Kirjoittaja Aihe: Antropologinen etiikka  (Luettu 97596 kertaa)

MrKAT

  • Vieras
Vs: Antropologinen etiikka
« Vastaus #90 : Ke 06.07.2016, 03:18:15 »
Käteen sattui lehti APU (4.5.2016) nro 18/2016 jossa on artikkeli Isien synnit. Siinä Auschwitz-tuhoamisleirin johtajan Rudolf Hössin pojanpoika Rainer Höss kertoo tarinansa.

ISIEN SYNNIT
Raskas perintö. Rainer Hössin Auschwitzin keskitysleiriä johtanut isoisä oli historian pahimpia sotarikollisia. Kun Höss kertoi isoisänsä tarinan, suku hylkäsi hänet. Nyt hän pelkää natsi-isoisänsä ajattelumaailman palaavan uudestaan maailmaan.

 - Apu nro 18/2016, ss.36-41.

Rainer Höss kutsuu isoisänsä toimintatapaa pahan banaaliudeksi ja viittaa Hannah Arendtin käsitteeseen. Eivät olleet pahoja kaikille vaan valikoiden:
 
Höss kertoo esimerkin: Auschwitzissä haluttiin suojella uhanalaista lintua. Niinpä vangeille kerrottiin, että lintujen pyydystämisesä seuraa kuolemanrangaistus. Natsien ajatusmaailmassa täysin loogista oli suojella lintua samaan aikaan, kun vastuussa oltiin pahimmillaan 20 000 ihmisen tappamisesta päivässä.
  - Apu 18/2016 s. 38

(Isien synnit-otsikko viittaa myös omaan isään. Koululaisena viattomana Rainer (n. 1970-l lopulla) oli pyytänyt isältään lupaa juutalaisen kaverin perhejuhlaan. Isä rikkoi olutpullon pöytään, murskasi sillä Rainerilta nenän ja raahasi huoneeseensa arestiin kieltäen tapaamasta "roskajuutalaisia". Perhe on ylpeä natsimenneisyydestään ja Rainer on suvun musta lammas. Suku katkaisi yhteyden häneen koska hän ryhtyi "humanistiksi" ja "antifasistiksi".)

Laika

  • Vieras
Vs: Antropologinen etiikka
« Vastaus #91 : Pe 08.07.2016, 05:54:38 »
Satunnaisena huomiona sanottakoon, etten liiemmin pidä kuvauksen perusteella Heideggerin kieltä kovin osuvana, mikäli Heidegger tosiaan tukeutuu olemisen kategorioihin ajattelussaan. Vika ei ole siinä, etteivätkö nuo kategoriat voisi olla todellisia, vaan että ne ovat vain eräitä mahdollisia olemisen kategorioita, jotka myös ovat kategorisissa suhteissa toisiinsa. Kaikki sellaiset kategoriat voidaan taas tarkentaa yksilöominaisuuksiin, ja väittää löytyvän lisää olemassaolon kategorioita, mitä niillä sitten tarkoitetaankin.

Huomio kiinnittyy käytettyyn ilmaukseen olemisesta tai olemassaolosta (elämismaailmoista? mistä?). Mitä ihmettä Heidegger oikein vasaroi, minkä vuoksi? Varmasti ilman Heideggerin käsitteistöäkin tiedämme, että sisiliskona oleminen eroaa merkittävästi ihmisenä olemisesta. En siis tiedä (en väitä tietäväni, ettei H. sano), mitä asian käsittelyä helpottavaa hän sanoo. Kriittisempää tarkastelua varten minun pitäisi tutustua lähemmin H:n argumenttiin, ja se edellyttäisi miehen tuotantoon perehtymistä.

Mielestäni elämismaailmat (ja otan vapauden määritellä termin itsenäisesti sitoutumatta Heideggerin näkemykseen niistä) leimallisesti rakentuvat keskinäisistä, aistimellisista, tulkituista suhteistaan. Kuulostaako tarpeeksi abstraktilta (sitä se on)? Muunlaisia elämismaailmoja toden lauseen ehdoista johtuen en edellisen perusteella osaisi kuvitella -ei kukaan tai mikään muukaan. Sellaisia vaihtoehtoisia elämismaailmoja ei olisi, ellei sitten taas rukattaisi kielen sääntöjä.

