Tuoreimmat viestit

Sivuja: [1] 2 3 4 5 ... 10
1
Politiikka / pelin politikkaa USA:ssa
« Uusin viesti kirjoittanut mks Ma 04.03.2024, 12:39:00 »
USAlaisila on tämän päivän perspektiivissä kaksi presidentttiehdokasta, Trump ja Biden. 330 miljoonainen kansa on löytänyt tämän kaksikon vaihtoehdoikseen ja selkeä enemmistö pitää molempia mahdottomina tehtävään.

Nikki Haley voitti republikaanien esivaalin Washingtonissa näyttävästi, mutta sillä ei ole isossa kuvassa mitään merkitystä. Haley tulee huomenna saamaan ennustetun murskatappion, mutta missä lienee syy siihen, että hän jatkaa.

Yksi "selitys" on, että hän saa varsin muhevaa rahoitusta edelleen. Tämä ei avaa jatkamisen logiikkaa, koska perimmäistä on miksi sitä rahoitusta saa.

Jotkut sanovat,. että kyseeessä on valmistautuminen 2028 vaaliin. Ok, siinä on hiukan järkeä.

Jotkut sanovat, että hän lopulta sittenkin pyrkii varapresidentiksi. Haley juuri ilmoitti luopuvansa republikaanisitoumuksestaan kannattaa Trumpia, jos tämä on presidenttiehdokas. Aika urhea peliliike, jos oikeasti varaa tilaisuutta varapresidentiksi.

Omissa kuvitelmissani Haley pitää ovea auki tilanteelle, jossa sekä Biden on maalattu nurkkaan fyysisten ja verbaalisten kompastusten vuoksi ja Trumpin ongelmaksi on alkavan dementia lisäksi noussut hänen pelikirjansa syvimmän sisällön avautuminen hänen mentorinsa  tekemäksi. Eli on palautettu kansakunnan muistiin Joseph Welch vastaan  Roy Cohn / McCarthy TV-spektaakkeli.

Tuo olisi hauska toto laittaa panoksia, ellei kyseessä olisi panostus, jonka suuruutta emme viime kädessä voi valita.

mks
2
Kuperkeikka / Vs: Mediasyöpä sen kuin leviää
« Uusin viesti kirjoittanut mks To 30.11.2023, 12:58:42 »
Ei tavis olisi keksinyt, miten edellä kirjoitetuista olisi pääsyt vielä alemmas.

Tämä menee kuten vanhassa kaskussa: Pessimisti sanoo: "Tätä kelvottomammaksi ei voi tulla!" Optimisti sanoo:" Aina löytyy tie!"

Nyt siis Iltalehden seuraama, 42 vuorokautta putkeen ryypännyt Jouko on jättänyt asuntonsa siivoamatta.

Yleisen elämänkokemuksen mukaan pidempiäkin ryyppyputkia on ja lyhyempikin saattaa johtaa asunnon sotkuisuuteen. Tässä uutisarvo syntyi siitä, että ryyppyputki dokumentoitiin someen.

Murhat, masturbaatiot, lasten pahoinpitelyt, ... ... epäonnistuneet kauneusleikkaukset ja jopa nuorena kauniiden julkkisten vanhenemiset on jo somessa dokumentoitu. Nyt siis saatiin Joukon 42 pävän ryyppyputkikin kirjoihin ja kansiin. Sekä siitä seurannut siivoamattomus!

Ja silti tuntuu, ettei maailma tullut valmiiksi.


mks
3
Tajunnan virta / elokuvitus
« Uusin viesti kirjoittanut mks To 19.10.2023, 16:26:17 »
YLE tarjosi elokuvan Official Secret. Miten ollakaan - vai karusti Keira Knighteyn lumoamana - pidin tuota filmiä yhtenä parhaimmista. mitä olen nähnyt.

Omista aatoksista epävarma elokuvan katsoja ei tietenkään valitse kantaansa ennen kun on lukenut IMDb:tä. Joo - 7 - 10, joitain ääliömäisiä 1 - 2 arvioita.
Kun yksikään arvio ei kolahtanut, tein monta laajaa hakua netissä ammattilaisten mielipiteen kartoittamiseksi.

Havaitsin, että kansainvälisesti arvostetun liberaalin lehdistön arviot olivat alimmat.  Besserwisserinä  tulkitsin häpeäksi.

Havaitsin, että elokuvien arvosteluissa ammattilaisten kriteetit olivat kokonaan toiset kuin omani.  Heillä valot, värit, musiikki, suhde näyttelijäiden / ohjaajien aikaisempiin teoksiin ja yleensä alan historiaan oli pinnalla.

Erittelin, että arvioin ensisijaiseti (hee, joku sanoo että luulen vain ... Knightley ... )  tarinaa.

