Kirjoittaja Aihe: Kirjallisuusketju  (Luettu 15999 kertaa)

wade

  • Jäsen
  • **
  • Viestejä: 65
Kirjallisuusketju
« : Ma 05.10.2015, 22:55:15 »
Kunnon foorumi tarvitsee lukunurkkansa. Täällä voi listata tai kommentoida lukemiaan kirjoja, tai ottaa esiin muita oleellisia kirjallisuuden piiriin asettuvia aiheita. Voi suositella, varoittaa tai kysyä.

----

Itse tartuin ensi kertaa Raymond Chandlerin legendaariseen tuotantoon, kun eräästä kirjahyllystä Robin Cookien, Catharine Cooksonien, Stephen Kingien ja John Grishamien joukosta esiin ponkaisi Näkemiin, Kaunokaiseni (Farewell, My Lovely, 1940, Kalevi Nyytäjän suomennoksena). Mielenkiinnosta päädyin lukemaan muutaman sivullisen kirjan alusta, ja kuin huomaamattani ahmin koko teoksen muutamassa päivässä todetakseni kuinka hienoa noir-maailmaa legedaarinen Philip Marlowe asuttaa. Toki, vajaa 300 sivua ilmavaa ja tenhoavaa tekstiä kahdessa päivässä ei ole mikään urotyö.

Chandler jättää tarkoituksellisesti niin juonenkäänteet kuin henkilöhahmot pintapuolisiksi: pääosassa on synkkä ja armoton Los Angeles, urbaani paheiden pesä, jossa valon pilkahdukset ja mahdollisuudet onneen ovat harvassa, ja jos sellainen epätodennäköinen valonsäde pilkahtaan ei kukaan osaa siihen tarttua.

Marlowe ei todellisuudessa ole aktiivinen toimija romaanin maailmassa, vaan enemmän periksiantamaton ongelmien haistelija, jonka silmien ja kommentaarin kautta rikkaiden ja paatuneiden roistojen korruptoitunut ja monella tasolla vinoutunut maailma avautuu kaikessa raadollisessa herkullisuudessaan meidän tavallisten ihmisten ihmeteltäväksi. Marlowe vetoaa aina kipeästi tarvitsemaansa rahaan perustellessaan sotkeutumistaan tapahtumiin, mutta todellisuudessa rahalla ei ole juuri roolia hänen elämässään. Hänellä on selvästi moraalista selkärankaa, mutta hän ei ole varsinaisesti hyvä tai paha, enemmän juuri todistaja.

Nyt Chandleria luettuani arvostukseni Robert Altmanin Marlowe-filmatisointia The Long Goodbye (1973) nousee entisestään: elokuva siirtää juonen ja logiikan toissijaiseksi jättävän ja yksityiskohtia pursuavan Marlowe-universumin suvereenisti valkokankaalle luoden silti koherentilta ja omissa säännöissään johdonmukaiselta tuntuvan maailman.

Crime Writers' Associationin mukaan tulin lukeneeksi kaikkien aikojen seitsemänneksi kovimman rikosromaanin, ja täytyy sanoa että lukiessa todella aistii että Chandlerin esittelemissä aineksissa on monen nykyaikaan saakka ulottuneen virran alkulähteet:

1.) Josephine Tey: The Daughter of Time (1951)
2.) Raymond Chandler: The Big Sleep (1939)
3.) John le Carré: The Spy Who Came In From the Cold (1963)
4.) Dorothy L. Sayers: Gaudy Night (1935)
5.) Agatha Christie: The Murder of Roger Ackroyd (1926)
6.) Daphne du Maurier: Rebecca (1938)
7.) Raymond Chandler: Farewell My Lovely (1940)
8.) Wilkie Collins: The Moonstone (1868)
9.) Len Deighton: The IPCRESS File (1962)
10.) Dashiell Hammett: The Maltese Falcon (1930)


Taidan vastaisuudessakin tarttua aiemmin (passiivisesti) välttelemiini kovaksikeitettyihin dekkarimestariteoksiin.


Rebus

  • Jäsen
  • *
  • Viestejä: 6
Vs: Kirjallisuusketju
« Vastaus #1 : Ke 07.10.2015, 21:12:27 »
Chandler kirjoitti hienoja kirjoja, joihin olen palannut toisen tai kolmannen kerran. Melkein yhtä usein kuin Waltarin historiallisiin romaaneihin. Waltaria olen varmaan liikaa hehkuttanut aikaisemmilla Näkökulmilla, mutta saatan aiheeseen täälläkin vielä palata.