Ihminen ja koira viihtyvät keskenään silloin kun ne haluavat. Samaa ei voi sanoa ihmisestä ja kivestä. Millaiseen todellisuussuhteeseen Heidegger sitoutuisi? Tuntuu kuin hän yrittäisi sanoa jotain liian yleistä sanoakseen aiheesta mitään tarkasti.

Heideggerin elämässä tapahtui erinäisiä lapsuksia, kuten eittämättä itse kullekin meistä. Jos New Yorkerin artikkeliin on luottaminen, Heidegger esittää väliin yksilöpoliittisia väittämiä sisäänrakennettuina yleisiin väittämiin:

Heidegger had developed his own way of describing the nature of human existence. It wasn’t religious, and it wasn’t scientific; it got its arms around everything, from rocks to the soul. Instead of subjects and objects, Heidegger wanted to talk about “beings.” The world, he argued, is full of beings—numbers, oceans, mountains, animals—but human beings are the only ones who care about what it means to be themselves. (A human being, he writes, is the “entity which in its Being has this very Being as an issue.”) This gives us depth. Mountains might outlast us, but they can’t out-be us. For Heidegger, human being was an activity, with its own unique qualities, for which he had invented names: thrownness, fallenness, projection. These words, for him, captured the way that we try, amidst the flow of time, to “take a stand” on what it means to exist. (Thus the title: “Being and Time.”)

New Yorkerista siteeraamani kirjoitus käsittelee Heideggerin natsikytköstä. Tiedän, olen epäreilu. Don't care. Uskoakseni on silti mielekästä kysyä, miten edellä kuvattu ihmisenä oleminen sopii Heideggeriin:

It’s always been safe to assume that Heidegger, being a Nazi, was also an anti-Semite (though not necessarily a “virulent” one, whatever that term might mean). But, as my colleague Richard Brody wrote a few weeks ago, the passages reveal a particularly unsettling kind of anti-Semitism—one which hasn’t been fully visible before. They show that, even as Heidegger held the most banal and ignorant anti-Semitic beliefs (he wrote about a worldwide conspiracy of “calculating” Jews “unfurl[ing] its influence”), he also tried to formulate a special, philosophical, and even Heideggerian kind of anti-Semitism. (Jews, he writes, are “uprooted from Being-in-the World”—that is, incapable of authentically caring and knowing.) The passages, some of which were written during the Second World War, account for only a few pages out of more than a thousand. But they have alarmed and disgusted Heideggerians because they show that Heidegger himself had no trouble using his own philosophy for anti-Semitic ends. Philosophy has a math-like quality: it’s not just a vocabulary, but a system. A failure in one part of the system can suggest a failure everywhere. And so, earlier this year, in a book called “Heidegger and the Myth of Jewish World Conspiracy,” Trawny asked the inevitable question: could Heidegger’s philosophy as a whole be “contaminated” by Nazism?
...
At the same time, he saw a way out for Heidegger in one of the philosopher’s own concepts, “errancy”—the idea that human beings are not calculators, but conjecturers, and that being wrong is, therefore, an irreducible part of being a person. (In “The Essence of Truth,” Heidegger wrote that “the errancy through which human beings stray is not something that, as it were, extends alongside them like a ditch into which they occasionally stumble; rather, errancy belongs to the inner constitution of the [existence] into which historical human beings are admitted.”)


Ongelmaksi muodostuu, mitä H. tarkoittaa ihmisenä olemisella. Missä mielessä vain ihminen voi erehtyä? Mistä H. tietää asian olevan näin?

Muokkaus: pahoittelen hidasta vastaamistani, olen pitänyt lomaa aiheen vaatimasta ajatustyöstä.
« Viimeksi muokattu: Pe 08.07.2016, 07:02:06 kirjoittanut Laika »

MrKAT

  • Vieras
Vs: Antropologinen etiikka
« Vastaus #92 : Su 10.07.2016, 00:54:45 »
..kirjoitus käsittelee Heideggerin natsikytköstä. Tiedän, olen epäreilu. Don't care. Uskoakseni on silti mielekästä kysyä, miten edellä kuvattu ihmisenä oleminen sopii Heideggeriin:

...They show that, even as Heidegger held the most banal and ignorant anti-Semitic beliefs (he wrote about a worldwide conspiracy of “calculating” Jews “unfurl[ing] its influence”), he also tried to formulate a special, philosophical, and even Heideggerian kind of anti-Semitism.
 ...
 But they have alarmed and disgusted Heideggerians because they show that Heidegger himself had no trouble using his own philosophy for anti-Semitic ends.