Katsoin filmin uudelleen ja olen vakaasti sitä mieltä, että se on hienoimpia, mitä olen nähnyt.  Samalla tasolla kuin Costa-Gavrasin "Tunnustus",  jota YLE ei kehtaa näyttää.

Tällaisista sirpaleista sitä itsensä lopulta hahmottaa.

mks
4
Kuperkeikka / Vs: Mediasyöpä sen kuin leviää
« Uusin viesti kirjoittanut mks Su 24.09.2023, 16:48:19 »

Iltalehti https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/c8208407-6130-4f43-bbff-7bc6f6c2c8c8
kertoo, kuinka kansalaisten luottamus terveydenhuotoon ja koulujärjestelmään on heikentynyt.

Iltalehti ei ota tässä yhteydessä esiin miten YLE:n tutkimuksessa
https://drive.google.com/file/d/1KmvgwohJViO5PkSD730VF-F-H6W9YgnZ/view?pli=1
Iltalehden uskottavuus heijastuu­:  5% pitää Iltalehteä "Erittäin luotettavana", kun YLE:n vastaava luku on 55%.

Ymmärrän, että klikkausjournalismiin vajonnut Iltalehti ei luottamusta eritellessään ota arvioon mukaan itseään.  Eihän klikkausjournalismi palvelekaan lukijoiden luottamusta vaan mainosrahojen hankintaa. Potentiaalinen mainostaja puolestaan tuskin paneutuu tekstin luotettavuuteen - esimerkiksi seuraavan päivän Iltalehden tekstiin:

"Sana painovoimareikä viittaa siihen, että Maan painovoimakenttä Intian eteläpuolisilla merialueilla on heikompi kuin missään muualla maailmassa, jos Maan pyörimisliikkeen aiheuttama leveyspiirien välinen vaihtelu suodatetaan yhtälöstä pois. Poikkeama ei ole prosentuaalisesti suuri, mutta se vaikuttaa hitusen verran merenpinnan muotoon.
Tyyni merenpinta painuukin kuopan keskellä jopa 106 metriä alemmas kuin Maan ellipsoidipinta eli säännönmukaisesti hieman litistyneen pallon pinta. Tämä ei tarkoita paradoksia – sitä että ”merenpinta olisi merenpinnan alapuolella” – vaan että merenpinnan muoto ei ole matemaattisen tarkasti säännöllinen."


Jos toimittajan fokus ei olisi  klikkauksia herättävässä uudiskäsitteessä "painovoimareikä", hän ehkä pysähtyisi miettimään olisiko kuoppa merenpinnassa seurasta pikemmin ympäristöä suuremmasta eikä pienemmästä painovoimasta samaan tapaan kuin maa on navoiltaan litistynyt.

mks
5
Kuperkeikka / Vs: melko turhaa mussutusta
« Uusin viesti kirjoittanut mks Ti 12.09.2023, 22:36:55 »
Ei tullut saltfreepridea eikä valikoiman parannusta pähkinöihin!

Kokeilen toista maailmanparannusta:

"Posti rakentaa jättimäistä varastoa Järvenpäähän

Posti-konserniin kuuluva varasto- ja sisälogistiikan yhtiö Transval rakentaa Järvenpäähän varaston, joka yhtiön mukaan tulee valmistuessaan olemaan yksi Suomen suurimmista.

Yhtiö kertoo, että varasto rakennetaan vaiheittain. Ensimmäinen osa on kooltaan noin 35 000 neliömetriä, mutta tontti mahdollistaa yli 90 000 neliömetrin varaston rakentamisen. Tontin koko vastaa noin 13:a jalkapallokenttää."


Ehdotan, että Posti jakaa postin eikä varastoi sitä.

mks
6
Politiikka / Voihan Ellan mumeli!
« Uusin viesti kirjoittanut mks La 12.08.2023, 16:26:52 »
Onpa lutuista tuo poliittinen lastenkamarijuttelu. Persuille EU ero on yhtä hankala unilelu kuin SDP:lle sosialisointi. Käytännössä yhtä mahdotonta oikeasti tahtoa (touteuttamiseta puhumattakaan) kuin unelmista poistaakaan.

mks
 
7
Politiikka / Vs: sotatalous
« Uusin viesti kirjoittanut mks Ma 13.03.2023, 18:46:30 »
YLE uutisoi kuinka Aalto-yliopiston"tutkijat" ovat selvittäneet sähköfirmojen laittaneen liiveihinsä puolessa vuodessa 5 miljardia ylimääräistä kuluttajien rahoja.

Summa ei ole ollut tarkasti tiedossa, mutta markkinan ja median filunki oli aiheesta kiinnostuneille jo kesällä 2022 ilmiselvää.