Chandler oli elämänsä ajan ulkopuolinen ja toi saman tunnelman Marlowiin. Siinä varmaan on yksi Marlowin vetovoiman syistä vaikka tuskin sitä maailmaa, johon Chandler hänet sijoitti, moni nykyisin enää ymmärtää.

wade

  • Jäsen
  • **
  • Viestejä: 65
Vs: Kirjallisuusketju
« Vastaus #2 : To 08.10.2015, 19:22:59 »
Chandler kirjoitti hienoja kirjoja, joihin olen palannut toisen tai kolmannen kerran. Melkein yhtä usein kuin Waltarin historiallisiin romaaneihin. Waltaria olen varmaan liikaa hehkuttanut aikaisemmilla Näkökulmilla, mutta saatan aiheeseen täälläkin vielä palata.

Chandler oli elämänsä ajan ulkopuolinen ja toi saman tunnelman Marlowiin. Siinä varmaan on yksi Marlowin vetovoiman syistä vaikka tuskin sitä maailmaa, johon Chandler hänet sijoitti, moni nykyisin enää ymmärtää.
Luetko suomeksi vai englanniksi vai sekä että? Minusta ainakin tuo Nyytäjän suomennos vaikutti erittäin hyvältä ja sujuvalta. Kysyn, koska ajattelin tilata itselleni The Big Sleepin ja/tai The Long Goodbyen, mutta pallottelen vielä kielikysymyksen kanssa.

Ja suosittelen muuten sinullekin tuota mainitsemaani elokuvaa vuodelta 1973. (The Big Lebowski on ottanut vaikutteensa siitä, eli tavallaan myös se on luettavissa Chandler-filmatisoinniksi, ainakin mutkan kautta).

EDIT. antikvariaatissa näyttäisi olevan 3 euron hintaluokassa kukin Chandlerin kuuluisimmista.

mks

  • Jäsen
  • ****
  • Viestejä: 352
Vs: Kirjallisuusketju
« Vastaus #3 : Pe 09.10.2015, 06:35:55 »
Minulta on käytännössä kokonaan kadonnut kiinnostus nykyaikaiseen lukijalta ammattitaitoa vaativan kaunokirjallisuuteen. Tieni asiantuntijoiden arvostuksista erosi suunnilleen Alastalon salissa ja koen itseni lähinnä kyllästyttävien kirjoittajien tajunnanvirran mielivallan uhriksi.

Dekkareiden kuten tlimintafilmienkin rasituksena on deegiksellä olevat luonnnevikaiset päähenkilöt, joilla oman elämän sotkut ja ratkottavat tapauksen detaljit sotkeutuvat viinanhuuruiseen ja epäuskottavaan väkivaltapunokseen.

Donna Leonin dekkarit Brunettin tutkimuksista ovat jaksaneet jonkinlaisena sekatyylinä miellyttää.

mks

Meiss' sama kude on kuin unelmissakin ja uni kietoo pientä elämäämme.
Shakespeare

Patu

  • Jäsen
  • ****
  • Viestejä: 260
Vs: Kirjallisuusketju
« Vastaus #4 : Pe 09.10.2015, 09:10:42 »
Olen dekkareiden suhteen tilassa: en lue. En, vaikka niissä olisi seassa jotain arvostettavaakin.
Jukka Kemppinen, jonka blogeja arvostan, arvostaa Chandleria. Analysoidusti, taustoittaen.
Esimerkki taustoituksesta:
"Chandlerin luonteen kummallisuuksiin kuului aivan odottamaton nöyryys joissakin asioissa. Hän opetteli kirjoittamista! Hän oli mielestään täysin oppinut yliopistomies ja sorvasi välttävää runoutta vanhoilla mitoilla. Kun nyt piti elää jostakin, hän perehdytti itsensä vaikeaan kysymykseen, kerrontaan ja tarinan rakenteeseen. Hän opiskeli roskaviihteen keinot, kuten tapahtumien kuljettamisen vuorosanoilla. Hän kirjoitti uusiksi toisten tekstin pätkiä, jopa Hemingwayta, ja yritti löytää mallejaan parempia keinoja. Ja pian hänellä oli kertomisen koneisto hallussaan."

