Hiekkalaatikko > Kuperkeikka

Mitä jäänyt tekemättä

(1/3) > >>

Tupakkamies:
Ymmärtääkseni tänne kirjoittelee pääosin elämää nähneitä senioreita. Onko teillä vielä jotakin sellaista tavoittelemisen arvoista haavetta, unelmaa tai asiaa jonka koette vielä jääneen tekemättä/kokematta.

Aiotteko tehdä asian suhteen jotakin vai ovatko ne ulottumattomissa.

Itsellä on periaatteessa elämän velvollisuudet siinä mielessä hoidettu että jälkikasvujen opinnot ja harrastukset on maksettu.

Matkustaminen toki varmaan jokaisella tulee mieleen mutta kertokaa halutessanne jotain itsellenne tärkeää. Harkitsen vielä omia sanojani.

Hippi:
Hyvä aloitus ja olen nyt liki vuorokauden miettinyt asiaa, aina välillä palaillen siihen. Yllättävän vaikea on keksiä, mitään, mikä olisi jäänyt tekemättä sellainen, jonka todella olisin halunnut tehdä ja toteutuminen olisi ollut yksin minun vallassani.

Ainoa hyvin selvästi alkuun lopahtanut oli aikeeni lähteä opiskelemaan työn ohella aikuisiällä. Minulla oli tuohon aikaan työkaveri, joka kannusti hakemaan muodollista pätevyyttä, kun uraputkeni selvästi jumitti siksi, että olin vain yo. Alemman korkeakoulututkinnon hankkisin tiedoillani ja kokemuksellani helpostikin, näin sanoi tuo kaveri ja minä innostuin. Olin jo tilannut hakupaperit, mutta tästä tulikin aviokriisi, joten homma tyssäsi siihen. Nyt aika on ajanut tuosta ohi. Uraputken jumituskin laukesi, joten eipä tuosta sitten isoa vahinkoa ollut.

Sitten tuli mieleen, että monella ikäiselläni on laajahko ystävä- ja tuttavapiiri. Tällaista en ole onnistunut hankkimaan ympärilleni. En tiedä johtuuko se luonteenlaadustani vai siitä, että lapsena en oppinut sosiaalisuuteen ja isoon kaveripiiriin mm. en käynyt lastentarhaa vaan olin naapurin tädillä hoidossa ja tästä surauksena olin aika yksin koulussakin jne. Onko olosuhteet muokanneet minua vai minä olosuhteita välttelemällä tilaisuuksia tutustua ihmisiin. Ihmisten sietäminen on to-do listalla ja olen opettelemassa aktiivisuutta sosiaalisissa tilanteissa. Minusta tämä projekti on tärkeä tulevaisuuden kannalta. Luulen, että vanhempana voisin kaivata seuraa ehkä enemmän kuin nyt.

Joskus 10 – 15 vuotta sitten olisi kiinnostanut lähteä jollekin fyysisesti rankalle vaellukselle johonkin, mutta en tuntenut ketään joka olisi kanssani voinut lähteä. Tämän jonkun olisi pitänyt olla kokenut ja toimia ikään kuin ohjaajana kokemattomalle. Tämä ei enää ole mahdollista, joten nuo rajat jäivät löytämättä.

Tuossapa noita nyt oli ja varmaan, jos keskustelua tulee, niin mieleen saattaa jotain palautua. Mutta yleinen elämänasenteeni on, etten kovin murehdi ja pohdi sitä mitä minulla ei ole, vaan iloitsen siitä, mitä minulla on. Ehkäpä ei ole noita tekemättömiäkään niin kovin paljoa, kun ei ole ollut mahdollista haaveilla niitä tekemisiä aikanaan, kun fakta oli, ettei juurikaan ole mahdollisuuksia yh:na matkustella tai harrastella mitään aikaa vievää kodin ulkopuolella. Olen asettanut haluni ja toiveeni aina sellaiseen, joka on ollut mahdollista. Niin, ja vielä sekin, että olen aika varovainen nynny, joten en koskaan ole haaveillut mistään uhkarohkeasta, laskuvarjohypystä, benjihypystä, Suomenlahden yli uimisesta, vuorikiipeilystä tmv. :)

Tupakkamies:
Kiitos Hippi, oli mukava lukea vilpitöntä viestiäsi.