Tuo on kamalaa. Eikä siinä kaikki. Muistin syövereihini on syöpynyt se kamaluus että erinäisiä vuosia sitten Heideggerin avulla ja mietteillä Voima-lehdessä kyseenalaistettiin maan liikettä auringon ympäri.

Laika

  • Vieras
Vs: Antropologinen etiikka
« Vastaus #93 : Su 10.07.2016, 02:07:54 »
..kirjoitus käsittelee Heideggerin natsikytköstä. Tiedän, olen epäreilu. Don't care. Uskoakseni on silti mielekästä kysyä, miten edellä kuvattu ihmisenä oleminen sopii Heideggeriin:

...They show that, even as Heidegger held the most banal and ignorant anti-Semitic beliefs (he wrote about a worldwide conspiracy of “calculating” Jews “unfurl[ing] its influence”), he also tried to formulate a special, philosophical, and even Heideggerian kind of anti-Semitism.
 ...
 But they have alarmed and disgusted Heideggerians because they show that Heidegger himself had no trouble using his own philosophy for anti-Semitic ends.

Tuo on kamalaa. Eikä siinä kaikki. Muistin syövereihini on syöpynyt se kamaluus että erinäisiä vuosia sitten Heideggerin avulla ja mietteillä Voima-lehdessä kyseenalaistettiin maan liikettä auringon ympäri.

Taas mieleeni palautuu animaatiosarja Rick and Morty:n jakso, jossa Rick tapaa kirottuja esineitä myyvän Paholaisen, ja tyrmistyneenä sen käytöksestä ryhtyy tieteeseen perustuvin menetelmin korjaamaan esineistä kirouksia pois:

Rick on henkisesti epävakaa alkoholisti, mutta lahjakas tiedemies. Hän on hiljaittain löytänyt uuden yhteyden perheensä kanssa. Rick käyttää aikaansa vieden tyttärenpoikaansa Mortya (myöhemmin myös muita perheenjäseniä) sekopäisille ja vaarallisille seikkailuille syvälle avaruuteen ja toisiin ulottuvuuksiin. Yhdistettynä Mortyn horjuvaan perhe-elämään nämä seikkailut aiheuttavat paljon ahdinkoa koulussa ja kotona.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Rick_and_Morty

En osaa sanoa mitään Heideggerin mahdollisesta 'pahuudesta' tutustumatta miehen tuotantoon. Ketjun ja historian kannalta minua tietty kiinnostaa H. pelkästään jo väitetyn natsikytköksensä vuoksi. Jos sellainen paljastuisi, niin aiheeni käsittelyn kannalta se minua vasta kiinnostaisikin. En usko ainakaan sen olevan 'kirottu esine', johon ei saa koskea. Rohkeutta rakkaat nisäkäskollegani.

Joskus on hyvä muistaa pahuuden ilmenevän myös hilpeytensä kautta. Subjektiivinen esimerkkini koskee sitä suomalaisen television ruokamainosta, jossa hihkaistaan 'lihaa'. Jollekulle toiselle esimerkki voisi koskea vaikkapa 30-luvun saksalaista yhteiskuntaa klubeineen ja köyhälistöineen. Mutta mitä voidaan sanoa Heideggerin teoista ja väittämistä? Mikä niissä olisi ymmärrettävä pahuudeksi (suureksi erehdykseksi), jos mikään?

Miten määritellä pahuus teoreettisesti? Onko termi siten vanhentunut, ettei se enää puhuttele meitä? Vai onko pahuuden ymmärtämisen vaikeus kyvyttömyydessä tunnistaa sitä sellaisena. Se olisi eri aikakausina erilaista, ja jälkikäteisesti, yleisesti tunnustettavaa. Jos ajatus pahuuden määrittelystä ja sen tutkimisesta kuulostaa hullunkuriselta -minusta kyllä- kannattaa palata Rickyn ja Paholaisen tapaukseen. Tarina leikitteli metaforalla, sillä Rickin persoona ei ole erityisen mairitteleva hänelle. Itse asiassa toisessa tarinassa muiden Rickien neuvosto rinnakkaistodellisuudesta (!?) kaappaa Rickin ja syyttää häntä tapahtuneista murhista, ja siitäkin aiheutuu erinäisiä hankaluuksia.