Silti, lukekoon kuka haluaa, en käy suosittelemaan.

Kemppisen blogikoelmaa "Tuolta puolen" suosittelen - lukekaa edes yksi juttu. Asiat saavat uutta taustaa, uuden kontekstin.

Renttu

  • Jäsen
  • *
  • Viestejä: 27
  • Epäilyttävä henkilö
Vs: Kirjallisuusketju
« Vastaus #5 : Pe 09.10.2015, 11:46:36 »
Huvittavaa, mutta waden laittamasta listasta en ole lukenut ykköseksi rankattua - en muista edes kuulleeni sen enempää kirjasta kuin kirjailijastakaan! Täytynee lukea se jossain välissä.

Rikoskirjallisuuden tämän hetken parhaana teoksena pidän Ferdinand von Schirachin novellikokoelmaa, Rikoksia. Sen lukee muutamassa tunnissa (Sivuja n. 200), mutta siinä ei olekaan yhtään turhaa lausetta. Kirja on tekijänsä esikoisteos, välitön napakymppi.

"Nämä ovat uskomattomia tarinoita, mutta niissä on vain totuus. Koko totuus. Ferdinand von Schirach kirjoittaa niin kirkkaasti, julman koskettavasti ja tarkkanäköisesti, että on vaikea uskoa kirjan olevan esikoisteos".

Suosittelen, sillä perinteinen, kovaksikeitetty tai hyvin opeteltuja kirjakaavoja noudattava teos Rikoksia ei millään tavoin ole.
Evil genius seeking minions to sacrifice their lives in a world domination attempt. Must be prepared to work 24/7.

Topi

  • Jäsen
  • *
  • Viestejä: 9
Vs: Kirjallisuusketju
« Vastaus #6 : Pe 09.10.2015, 15:55:35 »
Rikoskirjallisuuden tämän hetken parhaana teoksena pidän Ferdinand von Schirachin novellikokoelmaa, Rikoksia. Sen lukee muutamassa tunnissa (Sivuja n. 200), mutta siinä ei olekaan yhtään turhaa lausetta. Kirja on tekijänsä esikoisteos, välitön napakymppi.

Kiitos tästä. Pannaan muistiin.

Crime Writers' Associationin ranking-lista on osoittautunut antoisammaksi kuin kirjallisuuden ranking-listat yleensä. Ei se kerro, mikä nyt on uraauurtavaa, mutta nousee kumminkin esiin paljon hyvää luettavaa, jossa on se hyvä puoli, että jos ylipäätään rikosromaaneista nauttii, eri tekeleitä ei ole kovinkaan vaikea lähestyä.

Yleensä kirjallisuuslistoissa on se huono puoli, että porukka äänestää jotakin pitkälle prestiisifaktorin perusteella, ja vaikka ne hyviä kirjoja olisivatkin, kirjo on niin laaja, että yksittäisen kirjailijan tyyliin ja eetokseen kiinni pääseminen on ainakin itselleni useimmiten liian kovan työn takana.

En tiedä, onko muilla näin, mutta itselläni usein menee romaanienkin kanssa siihen, että tuntuu kuin ei ymmärtäisi mitään ja rasittaa, kunnes yhtäkkiä jokin loksahtaa ja kokeekin proosan nautinnolliseksi.

Tosin voi olla, että vanhemman, haastavan ja/tai vieraskielisen kirjallisuuden kohdalla "hienouden" kokemus syntyy minulle osittain siitäkin, että ei ymmärrä ihan kaikkea niin täsmällisesti. Virkkeiden poljennot ja osa sanastostakin on sellaista, jota en itse osaisi tuottaa, ja siihen tottuminen vie aikansa, vaikka koko ajan tavallaan ymmärtääkin. Parhaimmillaan lukeminen on oikeastaan silloin, kun kirja ja teksti mediana häipyy näkyvistä niin, että unohtaa lukevansa.

Toinen havainto on se, että luettuani vuosia pääasiassa englanniksi, minulle kävi vaikeaksi lukea suomenkielistä nykykirjallisuutta sen takia, että en kokenut enää kirjakielistä esitystapaa varsinkaan dialogin osalta ollenkaan luontevaksi, ja sitten taas toisaalta puhekieltä jäljittelevä kirjoitusasukin on helposti ärsyttävä. Rupesin pelkästä outoudentunteesta ja tottumattomuudesta lukemaan kaikkea vastakarvaan, ja kun ei hyväksynyt tiettyjä konventioita, ei tekstiin uppoutuminen tai lukemisesta nauttiminenkaan onnistunut.

Hassu juttu se sellainen "luottamuksen syntyminen" tekstiin ja kirjoittajaan, että sanavalinnat ja muotoilut tuntuvat oikeilta ja ne vain hyväksyy.

wade

  • Jäsen
  • **
  • Viestejä: 65
Vs: Kirjallisuusketju
« Vastaus #7 : Ma 07.03.2016, 14:43:48 »
Sain viimein luettua antikvariaatista hankkimani Chandlerin Pitkät Jäähyväiset - teos, jonka filmatisointi vuodelta 1973 on suuria suosikkejani. Suomennos on, pieniä harmillisia kirjoitusvirheitä lukuunottamatta, hyvä.

Pitkissä Jäähyväisissä yksityisetsivä Marlowe ystävystyy erittäin epätodennäköisesti juoppolallin ja erittäin varakkaaseen rahasukuun itsensä naineen Terry Lennoxin kanssa. Jokin Terryssä vetää Marlowea puoleensa, vaikka tätä saa tämän tästä olla onkimassa katuojasta, ja vaikka tämä on muutenkin elämässään huonosti viihtyvä ressukka. Ehkä Marlowe tuntee vetoa Briteissä aikaansa viettäneen Terryn olemukseen, joka on vahvasti epäsynkroninen Kalifornian vallitsevaan elämänmenoon.

Oli miten oli, Terryn kohtalo imaisee Marlowen jälleen rikkaiden ja silmäätekevien maailmaan todistamaan näiden rahan ja vallan kiiltelevien kulissien varjoista puolta: kyynisyyttä, ahneutta, latteutta, rakkauden korvautumista perversiolla, ja kuolemaa. Terry ilmaantuu eräänä päivänä Marlowen ovelle kertoo aikovansa paeta. Hän haluaa kyydin Tijuanaan. Marlowe suostuu pyyntöön, sillä ehdolla että Terry ei kerro hänelle mitään siitä mitä on tehnyt tai mikä on saanut hänet pakosalle.

Pian poliisit ovat Marlowen ovella: Terry Lennoxin vaimo Sylvia on kuollut, murhattu hakkaamalla hänen päänsä muhjuksi pronssiveistoksella. Eikä virkavalta pidä uskottavana Marlowen kertoessa ettei tiedä asiasta muuta, kuin että kyyditsi palvelusta pyytäneen ystävänsä lentokentälle.

Juuri kun Marlowe on päässyt poliisien hyppysistä, hänet palkataan etsimään kadonnutta menestyskirjailijaa, Roger Wadea: hän on elämäänsä kyllästynyt alkoholisti, joka saattaa olla hakeutunut jollekin yksityisklinikalle katkaisuun, tai sitten ei. Marlowe suostuu pitkin hampain juttuun, kun tapaa Waden vaimon Eileenin. Eileenissä on jotain, mille hän ei kykene sanomaan ei. Pian osoittautuu, että Terry Lennoxin tapaus ei ole erillinen Wadejen perheen ongelmista. Marlowe huomaa että "tapahtumat ovat kietoutuneet hänen ympärilleen", eikä hän pysty jättämään asiaa sikseen. Ei, vaikka niin poliisi, Sylvia Lennoxin miljonääri-isä kuin hämäräperäiset mafiosot kaikki yrittävät suostutella häntä pitämään huolta omista asioistaan.

Marlowe on herkullinen hahmo: kovapintainen ja näsäviisas salapoliisi, joka ei yksinkertaisesti kykene katsomaan toiseen suuntaan korruptoituneen ja arvottoman maailman sitä vaatiessa. Marlowen kohtaamien ihmisten on vaikea uskoa, että hän ei ohjaudu ahneuden ja oman edun mukaan tässä rahalta haisevassa ympäristössä, kuten kaikki muut - hän pistää aina esiin kuin kipeä peukalo, ja omalla läsnäolollaan osoittaa kuinka (herkullisen) mädännäistä kaikki on. 

Pitkiä Jäähyväisiä pidetään omaelämänkerrallisimpana Chandlerin teoksista: hänen vaimonsa oli kuolemaisillaan sairauteen hänen kirjoittaessaan kirjaa. Wade ja Lennox ovat molemmat juoppoja ja henkisesti "kodittomia", lisäksi Wade vihaa omaa kirjailijaminäänsä eikä koe olevansa kelvollinen - ei kirjailijana eikä ihmisenä. Chandlerin oma syyllisyys, alkoholismi, kirjallinen ahdistus, ovat kaikki läsnä Pitkien Jäähyväisten sivuilla. Ja monessa mielessä kirjan keskiössä ovat juuri erilaiset hyvin ristiriitaiset ja kyyniset emootiot, ei niinkään itse tarina.

Kirjassa kehutaan gimlet-nimistä drinkkiä, johon Terry Lennoxin mukaan ei saa laittaa muuta kuin giniä ja Rose-merkkistä limemehua suhteessa 1:1. Ajattelin joku päivä ostaa ginipullon ja kokeilla, yleensä olen nauttinut ginini tonicin kera.

Keijo Kullervo

  • Vieras
Vs: Kirjallisuusketju
« Vastaus #8 : Ke 11.07.2018, 10:32:29 »
Nyt tämä tarina on nähtävissä netissä Keijo Kullervon kotisivu merkeissä.
2012 kirjoitettuna:
"Itku pitkästä ilosta, suru turhan naurajasta, suru turhasta mielestä, mutta 'ilo' tarinan juonesta."

Muisto Keijo Kullervo

Patu

  • Jäsen
  • ****
  • Viestejä: 260
Vs: Kirjallisuusketju
« Vastaus #9 : To 12.07.2018, 18:10:09 »
Mikä muutti mielen http://www.kapeanakokulma.fi/index.php?topic=78.msg1317#msg1317

Minä pärjäisin ilman Keijo Muisto Kullervon tarinoita.

Jorma Moottori

  • Jäsen
  • ***
  • Viestejä: 220
Vs: Kirjallisuusketju
« Vastaus #10 : Su 22.07.2018, 11:12:18 »
Tuli luettua Juha Hurmeen Niemi.

Kiva katsaus historian kulusta, hieman toisenlaisista näkökulmista. Paikoin hiukan puuduttava, niinkuin historia vaan voi olla.

Onhan tämä lukemisen arvoinen.

Patu

  • Jäsen
  • ****
  • Viestejä: 260
Vs: Kirjallisuusketju
« Vastaus #11 : La 04.08.2018, 20:10:44 »
Tutkielmani loppuunsaattaminen ja siinä onnistuminen on saanut minussa onnistumisen kokemisen tunteen aikaseksi:
https://sites.google.com/site/keijokullervonkotisivu/home

Muisto Keijo Kullervo

maisterin paperit kädessä? Onnittelut!

mks

  • Jäsen
  • ****
  • Viestejä: 352
Vs: Kirjallisuusketju
« Vastaus #12 : Ti 21.08.2018, 09:09:22 »
Kirje filippiläisille, luku 2.
http://raamattu.fi/1933,38/Fil.2.html

Jo vuosisatoja, tuhansia on tiedetty, psykologeja myöten, että kun purkaa itsensä kirjoittamalla tai puhumalla saa pysyvän levon Sieluunsa.

Siteeratun luvun neljäs jae kuuluu "ja että katsotte kukin, ette vain omaanne, vaan toistenkin parasta."

mks


Meiss' sama kude on kuin unelmissakin ja uni kietoo pientä elämäämme.
Shakespeare

Patu

  • Jäsen
  • ****
  • Viestejä: 260
Vs: Kirjallisuusketju
« Vastaus #13 : Ti 21.08.2018, 12:04:56 »
Minusta siteeraamalla keskustelu ei ole kovin hedelmällistä, siteerasi sitten Raamattua tai Sudenpentujen käsikirjaa. Se kertoo oman ajattelun puutteesta.

mks

  • Jäsen
  • ****
  • Viestejä: 352
Vs: Kirjallisuusketju
« Vastaus #14 : Su 02.09.2018, 10:31:59 »
Keijo Kullervon soisi paneutuvan huolellisesti mille osiolle kirjoittaa. Tajunnanvirta omien ajastusten muistelusta ei ole kirjallisuutta, dialogista puhumattakaan. Hiekkalaatikolle tuollainen kai sopisi, jos on tarvetta jonnekin purkaa.

mks
Meiss' sama kude on kuin unelmissakin ja uni kietoo pientä elämäämme.
Shakespeare