Me pähkäilemme nyt eduskuntavaalien alla miten puolueet aikovat tuskallisesti nostaa veroja tai vähentää palveluja miljardin tai yhdeksän verran vuodessa tai vaalikaudessa samaan aikaan, kun vuositasolla kymmenen miljardia heilahtaa sotataloudessa sujuvasti keskustelutta taskusta toiseen.

Pitäisiköhän valtion rahapulan ratkaisemisessa kääntyä luottamuksella Mika Lintilän puoleen. Hänhän on isoissa asioissa sujuva. Fortum hävitti 8 - 14 miljardia euroa omistajaohjaajan 15 minuutin harkinnalla ja kuluttajilta siirtyi sähköyhtiöille hänen hallinnonalallaan 5 miljardia euroa puolessa vuodessa kokonaan ilman näkyvää poliittista päätöstä!

Tuolla teholla 1 - 9 miljardin vajeen ratkaisuun tuskin menisi tuntia. Vaalidebatteja ei tarvitsisi moisilla pikkuseikoilla lainkaan häiritä.  Voitaisiin keskittyä kokonaisen lonkeron periaatekysymyksiin.

mks

8
Politiikka / Vs: sotatalous
« Uusin viesti kirjoittanut mks Pe 03.03.2023, 12:30:57 »


Venäjän laiton hyökkäys Ukrainaan näkyy laajentaneen liike-elämän normeja ja mikä aiemmin oli sikaa, on nyt käytäntöä.

Jopa idealistina esiintynyt Osmo Soininvaara puolusti sähköyhtiö Helenin hallituksen puheenjohtajana kleptokraattista hinnoittelua markkinan mukaisena. Kuluttaja-asiamiehen vaatimukseen hinnoittelun muuttamisesta hän totesi, että täytyy pikaisesti tehdä jotain,  Myönnän, että Helen on muuttanut hinnoittelua.  2022 viimeisen kvartaalin voitto oli kuitenkin 386% suurempi kuin vuonna 2021.

Helen ei ole ainoa eikä räikein esimerkki sotatalouden mustapörssilogiikasta. K- ja S- ketjut jolaissevat pikapuolin aika rehevät kvartaalituloksensa - johdon nerokkuuteen ja toiminnan tehostukseen perustaen kukaties.

Tämä kaikki on tietenkin pientä verrattuna tulevaan.

Jos Ukrainassa hävitetään omaisuutta (rakennukset, infrastruktuuri) ja elintärkeitä hyödykkeiytä (vilja, auringonkukkaöljy, ammukset jne)  nykyistä tuotantoa vastaamatonta tahtia, edessä on tuotanon tason korotus Korean sodan malliin JA elvytys/jälleenrakennus mm Venäjän valtion ja oligarkkien kleptosymbioosin jäädytetyillä varoilla.

Kelläpä lienee sen kuplan haalimiseen parhaat haavit?  "Vapaa tiedonvälitys" virittelee jo propagandaa siten, että "Putininka"-vodka pesee rahat Putinin piikkiin. "Vapaa tiedonvälitys" edustaa tässä ihanasti Kremlin jo satavuotisesti hyödyntämiä "häväntahtoisia idiootteja."

500 miljoonan euron vaihdolla  vodkakauppa siirtäisi maksimaalisellakin hyötysuhteella kyseiset varat suuruusluokalleen tuhannessa vuodessa.

mks
9
Ylläpidon nurkka / Vs: Moderoinnista
« Uusin viesti kirjoittanut Admin Pe 24.02.2023, 09:54:48 »
Liberaalin jäsenpolitiikan kokeilu päättyy. Parin tuhannen uuden jäsenen joukosta ei ole löytynyt ainuttakaan jäseneksi kelpaavaa. Kyrilisin kirjaimin kirjoittavat, lääkekauppiaat ja mykät statistit poistetaan hissukseen.

Admin
10
Ylläpidon nurkka / Vs: Moderoinnista
« Uusin viesti kirjoittanut Admin Su 15.01.2023, 22:28:31 »
Liberaali rekisteröityminen on odotetusti kirvoittanut uutta aktiviteettia.

Kapean näkökulman keskustelukieli on suomi. Englantia on toleroitu sitaateissa, koska englantia yleisesti ymmärretään  ja usein alkuperäinen sitaatti on hyvä valinta mahdoliseen huonoon käännökseen verrattuna. Ruotsinkielinen sitaatti on vähemmän toivottu vaikkei asiayhteyteen hyvin sopiessaan olekaan kielletty.

Keskustelupuheenvuorot, joissa muun kuin suomenkielen käyttö ei ole asiayhteydessä mitenkään motivoitu, poistetaan. Ylläpito pitää oikeutenaan poistaa ennakkosääntoihin sitoutumatta tällaisten puheenvuorojen esittäjät palstalta pysyvästi. Tällaiset poistot muille jäsenille tiedottamatta.

Admin
 
Sivuja: [1] 2 3 4 5 ... 10