Jutuistani huomaa, että vietän lomaa. Oma käsitykseni olemisen kategorioista kuuluu, että suhtaudun epäluuloisesti essentialistista maailmaa kohtaan yleensä, tai että sitoutuisin vieraaseen konstruktioon siitä. Ajallisia prosesseja voidaan varmaan kuvailla kielellisten kategorioiden avulla, mutta koska ei tiedetä onko ja paljonko mahdollisia maailmoja, pitäisi olettamuksiin olemisesta (Merleau-Ponty puhuu myöhemmin elämismaailmoista] mielestäni suhtautua epäluuloisesti (Heidegger ei voi kuvailla kovin merkittävästi hänestä itsestään käsin poikkeavia olemismaailmoja, enkä siitä häntä syytäkään).

Amazonilla kuvaillaan Louise Westlingin kirjaa The Logos of the The Living World muun muassa seuraavasti:

"A central thesis of Louise Westling's highly accomplished and provocative 'The Logos of the Living World: Merleau-Ponty, Animals, and Language' is that 'human language and aesthetic behaviors emerge from our animality.' What is perhaps most compelling about her thesis is that she supports it by exploring how an evolutionary continuity between an always already languaged world and human being-in-the-world can be understood without having to employ dangerous (il) logic of social Darwinism or some schools of evolutionary psychology and without having to serve as yet another iteration of a naive 'metaphysical of presence'." -Biosemiotics

Merleau-Pontyn suhdetta Heideggeriin en tunne lainkaan, mutta M.-P. Descartesin kriitikkona tunnetaan.
« Viimeksi muokattu: Su 10.07.2016, 02:55:20 kirjoittanut Laika »

valtteri

  • Jäsen
  • *
  • Viestejä: 32
Vs: Antropologinen etiikka
« Vastaus #94 : Su 10.07.2016, 20:01:10 »
Luinpas tossa Sein und Zeitin kuin piru raamattua. Luin sen siinä mielessä, että mites tämä ja tämä voisi liittyä natsismiin. Vaikea oli mitään vähänkään suorempia kytköksiä löytää. Kirja on kuitenkin jotenkin niin yleistasoinen (ei mainita saksalaisia eikä juutalaisia, käsitellään o n t o l o g i a a, tosin historiallisessa kontekstissaan, jolloin "pääpahiksia" ovat Aristoteles ja Descartes), ja sen filosofia jotenkin niin s u b j e k t i i v i s t a. Dasein (täälläolo) tai (yksilön) eksistenssi eräinä peruskäsitteinä. Miten sen saa kytkettyä nationalistiseen massaliikkeeseen? No, epäaito (uneigentlich) oleminen on täysin das Manin (man = saksan passiivisubjekti) hallussa, joten jos vallitseva todellisuus on natsismia niin Heideggerin mielestä on tietyllä tavalla ymmärrettävää, että Dasein eksistoi ulkoapäin annetun ideologian mukaisesti. Ainoastaan poikkeustapauksissa voi Dasein elää täysin omaa "persoonallista" elämäänsä.

Dasein on konkreettisesti aina jotenkin spesifioitu johonkin tiettyyn ympäristöön (maailmaan), jolloin Dasein voi valita autenttiseksi olemisekseen myös natsismin. Vai voiko? Dasein on olemisen tavaltaan eksistoivaa mikä tarkoittaa, että sitä ei voi käsittää esineenä tai objektina. Heideggerin humanismi on sitä, että ihmisen perusluonnetta ei voi "esineellistää". Esim. biologian objektina ihminen on esineellistetty teoreettisena objektina. Biologian avulla ei päästä selville ihmisen (filosofis-onnologisesta) perusluonteesta. Käytännöllisessä Man-todellisuudessa ihminen on kuitenkin esineellistetty esim. lääketieteen teknisiä tarkoitusperiä varten. Ihmishenkiä pelastetaaan teknisillä menetelmillä. Ja tämä kuuluu Heideggerinkin mukaan ihmisen arkipäiväiseen olemiseen. (Mutta jos keskitytään tarkkailemaan omaa terveyttä niin onko oma perusolemus määritelty/esineellistetty esim. fysiologian kautta?)       

