Kirjoittaja Aihe: Antropologinen etiikka  (Luettu 73114 kertaa)

Laika

  • Jäsen
  • ***
  • Viestejä: 188
Vs: Antropologinen etiikka
« Vastaus #45 : Pe 26.02.2016, 04:23:42 »
Tavallaan noin voisi kuvion piirtää kuten teit, joskin se tavallaan kadottaa johtoajatuksen: käsitteellisen rajan hämärtyminen ihmisen ja elukan väliltä -se mitä ulosmitattiin Lajien Synnyn jälkeisinä aikoina kristillisestä konkurssipesästä- johti yhtäältä vanhojen arvojen häviämiseen, ja toisaalta se, ettei käsitteellistä rajaa ihmisen ja eläimen välillä koskaan älyllisellä tasolla ole tosissaan kyseenalaistettu, johtaa meidät edelleen kyseisen eläin-ihmisdikotomian ajatuksellisiin seurauksiin. Ihmisten ja muiden eläinten kohtelu voidaan kääntää hierarkisesti myös päälaelleen natsien tapaan. Niin sanotusti lajimme sisäpolitiikka ja ulkopolitiikka eivät ole missään järjellisessä suhteessa toisiinsa nyt, eivätkä olleet silloinkaan, ja argumentit koostuvat mielihalujen ja tekosyiden sotkusta niin nyt kuin koostuivat silloin. Käsitejärjestelmämme johtaa näet jatkuvasti kielen käyttäjää harhaan luomalla erityiskategorian ihmisyydestä. Siksi olen kirjoituksissani korostanut, että ihmisten suojelemisen kysymys ennen muuta on eläinsuojelukysymys, se on osa sitä. Kansallissosialisteille ihmiset muodostivat hyvin traditionaaliseen tapaan erillisen kategorian kaikista muista eläimistä, ja siksi heillä oli aivan erityislaatuinen logiikka myös ihmisten kohtelemiselle. En tee oikeutta kutsuessani sitä judeokristilliseksi erotteluksi, koska se lienee liki universaalisti antroposentrinen harha. Kielemme ikäänkuin pitää meitä itseämme universumin keskipisteenä edelleen siitä huolimatta, että nykyfysiikka tunnistaa eron. Uudistaaksemme ajattelumme meidän on pakko uudistaa kielemme.
 Lisäksi jos Snyderin tulkintaan turvaudutaan, natseja ajoi hyvinkin linkolalainen ekologiakäsitys. Siinä ihminen on ylemmän periaatteen vuoksi uhrattavissa oleva resurssi tai eräissä tapauksissa jopa haittaeläin. Näin ollen Hitlerin ihmisvihalla oli ekologinen juonne. Mutta sekin tulisi erottaa tarkoittamastani eläinsuojelun kysymyksestä tai periaatteesta, sillä en välitä lainkaan ekologiasta kuin välinearvona yksilön suojelemiseksi. Minulle yksilö on suojeltava systeeminen yksikkö. Natseille se oli arjalainen ihminen, olipa se miten epämääräisesti määritelty ihmiskategoria hyvänsä.

Edellä muuten on nähtävissä syy, miksi en kauheasti innostu eläinsuojeluaatteen ja ympäristönsuojelun sotkemisesta keskenään, niin kuin esimerkiksi vihreässä liikkeessä joskin yhtä tiettyä liikettä paljon laajemminkin usein tehdään. Puolestani -periaatteellisessa mielessä- koko ekologia ja planeetta saavat palaa tuhkaksi, jos siitä huolimatta eläinyksilöt kyettäisiin pelastamaan ja antamaan niille hyvä elämä. Tietysti on matemaattinen tosiasia, ettei yksilön suojelu voi perustua geometriseen lisääntymiseen rajallisessa tilassa (ja uskoisin myös natsien ymmärtäneen sen). Itse asiassa villin luonnon kova elämä saa minut vahvasti epäilemään, ettei eläinsuojeluliikkeen tulisi argumentoida 'lajityypillisen elämän' puolesta niin kevyesti julkisissa kannanotoissaan. Darwin tunsi Malthusin kirjoitukset. Hänen tiedonintressinsä ei vain kohdistunut yhteiskuntateknologisesti. Muistan jossain nähneeni väitteen Darwinin rasismista. Sellaisissa väitteissä on valitettavasti vahva anakronistinen virittyneisyys, kun suurinpiirtein kaikki olivat Darwinin aikakaudella rasisteja, eikä asiassa nähty mitään ihmeellistä. Määrittävä seikka on, että Darwin vastusti orjuutta. Meille pitäisi olla samantekevää, vastustiko hän neekerien vai ihmisten orjuuttamista. Se että näin ei ole, paljastaa pikemminkin oman aikakautemme ajattelun heikkouksia.

Mmh, kadotinkohan jo kysymyksesi. Wade on oikeassa, harhailen ajatuksissani ja en ole lunastanut ketjun lupausta.

Jos kysymys todella olisi biologisesta lajiperusteisesta tavasta erotella organismit niiden keskinäisen lisääntymiskyvyn perusteella, niin erottelu voitaisiin ymmärtää. Vika on siinä, että ihminen sotkee edelliseen kaikkea mahdollista, ja kutsuu delfinologiaansa kosmisesti oikeaksi tavaksi ymmärtää Jeesus, jumalat, solipsismin ongelma ja kaikki muukin yksilölle ilmenevässä elämismaailmassa tärkeä. Tarkoittamani on varsin samankaltainen argumenttina sen kanssa, kuin että ihmisten rodulliset fenotyypit ja niiden kategorisointi eivät sinänsä ole ongelma, ellei niihin kokopäiväisesti liitettäisi mitä ihmeellisimpiä rotuhygieenisiä ja muita käsityksiä. Emme pysty siinä laajuudessa luottamaan ihmisen järkeen, ja sen piti olla sentään ominaisuus, joka erottaisi meidät perustavalla tavalla kaikista muista eläimistä. Näin muotoiltuna palataan takaisin kritiikkiin, jota ihmisjärkeen nojannut valistuksen projekti alkoi historiassa saada osakseen. Minulle se kritiikki on myös luonteeltaan yhteiskuntatieteellistä ja yhteiskuntatieteistä kumpuavaa.
« Viimeksi muokattu: Pe 26.02.2016, 05:08:12 kirjoittanut Laika »
'Achieving human status has never been easy.' -Erica Fudge

MrKAT

  • Vieras
Vs: Antropologinen etiikka
« Vastaus #46 : La 27.02.2016, 01:53:36 »
Kansallissosialisteille ihmiset muodostivat hyvin traditionaaliseen tapaan erillisen kategorian kaikista muista eläimistä, ja siksi heillä oli aivan erityislaatuinen logiikka myös ihmisten kohtelemiselle. En tee oikeutta kutsuessani sitä judeokristilliseksi erotteluksi, koska se lienee liki universaalisti antroposentrinen harha. Kielemme ikäänkuin pitää meitä itseämme universumin keskipisteenä edelleen siitä huolimatta, että nykyfysiikka tunnistaa eron. Uudistaaksemme ajattelumme meidän on pakko uudistaa kielemme.
Yöpöydälläni on sattumoisin just tänä vuonna painettu Yuval Noah Harari:n Ihmisen lyhyt historia, 2016 (engl wikilinkki, suom.bazar-linkki), joka kiinnittää historiakirjalle poikkeuksellisesti huomiota paljon myös eläinten moderniin kehnoon kohteluumme kuvien kanssa. (Pistää ilm. pääsyyksi kaiken tuotantomme teollistumisen, en ole vielä lukenut kirjaa läpi). Niin samoja tuttuja aiheita ja päätelmiäkin kuin täällä että vähän kuin sinulta olisi salaa käynyt kysymässä neuvoa. ;D
  Erikoisinta tässä on se, että tämä Oxfordin tohtori opettaa Jerusalemin hebrealaisessa yliopistossa(!).
Kirjan lopussa Harari arvioi ihmisen lajina katoavan parissa tuhannessa vuodessa. Ehkä siksi että meidät syrjäyttää joku uusi kyborgilaji. Lukijana tässä tulee mieleen että jos emme saa etiikoitamme kuntoon ja toimintaan niin osamme oleva sama kuin nyt noiden teollisten tuotantoeläinten, sitten suden ja sitten dinojen (katoavat kartalta).



wade

  • Jäsen
  • **
  • Viestejä: 65
Vs: Antropologinen etiikka
« Vastaus #47 : La 27.02.2016, 08:15:13 »
Olisi mielenkiintoista pohtia tapoja, joilla erottelu ihmisen ja eläimen välillä on tehty. Kuten yllä kirjoitin, yksi soppaa eniten hämmentävistä kuvauksista on Augustinuksen ajatus siitä, että Jumala loi ihmisen omaksi kuvaksee, jotta alku saataisiin maailmaan.