Minäkin olen jossain määrin pohtinut jo pitkään mihin asioihin kykenisin vielä vaikuttamaan. Ehkä eniten on jäänyt harmittamaan yhteydenpito joihinkin sisaruksiini ja etenkin yhteen veljeeni. Minulla on/oli kolme veljeä joista yksi kuoli tapaturmaisesti. Toisen elossa olevan veljeni kanssa soittelemme ja tapaamme ihan säännöllisesti mutta jostain syystä yhteydenpito kolmanteen veljeeni on sammunut. Kahteenkymmeneen vuoteen ei juurikaan olla yhteyttä pidetty vaikka mitään skismaa ei välillämme ole. Tämän asian korjaaminen voisi olla sellainen jonka ei tarvitsisi jäädä tekemättä

Vähän kevyemmältä puolelta tekemättä on laiskuuttani jäänyt arvostamieni kitaristien konserteissa käyminen. Gary Mooren osalta se on nyt ulottumattomissa. 80 -luvun alkupuolelta saakka uraansa seurasin mutta niin vain enkeliparvi miehen nappasi ennen kuin lavan reunalle ymmärsin mennä. Joe Satrianin haluaisin livenä nähdä ja sen aion toteuttaa.

Ja ehken lisää jos keskustelu viriää.

Hippi:
Nyt osui ja upposi kipeästi, kun kerroit yhteydenpitämisen katkeamisesta veljeesi.

Minulle kävi samoin siitäkin huolimatta, että hän asui perheineen lähes naapurissa eli samassa lähiössä. Tavallaan yhteyden katkeamiselle oli syykin, mutta ei mitään sellaista välirikon tapaista ”kerrasta poikki” tapahtumaa. Kun tilanne ja olosuhteet olivat muuttuneet, ajattelin monesti, että pitäisi ottaa yhteyttä ennen kuin on myöhäistä. Olin nähnyt etäältä häntä joskus ostarilla ja huomannut ryhdin vajonneen ja kävelyn olevan hidasta. Sitten en pitkiin aikoihin häntä nähnyt. Viimein veljeni tytär lähetti s-postia minulle töihin, kun muisti työpaikkani ja arveli, että sieltä voisi tavoittaa.  Viestissä laittoi puhelinnumeron, johon soittaa veljeni vaimolle. Arvasin asian. Hautajaisten jälkeen tapasin veljeni vaimoa pariin kertaan virallisten asioiden hoitamisen tiimoilta ja hän sanoi, että veljelläni oli tarkoitus ottaa minuun yhteyttä, kunhan pääsee kuntoutuksesta kotiin.  Mönkään meni se aikomus, sillä hän sai yllättävän sairauskohtauksen ja menehtyi siihen.

Itkin vuolaasti, vaikka olin lähes vieraan ihmisen hautajaisissa. Surin sitä, että en enää voi korjata sitä, mikä korjaamatta oli.

Minulle kävi tuplaten huonosti, sillä en ollut tuntea veljeni tytärtä, kun tapasin hänet hautajaisissa ensimmäisen kerran reiluun viiteentoista vuoteen. Hän oli onnettoman laiha ja uupunut. Hautajaisten jälkeen hän lähetti minulle sähköpostin ja kertoi, että on saattohoitovaiheessa ja mitään ei ole enää tehtävissä. Hän oli minulle hyvin läheinen, kun hän oli lapsi, mutta samalla kun yhteys katkesi veljeeni, myös tähän nuoreen naiseen, josta tuli viiden lapsen äiti ennen kuolemaansa. Nyt nämä lapsetkin ovat minulle aivan vieraita. En kuitenkaan voi mennä enää vieraiden ihmisten elämään ”Hei, olen isotätinne, ottakaa minut nyt vastaan innoissanne”.  Nuo kuitenkin olisivat ainoita sukulaisia, joita minulla on omien lasteni lisäksi. Jotain serkkuja vielä on, mutta vanhempieni kuoltua noihin ei ole ollut mitään yhteyttä. Facebookista olen heitä löytänyt vielä elossa olevina.

Kun ihminen on sosiaalisesti täysi pönttö, voi käydä näin. Ota yhteyttä veljeesi, ettei käy samoin. Se jää vaivaamaan, jos tilaisuus karkaa käsistä.

