Hiekkalaatikko > Kuperkeikka

Muut foorumit

(1/4) > >>

Amanda:
Ei ollut aikomus aloittaa tällaista aihetta, mutta-mutta. Jatkumolla on avattu ketju tämän foorumin seuraamiseksei ja sieltä lainaus:


--- Lainaus ---Minusta nämä kaksi foorumia todellakin voivat parhaassa tapauksessa ihan kivasti tukea toisiaan, mutta en tietysti toivo sitä tilannetta, joka oli aikanaan Outomaan ja Näkökulman kesken. Tai siis kuten tilanteen ymmärsin, olen huonosti perillä Outomaan tapahtumista, eli sitä, että koska NK moderoi raskaammin, kiistoja ja alatyylejä vietiin Outomaalle. Voi olla, että näin ei ollut, mutta viitteitä tähän aina välillä NKlla esiintyi.

--- Lainaus päättyy ---

Pakko kommentoida, vaikka foorumeiden veteraanit muistavat asian hyvin. Outomaalaiset lähtivät omalle saarekkeelleen, kun NK:lla ei sallittu heidän hurvatonta huumoriaan eikä löytynyt edes nurkkapöytää missään. 
Kinaa syntyi siitä, kun Aakku päätti yllättäen perustaa omansa (idea, jota oli hautonut jo jonkin aikaa) ja modekaarti ei tykännyt siitä lainkaan. Myöhemmin laineiden laskettua  A. jopa ehdotti Aakulle foorumeiden yhdistämistä.

Olen lukenut äskettäin jopa lauseen aikalaisilta Outomaan olleen taannoin foorumeiden aatelia. Jos vielä muistaisi, kuka se oli. Valitettavasti ilmapiiri alkoi hiipumaan jo vähän ennen Aakun (RIP) poismenoa ja sitä on jatkunut..


Menneiden kesien rakeita.

Viestin loppuosa lähetetty uudelleen muotoiltavaksi.
Admin

Aina Rempallaan:
Pienet harrastuksena pyöritetyt foorumit ovat pyörittäjänsä näköisiä. Oli luonnontieteilijä Monte Criston pystyynpuhaltama Näkökulma Jippiin fyysisen ja henkisen kurjuuden pakolaisia varten. Foorumin luonne muuttui tyystin Monten tuuliviiriksi moittiman Amien otettua foorumin pyöritettäväkseen. Foorumille muodostuii älykkään älyttömyyden hörhöjen viiheteellinen ryhmä, joka oikein onnekkaasti organisoitui Outomaaksi. Vaikken mediaaniveijari meven (=Aakku) seireenihuutoon Outomaan pystytykseen lähdöstä vastannut, ilomielin myönnän Outomaan parhaimmillaan olleen suvereenisti loistava. Meven jälkeisestä foorumin sairastelusta olen käsityksessä, että tarve on olla fokus positiivisessa ja negatiivista katsoa vain sen verran kuin välttämätöntä. Menestykseen ei kuljeta kuin siintävää päämäärää kohden. Surullisen hahmon ritari Pensadorin keskustelu aseenkantajansa kanssa Ihannefoorumin sääntökirjasta naurettiin ulos Näkökulmalta eikä perustetusta foorumista syntynyt mitään mitä olisi voitu muille esitellä. Juha perusti Näkökulmalle sopeutumattomille muutamia pienfoorumeita jotka näivettyivät aaltoilevaan metakeskusteluunsa ja osallistujien laihaan asia-antiin. Liikkeelle lähtiessään Näkökulmallakin oli lähtömaansa Jippiin Usko ja Elämä -foorumin sadattelua yhteisöä kokoamassa, mutta opiskelevan nuorison maailmankuvan rakennusinnolla katse suuntautui eteenpäin. Amienkin jätettyä Näkökulman, foorumi jatkoi vanhalla vauhdillaan kunnes ylläpidon ottaneiden motivaatio pyllynpyyhkimiseen loppui. Kun Näkökulman lopettamisesta oli tieto, liputettiin ja joukkoa koottiin Akatemia-foorumin puolelle, mutta foorumille ei ollut kuin hyvä tarkoitus, ei kokemusta, ei ymmärrystä, ei lupausten pitämistä. Juha kyhäsi Näkökulman uppoamisen hetkellä Jatkumon Näkökulmalta veden varaan joutuneiden pelastuslautaksi. Jatkumolla moderointia ei harjoitettaisi. Tosin fooruminpitäjä siirteli viestejä ja muokkasi ketjuja saamatta siitä kiitosta ainakaan enempää kuin moitetta. Myös Taha Islam pystytti heti Näkökulman loppumisen jälkeen oman fooruminsa, joka ei monen viikon ikään elänyt vaan käytännössä sulautui Jatkumoon. Saatuaan bannit jatkumolta uhattuaan fooruminpitäjää rikosilmoituksella lainvastaisen aineiston sallimisesta foorumilla Taha Islam perusti uudelleen fooruminsa, joka toimii 0-10 uuden viestin päiväaktiivisuudella. Bannit peruttiin ja tahalaiset kirjoittavat enemmän nyt Jatkumolla.

Uusin kuvio on tämä mks:n kapeanakokulma, jonka miltei kaikki jäsenet lienevät jäseninä myös Jatkumolla.

Näkökulmaa olin perustamassa. Ainakin kaiken muun osalta täällä on edelle kirjaamiani asioita paremmin tuntevia.

Patu:
Hyvä katsaus.
Näkökulman loppumisessa on saamani käsityksen mukaan 0wdyn rooli painavampi kuin mitä on esitetty. Totuutta lienee aika vaikea enää kaivaa.

Amanda:


Asiallista moderointia. Lähetin vain Socratesille terveisiä :)

Ehkä tämä linja on ainut mahdollinen keino pelastaa yleisfoorumit..

Aina Rempallaan:
SMF:n kansainväliseen kehittäjäjoukkoon löyhästi kuuluvan 0wdyn tekninen osaaminen oli Näkökulmalle arvokasta. 0wdy ostettiin jatkamaan ympärivuorokautisena teknisenä tukena lupaamalla Näkökulmalle otettujen mainosten tuotto. Tuotto taisi jäädä alle viiden euron kuussa. Toimensa Näkökulman alasajossa olivat esimerkillisen korrektit.

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu

Siirry pois tekstitilasta