Arendt kirjoittaa (ja nyt simultaanitulkkaan itse, eli pahoitteluni, jos käännös vaikuttaa kankealta):
"Ulkomuodon ensisijaisuus kaikille eläville olennoille, joille maailma ilmenee moodissa tältä-se-näyttää-minulle on keskeistä aiheelle, jota tässä aiomme käsitellä - siis niille henkisille ominaisuuksille, joilla erotamme itsemme toisista eläinlajeista. Vaikka näissä ominaisuuksissa on suuria eroavaisuuksia, niille kaikille on yhteistä vetäytyminen maailmasta sellaisena kuin se ilmenee ja taivuttautuminen taaksepäin kohti Itseä."

Kun Arendt korostaa ulkomuodon ensisijaisuutta, hän kirjoittaa ihmisistä ja elämistä yhdessä, kaikki ovat "tietoisia olevia": "joille asiat ilmenevät, ja jotka vastaanottajina takaavat asioiden todellisuuden". Hän korostaa, että kartesiolainen Cogito me cogitare ergo sum on non sequitur, se mitä yleensä kutsumme tietoisuudeksi ei millään riitä luomaan sitä mitä todellisuudeksi kutsumme.

Hän kirjoittaa, että ihmisellä, kuten muilla toisilleen ilmenevillä lajeilla oleminen ja ilmeneminen ovat samanaikaisia; ja että toisille ilmenemisen ylitsepääsemätöntä faktaa vastaa jokaisen elävän halu tuoda itsensä julki, ts. näyttäytyä muille. Tämä vaikuttaa yhdistävän ihmistä ja eläintä.

Länkkäri tuppaa korostamaan tuota sisäisyyttään yli oman muille ilmenevän ulottuvuutensa; ja mahdollisesti korostaa muiden eläinten passiivista aistimaailmassa vellomista. "Pelkkä ulkokuori" vastaan "sisäinen totuus".

Arendt ei missään nimessä ole kiinnostunut eläimestä ja ihmisestä ja niiden rajankäynnistä - hän käsittelee nimenomaan sitä, mikä erottaa ihmiseläimen muista eläimistä. Ja nämä itseä kohti kurottumisen muodot ovat hänelle: ajatteleminen, tahtominen ja arvostelukyky. Mutta minusta hän kuitenkin purkaa sitä ihmisen taipumusta samaistaa itsensä johonkin ylimaalliseen ja sisäiseen - hän tuo ihmiset takaisin maan pinnalle, osaksi sitä samaa ilmenemien leikkiä, jota jokainen aistillinen eläin pelaa.

Hän oikeastaan sanoo, että kun ihminen kuvittelee olevansa erityinen, koska hänen totuutensa on eri paikassa kuin muilla eläimillä, hän todellisuudessa ei ole mitenkään erityinen, ja hänen totuutensa on lopulta samassa paikassa kuin koiran totuus, delfiinin totuus, tai sen vitun kirahvin totuus - toisten keskuudessa, havaitsemassa muita ja samalla antautuessa näiden muiden havaittavaksi.

Mutta jokainen eläin elää omassa maailmassaan, aistit poikkeavat toisistaan, ja prosessi, jonka kautta aistit auttavat ilmenevän muuttumaan tietoisuudeksi, poikkeaa lajista toiseen. Kun ihminen käy läpi tätä mentaalista prosessia, hänen aistitietonsa suodattuu mainittujen henkisten ominaisuuksien kautta: ihmisen ajatteleminen, tahtominen, ja arvostelukyky ovat kokemuksina voimakkaita ja tärkeitä.

Laika

  • Jäsen
  • ***
  • Viestejä: 188
Vs: Antropologinen etiikka
« Vastaus #48 : La 27.02.2016, 16:23:39 »
MrKatin mainitsema Yuval Noah Harari ei ollut minulle entuudestaan tuttu, täytynee lisätä se listalleni. Waden toivomuksesta listaan muitakin teoksia -ne löytyvät varmasti oikeilla hakusanoilla kotimaisten yliopistokirjastojen hakupalveluista, ja en ole ehtinyt perehtyä niihin tai osaa kertoa niiden relevanssista tarkemmin. Kattavampaa hakua ulkomaisista palveluista en ole tehnyt. Luettelossa on nimikkeitä, jotka asiasanan perusteella kiinnostivat minua. Osa teoksista löytyy suomennettuna:

Ahmavaara, Yrjö: Geenien tulo yhteiskuntatieteisiin
Ain('ae')s, Karsten: Euroopan historia, pimeyden aika: 1900-1945
Bernal, John Desmond: The Extension of Man: A History of Physics Before 1900
Beyerchen, Alan: Scientists Under Hitler
Cornwell, John: Hitler's Scientists
Dupaquier, J. (useita kirjoittajia): Malthus Past and Present
Gould, Stephen Jay: The Hedgehog, The Fox and The Magister's Pox: Mending The Gap Between Science and The Humanities
Graham, Loren: Science and The Soviet Social Order
Gylling, Heta; Niiniluoto, Ilkka; Vilkko, Risto: Syy
Helminen, Katri (väitöskirja): Eläinlääkärikunnan puolesta taistellen: Rainer Stenius toimijana... vuosina 1918-1951
Kuhn, Thomas: The Copernican Revolution: Planetary Astronomy in The Development of Western Thought
Kusch, Martin: Tiedon kerrostumat: Michel Foucault'n tieteentutkimuksen lähtökohdat
Mirowski, Phillip: Against Mechanism: Protecting Economics from Science
Muir, Simo; Salomaa, Ilona: Hyljättiin outouden vuoksi: Israel Jakob Schur ja suomalainen tiedeyhteisö
Richter, Maurice: The Autonomy of Science, a Historical and Comparative Analysis
Rom, Harre: Pavlov's Dogs and Schrödinger's Cat
Russell, Colin: Science and Social Change 1700-1900
Sarmaja, Heikki: Kuka keksi luonnonvalinnan
Sewell, Dennis: The Political Gene: How Darwin's Ideas Changed Politics
Tommila, Päiviö: Suomen tieteen historia 1, tieteen ja tutkimuksen yleinen historia 1880-luvulle
Wallace, William: Causality and Scientific Explanation 2, Classical and Contemporary Science

Lista ei ole suinkaan täydellinen ja se on laadittu nopeasti, esimerkiksi olen kiinnostunut Foucault'n teksteistä laajemmin ymmärtääkseni paremmin hänen asemaansa tietämisen kehitystä koskevissa tutkimuksissa, ja Kuschin teos ei ole läheskään ainoa aihetta käsittelevä. Toisaalta tuskin tulen lukeneeksi listan kirjoja kokonaisuudessaan, vaan etsiäkseni sieltä taustamateriaalia, lähteitä ja yleisemmin heuristista apua. Israel Jakob Schurrin tapausta käsittelevä teos taas ei välttämättä liity aiheeseen kuin laveasti määriteltynä, mutta poimin sen mukaan puhtaasti kuriositeettina.

Schur kirjoitti uskonnonhistorian ja kansatieteen alaan kuuluneen saksankielisen väitöskirjan Wesen und Motive der Beschneidung im Licht der alttestamentlichen Quellen und der Völkerkunde, joka käsitteli nimensä mukaisesti ympärileikkauksen olemusta ja vaikuttimia Vanhan testamentin lähteiden ja kansatieteen valossa.[5] Esitarkastajat hyväksyivät väitöskirjan, ja väitöstilaisuus järjestettiin vuonna 1937. Helsingin yliopiston historiallis-kielitieteellinen osasto kuitenkin hylkäsi väitöskirjan.[2][6] Hylkäämisen muodolliseksi syyksi esitettiin kielivirheet.

Helsingin yliopisto selvitti Schurin väitöskirjan tapauksen mahdollista kunnianpalautusta varten. Asian uudelleen tutkimista esitti Oulun yliopiston aate- ja oppihistorian professori Juha Manninen. Schurin tapaus nousi otsikoihin vuonna 2007, kun hänen elämäänsä tutkinut Simo Muir kirjoitti tapauksesta Historiallisessa Aikakauskirjassa.[7] Muirin mukaan väitöskirjan hylkäämisen takana voi nähdä antisemitistisiä syitä. Muir lisäsi, että hylkäykseen saattoivat vaikuttaa taustalla myös monet muut tuon ajan tiedeyhteisön kiistat: kiistat oikeistolaisten teologien sekä liberaalien kirkko- ja uskontokriittisten westermarckilaisten välillä, ruotsin ja suomen kieliriidan sekä erilaiset henkilökiistat.[3][8] Asiaa tutkineen työryhmän mielestä väitöskirja hylättiin tieteellisen laadun vuoksi eikä antisemitistisiä syitä ollut. Ainoastaan yksi kielentarkastuslausunto oli osittain juutalaisvastaisesti asenteellinen.[9] Juha Manninen on myöhemmin käsitellyt myös väitöskirjan sisältöä, joka on uskonnolliselta kannalta sangen radikaali: ympärileikkaus tulkitaan uhriksi yön demoneille.[10]


https://fi.wikipedia.org/wiki/Israel_Schur

Lisättäköön, että otsikkonsa puolesta varsin olennainen aihetta käsittelevä kirja näyttäisi olevan Erica Fudgen Perceiving Animals: Humans and Beasts in Early Modern English Culture . Se kuuluu ilman muuta lukulistalleni.
« Viimeksi muokattu: Ke 09.03.2016, 21:38:20 kirjoittanut Laika »
'Achieving human status has never been easy.' -Erica Fudge

Laika

  • Jäsen
  • ***
  • Viestejä: 188
Vs: Antropologinen etiikka
« Vastaus #49 : La 27.02.2016, 23:40:07 »
(Seuraavassa ei ole viitteitä, saatan lisätä ne myöhemmin)

On syytä avata kielikäsitystäni, koska olen viitannut toistuvasti eläimen ja ihmisen dikotomiaan. Taustani ei ole lingvistiikassa sinänsä. Perustan paljon Ludwig Wittgensteinin myöhäisfilosofiaan, jossa Wittgenstein paitsi eksplisiittisesti kieltää kielen ilmausten vastaavan todellisuuden objekteja, myös havainnollistaa ilmauksen tarkkuuden ongelmaa. Wittgenstein vertaa kieltä kaupunkiin, joka on rakentunut eri aikakausina laadituista osista, puistoista, arkkitehtuurista ja sen päälle laadituista uudemmista rakennussuunnitelmista. Sen merkitykset ikäänkuin rakentuvat kerroksellisesti niin, että uudemmat osat tulevat aikaisemman yhteyteen:

(Haen lainauksen tähän)

 Yleensä kielen symboleilla ymmärretään olevan merkitys, mutta harvemmin mainitaan kielen ilmauksellisuuden perustuvan ei vain merkitykseen vaan representaation representaation. Merkitys ei synny suhteesta sitä vastaavaan todellisuuden objektiin, vaan suhteessa ympäröivään merkkien järjestelmään. Siksi kielellisissä ilmauksissa on mukana kontekstuaalisuus: lapsen opetellessa sanoja hän ymmärtää jo kielipelin säännöt kysyessään, 'mikä tämä on'. Hänellä on siis mukana esiymmärrys, että kyseessä on kielen merkki, jota hän itse asiassa kysyy, ja että sen lajisia merkkejä voidaan käyttää kysymällä, mitä ne ovat. Hän tekee käsitteellisiä erotteluja. Mutta on puhtaasti sopimuksenvaraista sanoa, että todellisuus rakentuisi noiden merkkien kuvaamien erojen mukaisesti. Wittgenstein käyttää esimerkkinä värejä. Ne voidaan tunnistaa toisistaan eroavuuden perusteella, joskaan niillä ei ole väriasteikossa toisistaan katkaisevaa rajapintaa kuin korkeintaan tavassamme tunnistaa eristämiämme hahmoja katkeamattomasta, liukuvasta skaalasta. Tässä mielessä eläimen ja ihmisen dikotomia ei ole suinkaan ainoa, joka rakentuu poliittisesti. Vastaava on uskovaisen ja vääräuskoisen välinen ero. Islamin kosmologiassa maailma jakautuu dar-al-islam'iin (islamilaiseen maailman) ja dar-al-harab'iin (sodassa oleva maailma). Voidaan toki sanoa, että tarkastelun kannalta esimerkki olisi kehno, koska erottelu ei perustu rotuun tai lajiin. Olennaista onkin nähdä, että mikä tahansa erottelu on mahdollista laatia kvalioiden pohjalta, ja kvaliat itsessään. Delfinologia voidaan laatia opiksi delfiineistä ja kristologia opiksi kristinuskon Messiaasta. Periaatteessa sillä ei kuvittelisi olevan itsenäistä merkitystä tehtäessä arvostelmia, paitsi että sillä yhä uudelleen ja uudelleen on:

ISIS bears the closest resemblance to, in fact it looks like a carbon copy, of the Kharijites of the seventh century, especially its radical branch, the Azraqites, followers of Nafi al-Azraq. Azraqites were the first in Islamic history to terrorize the populace with horrendous, violent acts and were the first to make a distinction between true Muslims versus nominal Muslims. That they were the first "terrorists" of Islam and the first to make such a distinction is not at all a coincidence as the latter induced the former.

Needless to say, Azraqites considered themselves the only true believers within the entire Muslim world of the time, and their camp was the adobe of Islam. Whoever remained outside their camp and did not submit to their view was only nominally Muslim, and those Muslims, living within the Muslim community, threatened the purity of Islam. Kharijites drove this distinction from the Quranic dichotomy of "mumin" versus "kafir," or believer versus unbeliever, but they corrupted the inner structure of these concepts and flawed their etymological meanings.


http://www.dailysabah.com/op-ed/2015/01/04/what-linear-logic-misses-outaboutisis-and-why-that-matters-to-europe

Toisin kuin artikkelissa lausutaan, tällaisilla sopimuksenvaraisuuksilla ei kuitenkaan ole todellista tai alkuperäistä etymologista merkitystä (sitä paitsi seitsemäs vuosisata ei ajallisesti sijoitu kovin kauas Muhammedin omasta kaudesta) sen enempää kuin ihmisyydellä, joka oli suuresti toisenlainen merkityssisällöltään ennen ja jälkeen luonnonhistoriassa tehtyjä läpimurtoja 1800-luvulla. Emme voi vain olettaa sanalle alkuperäistä merkitystä. Itse asiassa Aristoteleen lausuma ihmisestä poliittisena eläimenä vahvistaa sen, että suuriakin muutoksia sisältyy näennäisesti samoihin kielen kenttiin, joiden historian unohtaminen merkitsee aiemmin kuvailemastani orgaanisesta kielikäsityksestä luopumista. Edellisessä artikkelissa pakeneminen sanan alkuperäiseen etymologiaan aiheuttaa samalla poliittisen uhan. Emme voi yksiselitteisesti sanoa, että jonkin sanan alkuperäinen merkitys olisi puhdas, tai ettei kafiiri olisi aidosti derogatiivi Koraanin kokoamisen aikaan. Toisekseen teemme anakronisen ja tiedollisen erehdyksen, jos käytämme ihmistä jossain vanhemmassa merkityksessään, ja erehdys on tällöin luonteeltaan praksikseen liittyvä pikemmin kuin tiedollinen. Aristoteleen filosofiassa ihmisellä oli yksilöön sisältyvä teleologinen merkitys. Kuten luonnonvalintateorian ilmaantuessa mukaan havaitaan, poliittista taistelua käytiin kentällä, jolla ihmisyyden teleologia murtui. Luonnonvalintateoriaa käsiteltiin Malthusin esittämien teesien tapaan ikäänkuin ne olisivat teleologisia, siis kantaisivat sisässään tendenssiä poliittisten valintojen olemuksesta. Ei minua vaivaa vielä se, jos päätämme jaotella kielellisesti olennot neekereihin, ihmisiin ja eläimiin, mutta silloin kun teemme niin, laadimme erään kosmologisen kartan. Kun termeiltä puuttuu niiden 'puhdas' merkitys, se projisoidaan niihin. Wittgensteiniin viitatakseni tulisi ylipäänsä kyseenalaistaa, missä määrin luonnollisen kielen ilmauksilla on puhdas merkitys. Kritiikkini kohdistuu siihen tosiasiaan, että jaoteltaessa ihmiset ja eläimet kahteen kategoriaan pyyhitään pois toistasataa vuotta erityistieteellisiä oivalluksia, jotka muuten erottaisivat 2000-luvun oppineen ihmisen ja 1700-luvun oppineen ihmisen kosmologista käsitystä toisistaan.
« Viimeksi muokattu: La 27.02.2016, 23:55:48 kirjoittanut Laika »
'Achieving human status has never been easy.' -Erica Fudge

MrKAT

  • Vieras
Vs: Antropologinen etiikka
« Vastaus #50 : Su 28.02.2016, 03:50:13 »
Luonnontieteellisesti suuntautuneena oli kova pala tunnustaa värit vain ihmisen mielessä oleviksi. Daniel Dennett:n Tietoisuuden selitys (Consciousness Explained) herätti minut tuohon.
  Wittgensteinilaista poliittista kieliselitystä en nyt silti ihan sellaisenaan haluaisi niellä.  Joillakin naisilla (12%) on (geneettisesti mitattavissakin oleva) 4-värinäkö (Tetrachromacy: BBC: Women with super human vision). Niille ei ole välttämättä virallista poliittista nimeä. Sukulaismiehen ex oli töissä kangaskaupassa ja tuli jotain kiistaa, kun hän näki tietyt kankaat eri värisinä/sävyisinä, muut näki aivan prikulleen samana.  BBC-linkin taiteilija Antico voi ilmaista ne värit sanojen sijasta pensselillään. Eli havaintojen takana on myös geeni ja todelliset spektraaliset erot eikä vain kieli.

  Harare:n Sapiens Ihmisen lyhyt historia saa taas aivoni nyrjähtämään kun hän pistää tasa-arvon, ihmis/eläinoikeudet, laki-ja oikeusjärjestelmän, rahan, valtion jne "juridisina fiktioina" fiktioiden, myyttien, astiaan. Kyllähän minä jo Niiniluodostakin aikoinaan luin Popperin maailma 3:sta (ja 2:sta). Mutta haukon happea koska se on Hararella samassa astiassa uskontojen, kuten islamin jne kanssa. Ja Harare hiukan kärjistäen ja mutkia oikoen nimittää niitä kaikkia ihmisen mielikuvituksen tuotteeksi. (Ehkä siksi täräyttää pahasti koska uskovat/denialistit on minulle käyttäneet halveksimistaan tieteistä noita nimityksiä (myytti, fiktio ja mielikuvitus), eli haukkumasanana). Ei hän pahalla ja halveksuen vaan että niillä on tai ollut käyttöarvoa: saivat/saavat laajat ihmiset toimimaan yhdessä, puhaltamaan samaan hiileen kun ihmisiä n>150.  Johon ei eläimet pysty, kun ei niillä näitä abstrakteja ajatusrakennelmia ole. 
 Mutta jos fiktio on väärä tai aiheuttaa ongelmia se on korvattava toisella "fiktiolla", sanoo Harare. Inhottava ajatus että etiikka, tiede jne on vain "fiktiota" eikä etusijaa uskonnon tai humbuugin kanssa. Mutta kenttähavainnot vähän viittaa että skeptikoiden objektiivisinkin tiedetuputus tai humanistien parhainkin hyväntahtoisin ihmisoikeustyrkytys näyttäytyy toisille uskonnonomaisena propagoitavana käännyttämisenä, eli perin vihamielisenä tekona.

wade

  • Jäsen
  • **
  • Viestejä: 65
Vs: Antropologinen etiikka
« Vastaus #51 : Ma 29.02.2016, 09:41:46 »
On syytä avata kielikäsitystäni, koska olen viitannut toistuvasti eläimen ja ihmisen dikotomiaan. Taustani ei ole lingvistiikassa sinänsä. Perustan paljon Ludwig Wittgensteinin myöhäisfilosofiaan, jossa Wittgenstein paitsi eksplisiittisesti kieltää kielen ilmausten vastaavan todellisuuden objekteja, myös havainnollistaa ilmauksen tarkkuuden ongelmaa. Wittgenstein vertaa kieltä kaupunkiin, joka on rakentunut eri aikakausina laadituista osista, puistoista, arkkitehtuurista ja sen päälle laadituista uudemmista rakennussuunnitelmista. Sen merkitykset ikäänkuin rakentuvat kerroksellisesti niin, että uudemmat osat tulevat aikaisemman yhteyteen:

(Haen lainauksen tähän)

 Yleensä kielen symboleilla ymmärretään olevan merkitys, mutta harvemmin mainitaan kielen ilmauksellisuuden perustuvan ei vain merkitykseen vaan representaation representaation. Merkitys ei synny suhteesta sitä vastaavaan todellisuuden objektiin, vaan suhteessa ympäröivään merkkien järjestelmään.
Tiedän että toisaalla paneuduttiin Wittgensteiniin jo melko paljon; mutta samalla tunnustan unohtaneeni jo paljon.

Miten huomautus siitä, kuinka "merkitys ei synny suhteesta sitä vastaavaan todellisuuden objektiin, vaan suhteessa ympäröivään merkkien järjestelmään", vertautuu nietzscheläiseen ajatukseen filosofiasta syvällisenä filologiana.

Foucaultin mukaan (1998, 41; 45) 1800-luku, ja nimenomaan Nietzsche, Marx ja Freud, loivat uuden kielellisen tulkintatekniikan läntiseen ajatteluun; tekniikan, jonka kautta kielen epäily (sanooko kieli todella sen mitä sanoo, saattaako kieli ylittää verbaalisen muotonsa) sai länsimaisen ajattelun shokkitilaan. 

Kaikkien kolmen mukaan merkkien tulkinta on aina keskeneräistä, se ei voi paljastaa mitään alkuperäistä todellisuutta, koska sellaista ei ole. Nietzsche kirjoitti: "Voisipa kerrassaan kuulua olemassaolon peruslaatuun, ihminen, tullessaan sen täysin tietämään, tuhoutuisi."

Foucault tuntui ajattelevan, että Nietzschen sekoaminen Torinossa kuvastaa tällaisen "olemisen totuuden" löytymistä - tässä totuudessa ei ole kyse siitä, miten merkki tulkitaan totuudenmukaisesti, vaan tulkitsijan ja tulkittavan romahtamisesta toisiinsa.

Kielen tulkitsija ei paljasta merkin uinuvaa totuutta, vaan hän julistaa tulkinnan, ja että jokaisen tulkinnan tarkoituksena on peittää [jokin aikaisempi tulkinta] (1998, 55).

Näin voi ajatella että totuudessa on aina osa uutta suhteessa aikaisemmin vallinneeseen käsitykseen; osa tietoista unohdusta siitä, että totuus on väkivaltaisesti unohtanut jotain varhaisempaa; mutta myös osa tästä edeltäneestä totuudesta. Samoin kuin kielen kaupungissa on ajallisia kerrostumia, kaikkein keskeisimpänä vanha kaupunki hyvin epärationaalisine (näkökulmastamme) rakennuskaavoineen. Mutta osa rakennuksista on revitty irti juurineen, osa kivijalkaan saakka, jotta olisi mahdollista rakentaa vanhalle perustalle uusi rakennus.

Noh, joka tapauksessa. Foucault on maailman viitatuimpia yhteiskuntatieteilijöitä, ellei viitatuin. Ja hän katsoi olevansa yksiselitteisesti nietzscheläinen. Tässä mielessä on toki oletettava, että oletus kielen merkityksellisyydestä ei ole täysin jumiutunut oletukseen merkin todellisesta merkityksestä - vaan nimenomaan "suhteessa ympäröivien merkkien järjestelmään".

---

Ihminen vain (luonnostaan) kaipaa vakautta, helppoja merkityksiä, paikalleen lukittautuneita ja lukitettuja merkityksiä. Vaikka nietzscheläisittäin voidaan sanoa, että on vain totuuden tekemä taikatemppu (väkivaltainen sellainen) sanoa että joku tällainen merkitys on totuus (ei pelkkä tulkinta); on hankala saada ihmiset tunnustamaan lukittujen totuuksien kontingenssi. Tällainen vaatimus on jopa kohtuutonta - itse asiassa, minulle politiikka laajemmassa mittakaavassa on jatkuvaa taistelua siitä, mikä merkitys on lukittuna ja mikä merkitys avoin (politisoitu).

EDIT. Unohdin laittaa loppuun lähteen:
Foucault, Michel: "Nietzsche, Freud ja Marx". Teoksessa: Foucault/Nietzsche. Tutkijaliitto. Helsinki, 1998.
« Viimeksi muokattu: Ma 29.02.2016, 10:00:57 kirjoittanut wade »

Laika

  • Jäsen
  • ***
  • Viestejä: 188
Vs: Antropologinen etiikka
« Vastaus #52 : Ma 29.02.2016, 20:30:07 »
Ai, mitä kielellistä herkuttelua! Joku rajoittuneempi saattaisi sanoa, että sorrut runouteen. Vaan runoutta ei sovi aliarvioida ilmaisemaan sellaista, johon muut kielen käyttämisen tyypit eivät ajoittain sovellu. Nietzscheä on solvattu aika ajoin pikemmin runoilijaksi kuin filosofiksi, mutta yhtä hyvin voitaisiin Wittgensteinin moitetta mukaillen solvata monen runoilijan tekeytymistä filosofiksi. Kielen tarkkuuden vaade ei tarkoitakaan, että ilmaus sisältäisi merkityksensä, koska niin ei voi olla. Wittgenstein vertaa asiaa käskyyn: 'seiso tässä!' Ehkä nuo kaksi seisovat torilla, ja käskyn tarkoitus on, että toinen odottaisi ja seisoisi torilla, vai pitäisikö hänen seistä juuri siinä kohdin, missä nyt on? Mikä olisi ymmärrettävä oikeaksi tarkkuudeksi, jotta 'tässä' olisi tulkittu oikein? Ongelma vaikuttaa tietenkin näennäiseltä, ja ehkä tässä tapauksessa on sitä. Mutta ongelma on ongelma vain filosofeille, ei kielen käyttäjälle. Riittävä tarkkuus tarkoittaisi siis, että ilmauksen sanonut tulee ymmärretyksi. Sitä kautta Wittgenstein jatkaa kysymällä, mitä sitten ymmärtämisellä tarkoitetaan. Oikeastaan Filosofisten Tutkimusten tekniikkana lukijalle on ikään kuin näyttää, miten kieltä käytetään, ja mitä ansoja ja väärinkäsityksiin juurtuneita asenteita siihen liittyy.

Foucault'n ja Nietzschen kannalta paradoksaalista on, miten he kielellisesti tulkitsevat ihmiskunnan menneisyyttä ja pyrkivät lausumaan siten jotain yleispätevämpää (myös Foucault'ia on kritisoitu kielellisestä leikittelystä). Ei liene sattumaa, että Wittgenstein suhtautui historian tulkitsemiseen jonkinlaisena spekulointina, jolla on niukalti arvoa. Silti hän luki Oswald Spengleriä, jonka kertoi vaikuttaneen ajatteluunsa! Meillä on siis liuta totuudenetsijöitä -tai ehkä pitäisi mieluummin sanoa totuudensärkijöitä- jotka hyödyntävät historiaa, ja yhtä aikaa haukkuvat sitä spekulaatioksi. Edellinen on myös minun dilemmani. Tarvitsen tarkastelussani historiallista aineistoa, ja tunnistan toisaalta metodologisen pelkoni aineistojani kohtaan. Silti minulla on hillitön tarve lausua väittämiä 1800-luvun käsitteellisestä murroksesta, kuten olette varmaan huomanneet. Tästä on hyvä jatkaa.

Taisin unohtaa mainita, että Wittgenstein kyllä luki runoutta joskus silloinkin, kun häneltä odotettiin salissa luentoa filosofiasta. En tiedä onko se vain vaikutelmani, kun sanon nykyfilosofien ja poliitikkojen olevan nössöjä. Kaikille on tullut niin tärkeäksi tulla ymmärretyksi sopivalla tavalla oikein, ettei kenelläkään ole mitään merkittävää sanottavaa. Ne loput, jotka eivät välitä yleisön mielteistä, eivät yleisesti tunnu osaavan puhua.

http://www.critical-theory.com/5-facts-about-nietzsche/
« Viimeksi muokattu: Ma 29.02.2016, 20:53:37 kirjoittanut Laika »
'Achieving human status has never been easy.' -Erica Fudge

Laika

  • Jäsen
  • ***
  • Viestejä: 188
Vs: Antropologinen etiikka
« Vastaus #53 : Ti 01.03.2016, 22:42:58 »
Minua on mietityttänyt rasismin historia. Nyt tulee siis huomioida käsitteen ajallisuus. Modernin rasismin idea, jos niin saa sanoa, syntyy vasta 1900-luvun vaihteessa. Esimerkiksi antiikissa ksenofobian perusteet saattoivat hyvinkin olla varsin toisenlaiset. Olen välttänyt laajentamasta aihetta entisestään, vaan otetaan nyt seuraava mukaan:

There’s a recent book by Ben Isaac, The Invention of Racism in Classical Antiquity, which claims to have identified if not racism, then at least “proto-racism” in the ancient world. Isaac insists (as do most serious analysts) that racism goes beyond casual xenophobia. It is a deterministic ideology, which sees some groups as unalterably inferior, thanks to natural or inherited characteristics. In modern society, the key natural characteristic has been skin colour.

Not so in the ancient world. But Isaac thinks he can identify something similarly deterministic (and so racist) in other, quite different, natural factors. For him, the ancients were not colour-prejudiced; instead they were geographical and environmental determinists. To over-simplify a bit, he charges the Greeks and Romans with being  “proto-racists” in the sense that they believed that the characteristics which certain races derived from their (inferior) environment and from the climate in which they lived – the rain and fog of Northern Europe, for example -- were fixed and irreversibly inferior.


http://timesonline.typepad.com/dons_life/2007/01/racism_in_greec.html

Artikkelin kirjoittaja ei sanojensa mukaan aivan usko Isaacin argumenttia, enkä minäkään ole kyseistä kirjaa lukenut. Yksi hyvä peruste puhuu sen puolesta: maailmankäsitys pohjautui eri tavalla teleologiseen ajatukseen ilmiöiden laadusta. Siksi ei ole mitään kummallista antiikin tiedollisessa ympäristössä arvella ilmanalaa syyksi kansojen erilaisuuteen. Itse asiassa olen aivan vakuuttunut, että olen nähnyt samankaltaisia ilmaisuja ilmanalan ja kansanluonteen yhteydestä paljon myöhemmältä ajalta. Vaikeus seurata sellaisia keskusteluja on jo siinä, että sekoitamme aikoinaan rationaalisesti käydyt väittelyt magian harjoittamiseen, ja samaa logiikkaa noudattaen meidän aikalaiset julkiset kiistakysymyksemme keskittyvät pitkälti taikauskosta keskustelemiseen, johon kukin tuo omat taikauskonsa mukanaan, vaikka pidämme noita väittelyitä 'rationaalisina'. Jos ilkeilisimme, sanoisimme tiedon olevan hyvin perusteltu tosi ennakkoluulo. Siksi on kiinnostavaa kysyä, mitkä olivat tiedolliset reunaehdot antiikissa, valistusajan euroopassa... teollistumisen aikakaudella. Nuo reunaehdot tietenkin vaihtelevat, mikäli seurataan yksilöhistoriaa. Pitäisi kysyä Foucault'n tapaan tuon tiedon tai taikauskon strategisia ilmentymiä. Ptolemaioksella antroposentrinen maailmankäsitys saa hyvin konkreettisen vastineensa:

In general in the ancient world you see two interlocking ideas. The first is "people who look like us" vs "everybody else." If you read Ptolomy's Tetrabiblos, he talks about the planetary influences on other peoples of the world and concludes that Alexandria is the place with the best people because it is in the middle of the world. You see similar views in the Rig Veda, and arguably in some early Scandinavian poetry as well. Often however, looks are used as a general proxy for cultural judgements (as is the case with racism today). ...

Works Cited:

Anonymous. "Rigsthula" (from the Poetic Edda)
Cicero. "The Republic"
Dumezil, Georges. "The Gods of the Ancient Northmen."
Jones, Gwyn. "The Vikings"
Ptolome. "Tetrabiblos"
Roesdahl, Else. "The Vikings"
Strassler, Robert B (ed) "The Landmark Herodotus," the appendix on Solon's reforms
Tacitus. "Germania"
Polome, Edgar (ed), "Indo-European Religion After Dumezil," particularly N. J. Allen's essay on fourth function theories.


https://www.reddit.com/r/AskHistorians/comments/17r3o2/racism_in_the_ancient_world/

Alexandrialaiset ovat siis maailman paras kansa, koska he onnekseen ovat syntyneet koko kosmoksen keskelle, ja mikä onnekkainta, Ptolemaios voi puhua häntä kohdanneesta huimasta sattumasta omasta puolestaan. Teesejäni tukeva yhtymäkohta on, että kirjoittajan mukaan maantieteellinen kosmologia yhdistyi antiikissa vierauden ja tuttuuden kanssa, että näillä ideoilla on tiettyä konvergenssia. Paheksunta Kopernikusta kohtaan johtui aikalaisten loukatusta egosta, jonka paikka maailmankaikkeudessa tuli kyseenalaistetuksi. Tuo loukkaus meni paljon pelkkää maantieteellistä mittausta syvemmälle, metafysiikkaan. Nimellisesti kyse oli toki kristillisen teologian opillisesta sisällöstä, joskin ennen muuta sen perusteista, jota voidaan kutsua luonnolliseksi asenteeksi*. En muista, onko termi jonkun tietyn tutkijan lanseeraama, kenties Husserlin. Tehdäkseni analogian käsitteisiin, vieras ja outo on tällöin uhkaava, koska ne uhkaavat käsitteellistä järjestystä. Ihmistä ei niinkään ymmärretä missään tieteellisen totuuden valossa, vaan sille lankeavan totuttuudensa kautta.

Saan olla kiitollinen linkkini keskustelijoille siitä, että ovat sisällyttäneet lähteensä mukaan. Jos asia kiinnostaa, suosittelen lukemaan läpi linkin päätekstin alla käydyn keskustelun (Yhtymäkohtana suomalaiseen keskusteluun siellä käsiteltiin myös saamelaisten historiaa).

And, besides, those ancestors of ours had to deal with genuine Gauls bred in their own land; these are degenerates, a mongrel race, truly what they are called - Gallograeci. Just as in the case of fruits and cattle, the seed is not so effective in keeping up the strain as the nature of the soil and climate in which they are reared are in changing it.

http://mcadams.posc.mu.edu/txt/ah/Livy/Livy38.html
(Livy's History of Rome: Book 38)

* Toisin kuin nykyään usein halutaan arvostella, tuon ajan ihmiset eivät suinkaan olleet missään erityisessä mielessä hölmömpiä kuin meidän aikamme ihmiset. Siten käsitys maasta kaikkeuden keskellä oli tuosta näkökulmasta looginen, ymmärrettävä ja luonnostaan uskottavampikin kuin nykyinen heliosentrinen malli.

Lisäys: En malta millään olla laittamatta tätä upeasti artikuloitua valitusta toisesta linkistäni:

...So with histories of racism: you are given the ‘precursors’ (Aristotle, some quotes from the tragedies, whatever), and then you get the ‘moderns’. And people say the moderns is ‘scientific’ compared to the imprecise, intuitive, older lot, forgetting that this is the history of a Crap Idea, & should work rather differently: how can the old people only be imprecisely talking out of their arse, and the new ones scientifically so? Ah, you complain, ‘of course there is a fundamental distinction between a useless quinquereme and a useless hovercraft, one fails to work with the aid of slave/oar power and other fails to function by means of a big farty rubberized cushion’. The exegetes don’t realise they are supposed to be writing a slightly tricky book about why this idea is actually shit, & wind up doing a Campaign for Real Racism (be more ideological, be less xenophobic, spend money on proper equipment).
Trap two is pretty trappy too: when race becomes A Bad Thing, it becomes impossible to observe in conversation that X’s hair is thicker, thinner, lighter, darker than Y’s and that Y’s eyes are bigger but his knees knobblier, even though this is apparent and requires accounting for precisely so that unwarranted significance is unattached to it. But the accounting is consigned to Scientific Non-Racists & (pace postblogger’s laudable attempts to vault the Two Cultures divide) enacted behind the rood screen in non-vernacular tongue. Because some false accounts of difference were legitimized, and this was seen to have horrible consequences, any discussion of physical difference true or false was anathematized in the humanities. As a linguist, by contrast, I’m not just allowed but practically obliged to provide explanations of difference, that Romanian is a Latin language and not Slavic or Greek or Hungarian or Turkish & time spent erecting walls of difference is not merely not frowned upon but encouraged, even though it is based on the same false logic because really there is no such thing as a purely Latin language. So it’s obligatory to be different in some ways, but illegal in others. No wonder Jade Goody is confused by the way is she related to Jack Goody the Cambridge anthropologist? I’ve always wondered.


http://timesonline.typepad.com/dons_life/2007/01/racism_in_greec.html
« Viimeksi muokattu: Ke 02.03.2016, 00:39:55 kirjoittanut Laika »
'Achieving human status has never been easy.' -Erica Fudge

Laika

  • Jäsen
  • ***
  • Viestejä: 188
Vs: Antropologinen etiikka
« Vastaus #54 : Ke 02.03.2016, 00:19:25 »
Ennen sitä modernimpaa (1800-) 1900-luvun konseptia, jota kutsumme rasismiksi, oli orjuus. Mutta orjuutta on edelleen niissäkin yhteiskunnissa, joissa ei hyväksytä enää rasismia. Ainakin näin on, mikäli määrittelemme orjuuden nimenomaan omistusoikeudeksi elävään ja kärsimään kykenevään olentoon. Tarkalleen ottaen edellisen määritelmän puitteissa myös minä olen orjanomistaja.
« Viimeksi muokattu: Ke 02.03.2016, 00:59:53 kirjoittanut Laika »
'Achieving human status has never been easy.' -Erica Fudge

MrKAT

  • Vieras
Vs: Antropologinen etiikka
« Vastaus #55 : Pe 04.03.2016, 23:02:59 »
Tämä seuraava on hiukan sivussa, melkein offtopic,(vai onko?). Itsellä on tarkoitus ollut tässä joskus aloittaa uusi ketju maailmanlopun uhista, joita on ehkä aliarvioitu syystä jonka googlasin nimenneeni vuosia sitten antrooppiseksi (stabiliteetti) harhaksi.
 Jo vanhalla Näkökulmalla aloittelin tätä aihetta mutta jäi raakileeksi. Siinä ihmiskeskeinen näkökulmamme on minusta johtanut tilastolliseen harhaan ihmiskunnan eloonjäännin todennäköisyyksien arvioinnissa kosmisten/geologisten/ym luonnonuhkien edessä sekä älyllisen elämän yleisyysarvioissa.

MrKAT

  • Vieras
Vs: Antropologinen etiikka
« Vastaus #56 : Su 06.03.2016, 22:48:37 »
Yuval Hararen kirjassa n. sivulla 240 on taas kova juttua tai väitettä, mutta uskontotieteilijöihin kuulemma nojaisi.
 -Ennen maanviljelyä oli uskontona metsästäjä-keräilijöillä animismi ja ihminen oli tasa-arvoinen elukoiden kanssa.
   (Tosiaan, shamaanit taisi pukeutuakin eläimiksi, kat huom). Uskonto oli paikallista eikä tehnyt lähetystyötä.
   Kotielukoita ei ollut kuin kork.    koira.
 -Maanviljelyn aikakaudella oli yksi tai useita jumalia jotka ihmisen(sielun) kanssa nostivat ihmisen ja jumalat elukoiden
   yläpuolelle, kotielukat olivat nyt omaisuutta ja omaisuuden kanssa ei neuvotella tasa-arvosta.

Laika

  • Jäsen
  • ***
  • Viestejä: 188
Vs: Antropologinen etiikka
« Vastaus #57 : Ti 08.03.2016, 04:53:47 »
Laitan saman linkin, jonka laitoin haukkumakirjeeseeni (paitsi että tähän mennessä mahdollisen lukijan tulisi huomata, etten käytä 'natsia' haukkumasanana verratessani Christietä natsiksi, jos en suorastaan natsismin kanssa flirttailekaan) Chris Christiestä:

http://www.onegreenplanet.org/animalsandnature/do-liberals-and-conservatives-actually-agree-on-animal-rights/

Kysymys kuuluu -ja kysymys on hyvin, hyvin relevantti: miten suhtautuminen eläinsuojeluun muuttuu autoritääri-libertaari- tai oikeisto-vasemmisto-jaotteluun muutettuna? Onko vasemmiston oletettu eläinsuojelumyönteisyys osin optinen harha? Kulttuurinen harha? Voiko se olla kulttuurihistoriallinen harha? Kysymys on eräässä mielessä sosiologian peruskauraa, mikä ei valitettavasti tarkoita, että siihen on helppoa antaa oikeaa vastausta.

Jos näet oletamme, että oikeisto suhtautuu eläinsuojeluun kielteisesti psykologisen profiilinsa vuoksi, niin eläinsuojeluliike ei voi olla ottamatta sitä huomioon eräänlaisena lajipoliittisena, geneettisenä realiteettina. Jos toisaalta olemme taipuvaisia hylkäämään psykologisen l. sosiobiologisen selityskartan, tulemme lähestyneeksi historiallista selitysmallia vasemmiston ja oikeiston erkaantumisesta toisistaan kysymyksessä euroopan tiedepoliittisen katastrofin tuloksena. Käsissämme on eräänlainen tutkimusongelma, kaksi kilpailevaa selitystä. En osaa sanoa, onko asiaa pohdittu juurikaan. Virallisesti on kenties ajateltu, että eläinsuojelun ei tulisi identifioitua kumpaankaan pooliin, ja epävirallisesti on muita kertomuksia. Virallinen tutkimustieto ei ole toistaiseksi sattunut käsiini, mikäli sellaista on olemassa. Mitä luulette, onko olemassa poliittista karttaa, joka jakaa suhtautumisen eläimeen? Mikä sellainen jako voisi olla? Ekologinen-individuaali? Vai kenties ekologinen-tribaalinen? Entä klassisen mallin sisällä:



Seuraava ote kiinnosti:

Regarding on hypotheses of people becoming animal activists (Knight, Sarah, Herzog, Harald: New Perspectives on Human-Animal Interactions: Theory, Policy and Research, 487, 493).

Poliittisen järjestelmän piirteet vaikuttavat ainakin seuraavan artikkelin mukaan ratkaisevasti:

The psychological associations of vegetarianism are more nuanced than has been previously theorized,” a research team led by Matthew Ruby of the University of British Columbia writes in the journal Appetite. “Although Western and Indian vegetarians arrived at the same moralized behavior, their motivations are based on very different moral principles.”

Ruby and his team note that, in the West, vegetarianism has been linked with “broadly liberal worldviews.” But they wondered whether this would hold true in India, where a much larger percentage of the population avoids meat. (According to estimates, 20 to 42 percent of Indians are vegetarians, compared to three percent of Americans and eight percent of Canadians.)
It’s no surprise that vegetarianism in India is strongly linked with respect for authority and in-group loyalty.

They conducted two studies to examine the psychological underpinnings of vegetarianism. The first featured 272 people recruited from Amazon’s Mechanical Turk: 159 from Europe or North America, and 113 from India.

After indicating whether or not they were a vegetarian, participants filled out a series of surveys measuring their attitudes regarding environmental preservation; animal welfare (including whether animals belong in zoos or circuses); and right-wing authoritarianism (such as the importance they place on obedience and respect). They also answered questions designed to indicate what values they hold most highly.

 Among Westerners, vegetarians (compared to meat-eaters) were “more concerned about the impact of their daily food choices on the environment and on animal welfare, more concerned with general animal welfare, more strongly endorsed values of universalism, and less strongly endorsed right-wing authoritarianism,” the researchers report.

However, among Indians who responded to those same questions, there were no significant differences between vegetarians and non-vegetarians. The assumption that a vegetarian is more likely to have socially liberal attitudes holds true only in the West.


http://www.psmag.com/business-economics/varied-ethics-vegetarians-66575

Boldaus minun.
« Viimeksi muokattu: Ti 08.03.2016, 05:40:52 kirjoittanut Laika »
'Achieving human status has never been easy.' -Erica Fudge

Laika

  • Jäsen
  • ***
  • Viestejä: 188
Vs: Antropologinen etiikka
« Vastaus #58 : Ti 08.03.2016, 05:51:09 »
-Maanviljelyn aikakaudella oli yksi tai useita jumalia jotka ihmisen(sielun) kanssa nostivat ihmisen ja jumalat elukoiden
   yläpuolelle, kotielukat olivat nyt omaisuutta ja omaisuuden kanssa ei neuvotella tasa-arvosta.

Väite on uskottava, koska sama ilmiö toistui eurooppalaisen imperialismin aikakaudella. Ksenofobia on ikiaikainen ilmiö, mutta eurooppalaisen rodun paremmuudesta tuli doktriini vasta 1700-1800-luvulla. Siihen yhdistyi joukko tieteellisiä, uskonnollisia ja poliittisia oppeja, mutta mustien orjuuttaminen piti rationalisoida käytännön ulkopuolelta tulevilla näkökohdilla. On tietysti paljon vaikeampi perustella itselleen vastustajansa olevan geneettisesti alapuolella silloin, kun hän on vähintään yhtä neuvokas.
 Olosuhteiden muutos heijastui olennaisella tavalla valkoisen miehen taakkana tunnettuun konseptiin, joka itsessään oli rasismin sävyttämä. Siis siihen, että eurooppalaisen sivistyneistön tehtävänä oli auttaa heitä rodullisesti alempiensa sivilisoimisessa.
« Viimeksi muokattu: Ti 08.03.2016, 06:04:43 kirjoittanut Laika »
'Achieving human status has never been easy.' -Erica Fudge

Laika

  • Jäsen
  • ***
  • Viestejä: 188
Vs: Antropologinen etiikka
« Vastaus #59 : Ke 09.03.2016, 14:33:46 »
Olen kytkenyt yhteen eläintensuojelun sen laajassa merkityksessä ja valistuksena tunnetun, 1700-luvun lopulla syntyvän yleisaatteen. Historian prosesseja ei tietenkään voi siististi irrottaa toisistaan. Kulttuurihistorioitsijat puhuvat totaalihistoriasta ideanaan tutkia kaikkea historiaa, pyrkimyksenä olla erottelematta toisistaan tärkeää ja ei-tärkeää. Historialliset tulkinnat ovat ikään kuin otoksia totaalihistoriasta, koska niiden valinta vaikuttaa syntyvään vaikutelmaan. Samoja aikakausia voidaan myös tulkita uudelleen, ja syntyvät tulkinnat vaikuttavat myöhemmin tuleviin tulkintoihin (Gadamer, H; Hermeneutiikka: ymmärtäminen tieteissä ja filosofiassa). Robert Musil kuvaili ajattelussa tapahtunutta muutosta 1800-luvulla seuraavasti:

Who can be interested any longer in that age-old idle talk about good and evil when it has been established that good and evil are not 'constants' at all, but 'functional values', so that the goodness of works depends on the historical circumstances, and the goodness of human beings on the psychotechnical skills with which their qualities are exploited? (Musil, R; Der Mann Ohne Eigenschaften)

Darwinin teorian voimallisuus tuli sen ei-teleologisesta formuloinnista, joka uhmasi aristotelista asioihin liitettyä telosta. Skolastiikassa aristotelinen oppi oli omaksuttu niin hyvin, että sellainen mekanistinen selitys koettiin uhaksi. Toisaalta Darwinin teoriaa myös luettiin teleologisesti. Esimerkiksi Herbert Spencer pyrki teoksessaan Data of Ethics muodostamaan teleologisesti värittyneen etiikan mallin silloisen tieteellisen tiedon valossa:

In it he begins by announcing the 'pressing need' for the establishment of rules of conduct on a scientific basis', because the advent of Darwinism had destroyed the old verities. 'Now that moral injunctions are losing the authority given by their supposed sacred origin', he says, 'the secularization of morals is becoming imperative'. Of course, Spencer thought he knew how to do this. (Rachels, J; Created from Animals: the Moral Implications of Darwinism, 64)

Waden aiemmin ilmaiseman pettymyksen mukaisesti olen kirjoittanut kovin vähän etiikasta. Mieluummin kirjoittaisinkin tapauksista, joissa ihmiset ovat luulleet kirjoittaneensa etiikasta. Ennakkoluulot ovat siksi niin hyödyllisiä, että niillä on loputon ihmisen käyttövoima. taustallaan, ja niiden kautta voidaan siksi periaattessa oppia paljon ihmisestä. Miksi sillä on sitten väliä eläintensuojelun pullonkaulojen ymmärtämiseksi? Juuri siksi: ihminen on laji, joka käyttää hegemonista valtaa. Koska ongelmasta ei ole mahdollista irrottautua, on ratkaisun saamiseksi manipuloitava itse ongelman aiheuttajaa, toisin sanoen meidän on ensin ymmärrettävä itseämme ja lajiamme vailla ennakkoluuloja. Siihen Nietzsche perusti metodinsa -sikäli kuin voidaan puhua metodista- ja nietzscheläisestä historian uudelleenarvioinnista saa myös Michel Foucault johtotähtensä. On tutkittava ei pelkästään Darwinin teoriaa, vaan miten hänen teoriansa ymmärrettiin -siis sitä miten ideat diffusoituvat kantautuessaan akatemian ulkopuolelle laajempiin yhteiskunnan piireihin.
 Paljon haukutun Herbert Spencerin tarkoituksena tuskin oli sosiaalidarwinistisen liikkeen edistäminen, vaan siten hänet helposti jälkikäteen tuomitaan. Spencer elätteli ennakkoluuloa, että ihmisen evoluutiolla oli 'matalampi ja korkeampi kehitysaste'. Rachels jatkaa kirjassaan (64-65):

Ethics, Spencer said, could be defined as the area that 'has for its subject-matter that form which universal conduct assumes during the last stages of its evolution'. Our conduct, like everything else about us, has evolved; and Spencer assumed that as a result of this evolution humans have now achieved 'higher'  forms of behaviour. Of course, this untroubled use of such notions as 'higher' and 'lower' was very un-Darwinian. Darwin would never have spoken of 'the last stage' of evolution, as though it were a process that terminates in some sort of final perfection. Spencer seems not to have understood, or at least he did not accept, Darwin's point that adaptations are not 'directed' to any particular end. There is no 'more evolved' or 'less evolved' in Darwinian theory; there are only different paths taken by different species, largely, but not entirely, in response to different environmental pressures. Natural selection is a process that, in principle, goes on forever, moving in no particular direction; it moves this way and that, eliminating some species and altering others, as environmental conditions change.

Vaikka meistä miten vaikuttaisi, että historialla on kehityksen suunta, on kyseessä tietty vanha ennakkoluulo, joka saa ilmenemismuotonsa pikemminkin aristotelisessa filosofiassa kuin darwinismissa sielun täydellistymisineen. Siinä mielessä sosiaalidarwinistinen ideologia oli aidosti uutta, että se yhdisti nuo kaksi keskenään erilaista ja yhteenliittymätöntä historiakäsitystä. Itse asiassa biologisesti ihminen on lajina muuttunut esihistoriallisista ajoistaan tuskin karvan verran tai kaksi. Foucault puhuu kurivallasta -hänen ajatuksensa mukaan 1800-luvulla valtasuhde yksilöön muuttuu sisäistetyksi niin, että yksilö alkaa kontrolloida itse itseään. Taustalla vallitsee hienovarainen kontrollikoneisto, joka rakentaa yksilöä vallitsevia normeja vastaavaksi.
« Viimeksi muokattu: Ke 09.03.2016, 15:04:07 kirjoittanut Laika »
'Achieving human status has never been easy.' -Erica Fudge