tasapainottaa olemassaoloamme muuhun elävään luontoon nähden. Andrew Dobson kirjassaan Citizenship and Environment tunnustaa ihmisen ekstraktiiviset käytännöt, mutta ainoastaan siitä kärsiviin muihin ihmisryhmiin nähden. Dobson väittää, että velvollisuuseettinen näkemys kansalaisuuteen tulee erottaa hyväntahtoisuudesta tai 'laupiaan samarialaisen tapauksesta' oikeudenmukaisuusnäkökohtien perusteella.
--- Lainaus päättyy ---

Tarkasteluni perustuu praksiksen historiaan, mutta väitän, ettei sitä ole tarkoituksenmukaista täysin erottaa tieteenfilosofian historiasta, koska molemmat heijastavat epätäydellisinä kuvajaisinakin toistensa aikalaisia käsitysmaailmoja (tai oikeammin ilmaistakseni niiden merkittäviä osasia). Dobsonin varsin ohjelmallinen kirja taustana todettakoon, ettei minun tässä vaiheessa ole ylipäätään lainkaan mielekästä kieltää tai piilotella henkilökohtaista intressiäni. Tuotannollisia suhteita, erityistieteen historiaa tai eri aikakausien poliittista diskurssia tutkittaessa sen sijaan ilmentävät tunnettavat ja vähemmän tunnetuiksi jäävät tosiseikat, tieto niistä. Samoin mainittujen seikkojen väliset riippuvuussuhteet ovat ainakin periaatteessa, oikeassa kuvauksessa, tosiasioita. On toinen asia, että niiden kiistäminen tai hyväksyminen riippuu joka tapauksessa havaitsijan tulkinnasta suhteessa henkilökohtaiseen tietämykseensä. Dobsonin ohjelmanjulistus täytyy siksi ymmärtää ohjelmanjulistuksena pelkän kirjan sijaan. Itse olen asiani suhteen nykyisessä vaiheessa agnostikko: uskon löytäneeni kyllä jotain, mutten toistaiseksi tiedä reittiä tai edes funktionaalisuutta kääntää löydöstä yksiselitteiseksi ought to -argumentiksi. Sitä ei vakava historiantutkimus sinällään voisi ollakaan. Korkeintaan se voi toimia keskustelun avauksena, jos niin sosiologisesti epätekninen termi ilmiölle sallitaan.

Hidas kirjoittamiseni ketjun aiheeseen johtuu minulle ulkoisista tekijöistä, mistä huolimatta ketju prioriteettina on pysynyt ja pysyy mieleni päällä.

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu

[*] Edellinen sivu