Daseinia käsitellään sen takia, että peruskysymys: mitä on oleminen (Sein) täytyy avata sen kautta, että olemisen ymmärtäminen (Seinverständnis) on nimenomaan Daseinin peruspiirre. Täytyy selvitää että miten "perusihminen" (arkipäiväisessä olemisessaan) ymmärtää olemisen, mitä kautta saadaan ote koko kysymyksestä ( ei siis konstruoida  a priori mitään ontologista systeemiä vaan selvitetään ihmisen olemisen ja sen ymmärtämisen a priorit). Parin sadan sivun jälkeen käy ilmi, että (arkipäiväisen) olemisen mieli on ajallisuus, kuitenkin "vulgääristi" ymmärrettynä. Pääpaino on nykyhetekessä, jota kautta olemisen ymmärtäminen painottuu siten että varsinaisesti todellisiksi olioiksi koetaan "esilläolevat" (Vorhanden) esineet. Tietyn ajallisuuden staattisen ymmärtämisen kautta nämä esilläolevat oliot saavat tietyn substantiaalisuuden, ne koetaan jatkuvasti pysyvinä esineinä. Jatkuvuudesta ja pysyvyydestä tulee varsinaisesti olevaa. Jotenkin piiloon ja tiedostamattomaksi jää olemisen "käsilläolevuus" (zuhandenheit), mikä olemisen tapa (oleminen tiettynä asioiden suhdeverkostona) tavallaan kyseenlaistaa sen että Vorhanden-objektit olisivat ainoa todellisuuden "ilmentymä".                 

Olemisen ajallisuuden kautta mukaan tulee myös historiallisuus. Tässä on jotain viitteitä siitä, että olisi aivan autenttista olemista olla mukana Geschickissä, joka on yksilön oman historiallisuuden (Schicksal) ylittävää olemista esim. kansan (Volk) yhteydessä. Jonkin sortin nationalismille avataan tässä ovia? Heidegger oli kuitenkin enemmänkin nurkkapatriootti ja toi esiin erilaisia historiallisia paikalliskulttuureja. Siis joitain ajallis-paikallisia Daseineja ja näille spesifejä maailmoja. Joissa asiat ymmärretään omalla tavallaan eikä (pelkästään) minkään universaalin teoreettisen  objektiivisuuden kautta.     
« Viimeksi muokattu: Su 10.07.2016, 20:44:27 kirjoittanut valtteri »

Lenny

  • Vieras
Vs: Antropologinen etiikka
« Vastaus #95 : Pe 15.07.2016, 07:40:21 »
Syvä kumarrus valtterille! Siis luit Sein und Zeitin? Kokonaan? Saksaksi? Itselläni on jäänyt vain haaveeksi... En saa siitä oikein mitään otetta. Jatkan kuitenkin yrittämistä, siitäkin huolimatta että se saattaa osoittautua vitsiksi vähän samaan tapaan kuin se anekdoottinen Hegelin logiikkateos, jonka kuulemma ymmärsi vain eräs Hegelin oppilas ja hänkin väärin.

Heideggerin filosofia kuuluu omissa kirjoissani siihen samaan erään kulttuurin kliimaksiin kuin Mahlerin musiikki. Sitäkin olen oppinut ymmärtämään, joten kai se Heideggerkin joskus vielä uppoaa.

Laika

  • Vieras
Vs: Antropologinen etiikka
« Vastaus #96 : La 03.09.2016, 02:36:09 »
Filosofinen aikakausjulkaisu Niin & Näin on puolisen vuotta päänavauksestani näköjään julkaissut Laura Gustaffssonin artikkelin Nautoja ja koiria -toislajisia vai toissijaisia elä(i)miä. Ja mitä kummaa! Gustaffssonin johtopäätökset ovat kuin omiani, jos hän onkin saapunut niihin tuntematta muualla julkaisemattomia argumenttejani:

Valion uudessa luomumaitoa markkinoivassa mainoksessa lukee: ”Lehmiltä, jotka tekevät mitä tykkäävät”. Tekstin vieressä on kuva lehmästä, joka näyttää kieltä. Mainoskampanjan retoriikka ei pyri ainoastaan tuottamaan vaikutelmaa, että luomulehmät olisivat vapaaehtoisesti – kapinallisen omapäisesti – valinneet asemansa tuotantoeläiminä, vaan se myös suostuttelee ajattelemaan, että kyseiset eläimet jopa nauttisivat siitä. Vastakohtana mainoksen leikittelevälle sävylle sen piilotavoite on kuitenkin lehmien hyväksikäytön luonnollistaminen. Sen faktan piilottaminen, että eläinten arvo määräytyy niin teho- kuin luomutuotannossakin aina taloudellisen tehokkuuden mukaan.
...
Kuten James Stanescu painottaa, eläintuotantolaitos avaa uuden näkökulman biopoliittisen hallinnan ymmärtämiseen: tuotantolaitoksissa elämän ainoana tarkoituksena on tulla kulutetuksi. Laitoseläinten elämän funktio on siis tulla tapetuksi (deading life) ja syödyksi.2 Tätä elämänmuotoa ei siis ole vain ”jätetty kuolemaan”3 foucault’laisessa merkityksessä, vaan se on äärimmäisen jalostettua, läpeensä kontrolloitua ja tehdasmaisesti tuotettua aina sen tappamiseen asti. Stanescu huomauttaa, että erona kansanmurhiin, joihin eläintuotantoa usein verrataan, eläinten liukuhihnamaisen tappamisen – Suomessa teurastetaan noin 80 nautaa joka tunti – tarkoituksena ei ole kuitenkaan ruumiiden tuhoaminen vaan niiden tuottaminen kulutushyödykkeiksi. Tämän vuoksi on tärkeää pitää mielessä näiden kummankin massatappamiseen liittyvän ilmiön erityiset historialliset piirteet eikä päätyä liian nopeisiin analogioihin, jotka pahimmillaan piilottavat vallan erilaiset toimintamekanismit. Myös Stanescu painottaa tätä ja ehdottaa, että eläintuotantoa tarkastelemalla voidaan tavoittaa omanlaisensa biopoliittinen vallan muoto, joka vaatii uudenlaista teoretisointia ja käsitteellistämistä.


Huomattakoon, että Foucault'n nimeä on miltei mahdotonta välttää asian yhteiskunnallisessa tarkastelussa. Kyse on vallan teknologioiden tarkastelusta, ja analyysi voidaan ulottaa näin tapoihin, joilla teknologiat muokkaavat yksilöiden mieltä ja ruumista. Foucault'lle vallan viimesijainen kohde on yksilön ruumis, vaikka tässä kohdin hän kirjoitti ilmeisesti ihmisruumiista.

MrKAT

  • Vieras
Vs: Antropologinen etiikka
« Vastaus #97 : La 03.09.2016, 15:19:47 »
Filosofinen aikakausjulkaisu Niin & Näin on puolisen vuotta päänavauksestani näköjään julkaissut Laura Gustaffssonin artikkelin ..
Josta ".. naudan kuolema on vain epämiellyttävä sivuseikka lautasella. Se ei herätä surua – vaan ruokahalun."
Riippuu keneltä kysyy ja missä. Tehotuotantokoiratarhalla* ja -navetassa voi olla vähemmän surua mutta perinteisellä maatilalla voitiin surra hyvän kiltin lehmän menetystä pitempään ja teurasauton tullessa pihaan isäntä meni yläkertaan koko päiväksi nitropurkin kanssa. Ettei kyyneleiset silmät kellekään näkyisi. Talon emäntä sitten taas ei koirista perusta. "Räksyttäjiä, en ota".
  Näen vääristymän, eli että Gustafsson hiukan väkisin rakentaa itse(!) jyrkempää raja-aitaa eläinlajien välille voidakseen kirjoittaa siitä eli argumentikseen. Kun raja-aita on ehkä pikemminkin ajallinen: moderni tapa vs vanha tapa ja koko: pienimuotoisuus vs isomuotoisuus tilan koossa/eläinten määrässä.