Karkaa vähän aiheesta, mutta tuosta sukulaisuudesta sen verran, että läheinenkään sukulaisuus ei tarkoita sitä, että ihmisen seurassa viihtyy tai tästä pitää jotenkin erityisellä tavalla. Olen tämän huomannut jopa omien lasteni kanssa. Vanhin tyttäreni ei juurikaan välitä pitää minuun yhteyttä, mutta kahden nuoremman kanssa on hyvinkin tiiviit välit. Olen kaikille tasapuolisesti viestinyt, että en halua tupata itseäni, joten on heidän asiansa pitää yhteyttä silloin, kun siltä tuntuu.

Edellä olevaan liittyen vielä lisäyksenä näin jälkikäteen, että minulle oli hyvin vapauttavaa kuulla, että jollekin toisellekin on noin käynyt. En tästä ole julkisesti aikaisemmin edes puhunut, vaikka veljestäni olen kyllä muuten puhunut. Olen veljeni kuoleman jälkeen ollut kovin häpeissäni, potenut syyllisyyttä ja tuntenut olevani omituinen, kun en yhteyttä pitänyt aikanaan.


Nyt kun mainitsit noita käymättömiä keikkoja, niin niitä riittää minullakin. Olen kauan sitten Irlantiin tehdyn lomamatkan, kahden viikon hevosvankkuriloma maaseudulla, seurauksena ihan hurahtanut irkkumusiikkiin. Pitkään on ollut aikomuksena tehdä ekskursio johonkin irkkubaariin silloin, kun sillä on joku hyvä esiintyvä vierailija. En vaan ole saanut yksin lähdettyä ja ei oikein ole saman henkistä seuraa tiedossa.

Sitten on joitain vanhoja, sanan varsinaisessa merkityksessä, jotka on näkemättä livenä: Eric Clapton, Bob Dylan esimerkkeinä. Noissa vaan alkaa olla jo riski, ettei se livekeikka enää ole niin hyvä, joten saattaapa hyvinkin jäädä tekemättömien joukkoon ja mukaviksi toteutumattomiksi haaveiksi.

Joitakin teinivuosien "sitten, kun ..., niin ... " -juttuja on ollut, jotka lähinnä liittyivät siihen, että kun on rahaa toteuttaa ajatus, niin sen teen. Nämä ovat jääneet tekemättä, vaikka rahattomuus ei ole ollut enää esteenä. En ole ostanut joitain tiettyjä herkkuja ja yksin ahminut niitä enkä ole matkustanut Jamaikalle juomaan rommia :)



Lisätty yksi kappale väliin (merkitty alkuun kursivoinnilla) ja viimeinen kappale kevennykseksi.

Laika:
Mitä on jäänyt tekemättä:

Taidepornoelokuva, oma mielenosoitus julkisissa tiloissa, väitöskirja ja kovat huumeet.

 Neljäsosa ihmisistä voidaan laskea oikopäätä haittaeläimiin siinä mielessä, että heillä ei ole yhtään originaalia ajatusta tai kannatettavaa tavoitetta, mutta ajatteleviin yksilöihin kohdistuva sosiaalinen paine saa nekin mukautumaan, joilla olisi. Se on vähän kuin painovoima: ei synny yhdestä pisteestä mutta koskee kaikkia.

Keskusteluissa minua aina kritisoidaan siitä, kun haukun tyhmiä ihmisiä ja/tai katson itseni korkeammaksi elämänmuodoksi ilkeilemällä tyhmyydestä. Todellisuudessa emme kuitenkaan elä missään älykkäiden ihmisten merito-totalitarismissa. Keskinkertaisuuden tyrannia meitä ennemminkin vaivaa, ja jos ketään, tyrannisoivat keskinkertaiset ihmiset toinen toistaan. Ei minua yksinkertaisuus varsinaisesti haittaa, koska maailman yksinkertaiset eivät laajamittaisesti pidä valtaa, vaan niitä tyrannisoivat keskinkertaiset ihmiset. Sen sijaan keskinkertaisten valta yltää niin yksinkertaisiin kuin poikkeuksellisiin yhtälailla. Kykenemättä sen paremmin synnintuntoon kuin viattomaan tietämättömyyteenkään, keskinkertainen ihminen keinuu kahden maailman rajalla. Hänessä ei ole teuraseläimen syyntakeettomuutta, eikä toisaalta -ei millään- reflektoivan ihmisen postuloitua sieluakaan.

Haluan tehdä yleensäkin enemmän typeryyksiä, ihan vastalauseeksi keskinkertaisuuden tyrannialle Sääntö-Suomessa. Keskinkertaisia ihmisiä on vaikeinta rakastaa (jos vaikka he jos ketkä sitä tarvitsevat).

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu