Vuorovaikutus > Vapaa hahmotus

Antropologinen etiikka

<< < (2/24) > >>

Laika:

--- Lainaus käyttäjältä: wade - Ti 01.12.2015, 13:48:19 ---Hyvä näin, odottelen mitä tuleman pitää... ja samalla kirjoitan epäkoherentteja kommentteja sikäli kuin yritän tarttua joihinkin mielleyhtymiin.


--- Lainaus käyttäjältä: Laika - Ti 01.12.2015, 02:21:25 ---
Tallennan ja jatkan tarkasteluani. Arvelisin muuten noin sivumennen, että Heidegger pelästyi omaa nihilismiään enemmän kuin teknologiaa. Siksi aloitin kysymällä: keitä me olemme?


--- Lainaus päättyy ---
Heiddeger kirjoitti että ihmisellä ei voi olla essentiaa, ihmisellä on eksistenssi. Tai, että ihmisen essentia on oleminen. Tätä ihmisen olemusta hän jäljitti filosofiallaan. Ja hänen huomionsa on juuri se, että ihminen kysyy "kuka minä olen" (tai "keitä me olemme?") eikä suinkaan mitä me olemme. "Kuka" ja "mikä" ovat eri asia.


--- Lainaus ---Terminologinen selvennys -antropomorfismi viittaa ihmisenkaltaistamiseen. Teesini mukaan ihmisen tapa katsoa maailmaa muuttaa sitä, mutta vaikutussuhdetta ei ymmärretä tai ole ymmärretty kovin hyvin.
--- Lainaus päättyy ---

Luen mieluusti miten esität tämän antropomorfismin: Heidegger nimenomaan katsoi nimittäin että vasta kartesiolainen subjekti saavutti "antropologisaation". Että "cogito ergo sum" on metafysiikan subjektivikaation vallankumous. Hän kirjoittaa että vain modernilla on maailmankuva, vain moderni ihminen tekee maailmasta kuvan, jota itse ylläpitää aktiivisesti, tehden sitä jatkuvasti turvalliseksi itselleen.
--- Lainaus päättyy ---

Hyvä että annat Heideggerille tilaa, sillä metodisesti häpäisen alituiseen kuolleita miehiä, eikä Heidegger ole edes niistä tutuimpia (sikäli kuin elottomien ruumiiden kanssa keskustelu on tutustumista). En tietenkään ole ajatellut mitään valmiiksi, vaan ajattelen siten kuin ajatukset prosessina kehkeytyvät. Niinpä se mitä esitän 'mielipiteinäni' ovat hyvässä lykyssä keksintöäni tältä istumalta ja hylkään ne mahdollisesti huomenna. Näine varoituksen sanoineni -joita muuten yksikään oikeusistuin ei hyväksyisi selityksestä- ajattelin mainitsemiani rajoja. Rajan käsite on tärkeä eri syistä:

Ensinnäkin kun puhun järjestelmästä ja ympäristöstä, niitä erottaa toisistaan raja*. Ajattelemme: tämä ja tämä on ihmisen järjestelmä, tämä ja tämä yhteiskunnan järjestelmä koostuu näistä osajärjestelmistä, jne. Järjestelmä ei ole ympäristönsä, eikä se tunnista itseään ympäristönsä kautta. Edellinen huomio on tärkeä myös aiheen kannalta, sillä kuten lyhyesti esikopernikaanista eurooppalaista maailmankuvaa kuviolla jäsensin, siihen kuului tiettyjä rajoja. Vaikeampi on sanoa mitä nuo 'tietyt rajat' olivat tai ovat -tyydyn esittämään niitä koskevia valistuneita mielipiteitäni- mutta en jaa Heideggerin (tai oikeammin Heideggerin kuolleen ruumiin) käsitystä siitä, ettei ihmisillä olisi ollut maailmankuvaa ennen kartesiolaisuutta. Eksplikoinnit tosin antavat vihjeitä, miten tilanne muuttui, ja mistä kiisteltiin. Historian tietoni ovat tältä osin ohuet.

Kun lapsi syntyy, se ei kunnolla erota itseään ympäristöstä. Mikäli muistinvarainen käsitykseni on oikea, vastasyntynyt ymmärtää psykologisin termein kuvattuna itsensä osaksi äitiään. Se on ihmisen kehityshistorian ensimmäinen vaihe sen jälkeen, kun kehittyvä lapsi irtoaa fyysisesti istukan ja kohdun muodostamasta biologisesta järjestelmästä ja syntyy.

Oma käsitykseni uuden ajan murroksesta perustuu ajatukseen, että rajat vedettiin uusiksi ja ihminen nousi esikopernikaanisessa luonnonjärjestyksen kuviossani** fyysisen maailman herruuteen. Turvallisuutta ylläpiti kaikkivaltias Jumala, mutta viime kädessä koko maailma oli ihmistä varten (Kuten Jumala oli sen luonut), ja ihmisen katse perusti sallitun ja ei-sallitun rajan 'ympäristön' ja ihmisen väliin. Tosin ihmistä rajoitti edelleen materiaalinen, alhaisempi luonto, mutta joka tapauksessa hänen Jumalalta saamansa hengen piiriin kuuluvan järkensä avulla nousi järjettömien luonnonkappaleiden (=kaikki muut paitsi ihminen itse) yläpuolelle. Ihmisen vastuu rajoittui viime kädessä vastuuksi Jumalaa kohtaan. En tiedä onko Heidegger maininnut Darwinin merkitystä filosofian historiassa (se vasta kiinnostaisikin, kun ottaa huomioon Heideggerin itsensä todistaneen yhden vulgaaridarwinistisen kokeilun totaalisen moraalisen konkurssin läheltä). Darwinin vaikutus oli kenties suurempi kuin koko uuden ajan filosofian, riippuen katsannosta: kopernikaanisen vallankumouksen kirkko viime kädessä pystyi kohtaamaan, sen sijaan yhteinen kehitys muiden eläinten kanssa vailla järjestystä ja hierarkiaa on merkinnyt modernin uskonnon jakautumista mielettömiin totuudet kieltäviin pikkulahkoihin ja metaforiseen obskurantismiin pakeneviin valtakirkkoihin. Kilpailevat (sic) sosiaalidarwinistiset näkemykset katsannossani ovat suoraa seurausta tuon esidarwinistisen metafysiikan romahtamisesta.

Nivoakseni edellisen lyhyesti aiheeseeni, ihmiset hahmottavat todellisuutta rajausten kautta ja tarvitsevat rajoja kyetäkseen lainkaan toimimaan. Väitän, että käsitteellisiä, yhteiskunnallisia ja totunnaisen moraalin rajoja on piirretty virheellisiin paikkoihin ja väärällä tavalla. Jos käytetään totunnaisia (ihmisen) järjestelmien ja ympäristön (järjestelmien) välisiä dikotomisia rajoja, saatetaan havaita

-Ihmisten rakentamasta ja ihmisistä koostuva järjestelmien summa (toinen vakiintunut erottelu on luonnonesine/kulttuuriesine) muodostaa ikäänkuin erillisen elimistön Maassa, ja sen suhde ympäristöönsä on ekstraktiivinen. On hyvä pitää mielessä, että puhun järjestelmistä jossain määrin sopimuksenvaraisina käsitteinä, ja niiden kielellinen oikeutus riippuu vaihtuvista funktionaalisista näkökohdista
-Erillisyys on näennäistä funktioiden suhteen, koska selviämisen ja kukoistamisen vietit esiintyvät niin ihmisten kuin muiden eläinten yksilötasolla
-Ihmisen muodostama 'luonto' ei ole erillinen, vaan vuorovaikutussuhteessa muihin järjestelmiin, ja itse asiassa ihmisen elimistö itsessään on eräs biologisen järjestelmän (sen alajärjestelmien) ilmaus
-Nousee analyysin kysymys, mitä on pidettävä järjestelminä ja miten edelliset huomiot pitäisi suhteuttaa siihen, että evolutiivisesti ihminen on ilmentynyt yhtäaikaisesti muiden lajien kanssa, ei ajallisuudesta erikseen
-Jos ihminen on kaiken mitta, tarkoittaa se historiallisesti eripitäviä mittaustuloksia, ja aiemmin mainitsemani amnesia koskee myös aikaisemmin lausuttua kieltä ja ymmärryksen laatua

No, voisin jatkaa kysymysten listaa mielivaltaisen pitkäksi. Olennaista on ymmärtää, että rajat eivät ole pelkästään oletettujen fyysisten järjestelmien välisiä, vaan käsitteellisiä. Meillä ei edes ole mitään koherenttia suhdetta ei-ihmiseläimiin. Kiinalaiset rakentavat kloonaustehdasta ja syövät koiria samalla, kun me syömme sikoja ja keskustelemme, pitäisikö joillekin spesifeille lajeille antaa laajennettuja legaalisia oikeuksia. Kuva on niin pahasti kaleidoskooppinen, että se itsessään käy todistuskappaleena epäkoherentista ajattelusta. Ihmisen vain ei toistaiseksi ole tarvinnut oman olemassaolonsa ehtojen puitteissa siirtää katsetta omasta navastaan kauemmas, mikä tarjoaa hedelmällisen maaperän tarkastella sen seurauksia. Se oli Descartesin kuolemansynnin, jota ei saa anteeksi minulta: katse ihmisestä pois oli instrumentaalinen, se kysyi, mitä hyötyä tuosta ja tuosta on minulle ja kaltaisilleni. On olennaista, millä kriteerein valitsemme kysymyksemme. Siitä kuitenkin lisää myöhemmin.

*Laajasti, myös lingvistisessä mielessä. Raja on merkittävä abstraktio, jota en käsittele nyt erikseen. Matematiikassa käytetään termiä 'lim'. Myös käsitteiden välissä on rajoja, vaikkakaan ne eivät ole pysyviä tai varmoja. Aiheeni puitteissa antropologisessa ajattelussa rajat muuttuvat maailmankuvallisesti, ajallisesti. Esimerkiksi Descartesin käsitteellisten rajojen mukaan eläinten leikkely elävältä niiden kiljuessa kauhusta oli antropomorfismi, joka osoitti tavallisen rahvaan tietämättömyyttä yleisön kokiessa kauhun ja empatian tunteita. Onko siis makuasia, sanoisimmeko Descartesin vai rahvaan ymmärtäneen käsitteelliset rajat asioiden merkityksistä oikein, tai onko asia edes ratkaistavissa puhumalla käsitteistä?

**Saatan tarvita uuden kuvion.

MrKAT:

--- Lainaus käyttäjältä: Laika - Ma 30.11.2015, 02:47:03 ---Perustan ajatuksen jaetuista käsityksistä sille tosiasialle, että ihmisen muisti lajina* on kapea ja käsitys ympäröivästä todellisuudesta on yhteydessä sen kapeuteen. Yksilön sitäkin kapeampi. Eri aikoina maailmankuvalliset vallankumoukset ovat muuttaneet myös ihmisen käsitystä osana laajempaa biosfäärin kokonaisuutta, ja väitän, että riippumatta teknisestä ja käsitteellisestä kehityksestä tuo yhteys, sen sijaan että se olisi katkennut muuhun biologiseen luontoon, on ymmärretty virheellisesti. Johtuu ihmiselle lajityypillisestä egosentrismistä, että sen käsitykset ovat vaihtuneet tietyssä järjestyksessä. Tärkein siirtymä tapahtui ns. kopernikaanisen vallankumouksen myötä, joskin joudutaan asettamaan varaus historiasta eritahtisena ja kantavien maailmankatsomuksellisten ideoiden vaihtelevasta läpäisevyydestä. Itse asiassa kopernikaaninen vallankumous on mahdollista ymmärtää edelleen käynnissä olevana prosessina, joka ensin läpäisi tekniset löydöt, ja jonka filosofiset implikaatiot ovat edelleen paljolti toteutumatta. Edellinen huomioon ottaen ei ole mitään ihmeellistä premississä, jonka mukaan myöhemmät käänteet käsityksissä universumin rakenteesta, evoluutiobiologisista löydöistä ja sellaisten kauaskantoisten..

--- Lainaus päättyy ---
Ihan tähtitieteen perusasiat täällä korkeakulttuurisessa Suomessa jopa opettajakoulutettavilla on ja jää hämärään kuten miten maa kiertää auringon ympäri ja mistä vuodenajat oikeasti johtuu (Ojalan väitöskirjan mukaan). Täten on vaikea kuvitella että mitkään filosofiat voisi näin hataraan maailmaankuvaankaan istua.
 Puhumattakaan sitten oppilailla, tavan kansalla ja kehitysmaissa. (Herää myös kysymys mitä tarkoitetaan "suurella yleisöllä", pelkästään Suomea, länsimaita vai koko maapalloa? Itse laskisin oleelliseksi tiede-, ja poliittisen eliitin, edes ne jos sais..)
Kopernikaaninen (oikeastaan galileolais-kepleriläinen*) vallankumous ei ole koskaan eikä tule koskaan tavoittamaan kuin osan kansasta edes täällä Suomessa.


--- Lainaus ---.. joskin vaikeasti hahmotettavien paradigmojen kuten Humen induktionistisen kausaalisuhteen kritiikki ovat edelleen laajalti tiedostamatta suuren yleisön keskuudessa. Näin on asian laita myös ns. jälkiteollisissa maissa, ja tiedollisen pääoman puuttuminen köyhemmissä maissa mahdollistaa muinaistenkin maailmankäsitysten samanaikaisuuden kuten profetiat, apokalyptisen aikakäsityksen, (maagiset) moraalijärjestelmän kuvaukset ja sotakulttien ..
--- Lainaus päättyy ---
Ihmisluonto, siis l u o n t o on kironnut meitä rakastamaan tarinoita ja satuja helppotajuisempia ja helpommin omaksuttavina kuin tiedettä, järkeä, tilastoja tai kaavoja. Puhumattakaan sattuman omaksumisesta joka mieluusti korvataan tietoisella syyllisellä. Uskonto, populistipoliitikot ja -filosofit käyttää surutta hyväkseen+lankeavat itse samaan mutteivät yksin "syyllisiä". Näin sanon Talebin ja Kahnemannin ja Niiniluodon filosofian "oppilaana".


----
*)Copernicus laittoi alulle mutta se räjähti varsinaisesti Galileon ja Keplerin (hiljaisempi tähtieliitin kumous oli Keplerin matem. ylivoimaiset planeettaennusteet aurinkokeskisyyden pohjalta) käsistä. Lippersheyllekin olisi annettava ansio (kaukoputki-idea jonka Galileo kopsasi).

MrKAT:

--- Lainaus käyttäjältä: Laika - Ke 02.12.2015, 02:17:22 ---Darwinin merkitystä filosofian historiassa (se vasta kiinnostaisikin, kun ottaa huomioon Heideggerin itsensä todistaneen yhden vulgaaridarwinistisen kokeilun totaalisen moraalisen konkurssin läheltä). Darwinin vaikutus oli kenties suurempi kuin koko uuden ajan filosofian, riippuen katsannosta: kopernikaanisen vallankumouksen kirkko viime kädessä pystyi kohtaamaan, sen sijaan yhteinen kehitys muiden eläinten kanssa vailla järjestystä ja hierarkiaa on merkinnyt modernin uskonnon jakautumista mielettömiin totuudet kieltäviin pikkulahkoihin ja metaforiseen obskurantismiin pakeneviin valtakirkkoihin. Kilpailevat (sic) sosiaalidarwinistiset näkemykset katsannossani ovat suoraa seurausta tuon esidarwinistisen metafysiikan romahtamisesta.

--- Lainaus päättyy ---
Ensin epäoleellisempaa pari tiedehistorian huomautusta. Sosiaalidarwinismin kehitti Herbert Spencer (aikansa Bertrand Russel suosiossa ja luettuna), Darwin oli varmasti suurena lisä-innoitteena mutta kerrotaan Spencerin itsekin jo olleen evolutionisti ennen Darwinia.   Rotuopit kehittyi myös ennen Darwinia 1800-l alusta. Darwin oli hylätty 1900-l alussa (kaikki olivat mieluummin lamarckisteja) ja sekä NL että Natsi-saksa polttivat Darwinin kirjoja harhaoppisina. (Darwin tuli takaisin suosioon ja sekin pitkään vain pienessä biol. tiedepiirissä vasta 1930-luvulla kun matemaattisesti onnistuttiin yhdistämään Mendelin geenit ja Darwinismi).
Nykyään olemassaolon taistelu katsotaan otetun liian kirjaimellisesti, sosiaalinen yhteistyö, mutualismi, huolenpito ja symbioosi jne on myös luontoon ja evoluution kuuluvaa joten sitenkin Spencerismi on liian kapea näkemys puhtaasti luonnontieteellisestikin.
 
Sitten asiaan. Minusta on ja osin mitattavissa on että Galileolais-kepleriläinen vallankumous oli minusta vallankumouksellisempi ihmisen systeemien (valtion ja tieteen) erottamiseksi kirkon vallasta kuin Darwinistinen valllankumous. Tämä näkyy valistusajan syntynä 1700-l ja Voltairen, Ensyklopedian, ym syntynä käytännössä ja filosofian virtauksina. Mutta tämä on osittain mielipidekysymys ? voihan olla tavan ihmselle Darwin oli kamalampi juttu ;D

 

Laika:

--- Lainaus käyttäjältä: MrKAT - Ke 02.12.2015, 17:29:20 ---Ihmisluonto, siis l u o n t o on kironnut meitä rakastamaan tarinoita ja satuja helppotajuisempia ja helpommin omaksuttavina kuin tiedettä, järkeä, tilastoja tai kaavoja.
--- Lainaus päättyy ---

Ehkä niin, tai sitten kaivattaisiin parempia tarinoita -minä en kannata luonnon kiroamista. Suomessa 1900-luvun ensimmäisinä vuosina käytiin sosialistisessa liikkeessä rajua taistelua ns. kurikkalaisten ja Työmies-lehden ortodoksisen, marxistisen l. 'tieteellisen' sosialismin välillä. Marxismin perusteiden mukaan kapitalistien ja työläisten välinen konflikti oli historiallisena prosessina väistämätön yhteiskuntaluokkien sisäisen itsekkyyden vuoksi, kun taas Kurikan sovitteleva, teosofinen linja jäi kauniisti sanottuna paitsioon. Kantskylaiset siis näkivät, että retoriikka luokkavihasta oli paitsi välttämätöntä, uhkana oli luokkavihollisen kanssa veljeily ja sosialismin lupausten pettäminen.

Kurikka taas esitti ihmisen perusluonteeltaan hyväntahtoisena. Suomen kansa oli kapitalismin vaikutuksesta jakautunut kahtia ja taisteli keskenään, mutta tämä taistelu ei ollut sen luonteen mukaista. Taistelun syynä oli Kurikan mielestä yhtäältä kansan tietämättömyys itsestään ja elämän peruslaeista, toisaalta tietoinen eksytys. Luokkataistelun nimeen vannovat sosiaalidemokraatit yllyttivät kansaa sen luonteen vastaiseen taisteluun. Kurikka korosti, että julkisuudessa esiintyvät taistelun nimeen vannovat iskulauseet edustivat vain pienten äärimmäisyyssuuntien kantaa. Kansan suuri, hiljainen enemmistö vannoi rauhan nimeen. Tämä passiivinen enemmistö piti herättää toimimaan.

(Kuriton kansa, poliittinen mielikuvitus vuoden 1905 suurlakon ajan Suomessa s. 106)

Sääliksi käy Kurikkaa. Mies ehti nähdä Suomen sisällissodan syttymisen ja kuolla Yhdysvalloissa asuessaan ennen rauhan palautumista entiseen kotimaahansa. 'Tieteelliseen marxismiin' orientoituneet työväen lehdet pilkkasivat Kurikan teosofisia kirjoituksia armotta. Siitä huolimatta sosialistisen reformipuolueensa vaalitappioon johtaneet syyt liikkeen piirissä pääteltiin historiallisesti etäämpää katsottunakin aivan oikein.

...Asettamalla teosofia naurunalaiseksi otettiin selkeä kanta siihen, mitä suomalaiseen sosialismiin saa kuulua ja millainen sen maailmankuva on. Kurikalle taas teosofian vaino ja hyljeksiminen olivat rikos henkisesti uteliasta kansaa kohtaan. Materialistiset sosialistit koettivat sulkea kansan silmät saksalaisilla opeilla. Heidän talutusnuorassaan kulkemisen sijaan suomalaisten piti luottaa järkeensä ja omiin kykyihinsä.
(s. 107)


--- Lainaus käyttäjältä: MrKat --- Puhumattakaan sattuman omaksumisesta joka mieluusti korvataan tietoisella syyllisellä. Uskonto, populistipoliitikot ja -filosofit käyttää surutta hyväkseen+lankeavat itse samaan mutteivät yksin "syyllisiä". Näin sanon Talebin ja Kahnemannin ja Niiniluodon filosofian "oppilaana".

--- Lainaus päättyy ---

Muuan kiinnostava (peliteoreettinen?) kysymys ovat itseääntoteuttavat profetiat. Pitäisikö ne selittää intensionaalisella logiikalla, vai miten? Humen oivallus oli, että kausaalisuhteetkin ovat eräänlainen konstruktio, ja niiden varmuudet eivät perustu logiikkaan tai oikein muuhunkaan kuin kausaalisuuteen itseensä. Normatiivisilla väitteillä taas ei ole mitään tekemistä kausaalisten totuuksien kanssa, ja silti niitä vaivaa samankaltainen vaiva: niidenkään 'totuus' ei perustu muuhun kuin niihin itseensä, ja jos niitä yritetään perustella kuvailevilla tosiasioilla, on päätelmäketjun perustaneiden kuvailevien tosiasiaväitteiden joukossa täytynyt olla vähintään yksi arvostelmia sisältänyt väittämä.


--- Lainaus käyttäjältä: MrKAT - Ke 02.12.2015, 17:49:03 ---Nykyään olemassaolon taistelu katsotaan otetun liian kirjaimellisesti, sosiaalinen yhteistyö, mutualismi, huolenpito ja symbioosi jne on myös luontoon ja evoluution kuuluvaa joten sitenkin Spencerismi on liian kapea näkemys puhtaasti luonnontieteellisestikin.

--- Lainaus päättyy ---

Spenceriläinen paradigma joka tapauksessa on edelleen vallitseva esimerkiksi taloustieteissä, jossa rationaalisen valinnan teorialla mallinnetaan viime kädessä itsekkäiden agenttien päätöksentekoa. Luonnollisesti se kertoo, että talousteoriasta puuttuu joitain oleellisia elementtejä, joskin ongelmaan on kiinnitetty huomiota ekonomistien keskuudessa sentään viimeisinä vuosina. Se että meillä oletetaan vallitsevan 'kilpailukykyongelma' voi johtua siitä, että meillä vallitsee kilpailukykyongelma, kuten myös siitä, että ongelmia löydetään vain sieltä mistä niitä on totuttu etsimään. Taloustieteen puolustukseksi sanottakoon, että vaikkei spencerismi ehkä enää hallitse kansanjoukkojen mieliä kuten nationalististen liikkeiden kehittyessä 1800-luvun loppupuolella (hegeliläinen paralleeli kansakuntien määrittelyyn historiallisina organismeina oli nimittäin selkeästi olemassa ja on tarkastelumme kannalta kiinnostava), heitettiin lapsi tavallaan pesuveden mukana raunioituneessa euroopassa jälkeen kansallissosialismin, eikä se ole pelkästään tai edes pääasiallisesti taloustieteiden, vaan laajemmin vallinneen tieteen- ja yhteiskuntafilosofisen pohjavireen syytä. On syynsä sillekin, miksi nykyään yhteiskuntatieteellinen tutkimus on erottautunut niin kauas biologian materialistisempana pidetystä erityistieteenalasta, tai miksi etologiassa ei oikein ole osattu ratkaista mihinkään järjelliseen suuntaan (eläintieteissä vallitsevaa!) antropomorfismin kammoa.

Laika:

--- Lainaus käyttäjältä: MrKAT - Ke 02.12.2015, 17:49:03 ---Sitten asiaan. Minusta on ja osin mitattavissa on että Galileolais-kepleriläinen vallankumous oli minusta vallankumouksellisempi ihmisen systeemien (valtion ja tieteen) erottamiseksi kirkon vallasta kuin Darwinistinen valllankumous. Tämä näkyy valistusajan syntynä 1700-l ja Voltairen, Ensyklopedian, ym syntynä käytännössä ja filosofian virtauksina. Mutta tämä on osittain mielipidekysymys ? voihan olla tavan ihmselle Darwin oli kamalampi juttu ;D

--- Lainaus päättyy ---

Varmaan noinkin voi ajatella, tosin täytyy ottaa huomioon, että Darwinin aikakaudella ei vielä ymmärretty genetiikan roolia siinä mielessä, mitä me edellytämme ymmärryksen genetiikasta vaativan. Eräs ydinväitteeni ketjussa onkin, että darwismin esimodernilla tulkinnalla oli ratkaiseva rooli aikakauden muissa keskusteluissa, etenkin yhteiskuntafilosofiassa. Itse asiassa meidän aikanammekaan ei vielä oikein ymmärretä genetiikkaa siinä laajemmassa mielessä, missä esimerkiksi Niiniluoto ja Haaparanta sen mainitsevat yhtenä tieteellisen selittämisen lajina laajemmin kuin vain erityistieteellisessä biologisessa merkityksessään.

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu

[*] Edellinen sivu