Lainaus
Foucault'lle vallan viimesijainen kohde on yksilön ruumis, vaikka tässä kohdin hän kirjoitti ilmeisesti ihmisruumiista.
Hiukan sivuasiaan:
 Foucault on minulle outo tuttavuus kirjana ja vasta äskettäin sain lainattua (kirjastossamme vain pari kirjaa) Klinikan synty-kirjan. 60-luvun ranskalaista filosofiaa, hiukan liian teoreettista minulle tässä vaiheessa mutta sain irti sen kuinka vaikeaa oli päätellä sairauksien syitä 1800-l alussa ennen bakteereita. Onko keuhkotaudissa pesäke syy vai seuraus, onko kuume syy...? Näkyi että miten hirveässä tietämättömyyden suossa lääketiede tuohon aikaan tarpoi.


*Tuttu kettukoiramies oli käynyt kerran tuommoisella tilalla ja silmät kostui ja ääni värisi kun kertoi eräästä sydämettömästä rotukoirien kasvattaja-avioparista ja -tarhasta minkälaista touhua se oli jota hän oli vieraillessa nähnyt. Menin sanattomaksi.  Rotukoiratehtailusta olen lukenut Koiramme-lehdestä, koirapsykologin kirjasta ja tehnyt aiheesta webbisivunkin. Lailla pitäisi kieltää mutta.

MrKAT

  • Vieras
Vs: Antropologinen etiikka
« Vastaus #98 : Su 04.09.2016, 00:50:57 »
Satuinpa lukaisemaan Fik Meijersin kirjaa Gladiaattorit. 170 eKr Rooman senaatti kielsi villieläinten tuonnin Afrikasta. Muttei eläineettisistä syistä vaan valtapoliittisesta. Tuonti oli ilmeisesti niin laajaa, että pelättiin 2. puunilaissodasta toipuvan vihollisvaltio Karthagon rikastuvan tällä eläintuonnilla liikaa. Villieläimiä tuotiin areenoille ja pantiin taistelemaan ihmisten kanssa metsästysnäytöksissä mutta myöhemmin erityisesti niitä käytettiin rikoksiin tuomittujen teloittamisessa.

Miten tyypillinen moderni eläinaktivisti reagoisi jos scifi-elokuvassa lihatehtaiden ja tehot.tilojen pomoja annettaisiin leijonien syötäväksi tai härkien kuoliaaksi puskemiksi wanhaan roomalaiseen tapaan?  Ilmeisesti nauttisi, koska kuten kirja vertaa (ja vastaa kysymykseen oliko Colosseumin roomalaiset katsojat erityisen julmia), moni moderni ihminen nauttii tuhansista tapoista ja murhista viihteellisen tv:n ääressä.

MrKAT

  • Vieras
Vs: Antropologinen etiikka
« Vastaus #99 : Su 04.09.2016, 01:08:05 »
Heideggerista kirjassa Leif Sundström: Fasismi, Like (ja Rauhanpuolustajat), 2007 s.184-185

"Irrationaalinen virtaus veti mukaansa myös Martin Heideggerin, yhden 1900-luvun suurista filosofeista, jonka natsisympatioita on tutkittu ja ihmetelty paljon. Eräs Heideggerin tapauksesta kirjoittanut oli hänen entinen oppilaansa Hannah Arendt, jonka mukaan Heideggerin natsisympatiat olivat vastakohta muun muassa SS-eversti Adolf Eichmannin natsismille. Siinä missä Eichmannin ongelmana oli ajattelemattomuus ja liiallinen sopeutuminen politiikan käytäntöön, oli Heidegger taas liian vetäytyvä. Hän kylläkin ajatteli, mutta ei kyennyt osallistumaan älyllisesti yhteisölliseen toimintaan. Hänen panoksensa yhteisölle oli lopuksi anti-intellektuaalinen, koska hän ei ymmärtänyt politiikan luonnetta. Arendt katsoi Heideggerin olleen ainoastaan opportunisti, jolla ei ollut todellista sidettä kansallissosialismiin. Tässä mielessä Heidegger ei todellakaan ole ainutlaatuinen, sillä yliopistoihmisten* joukossa Hitlerillä oli varsin vankka kannatus. Varsinkin akateemisesti koulutetut nuoret olivat varsin laajasti suopeita natsismille ainakin aluksi. Heidegger kuitenkin osoitti useaan otteeseen uskollisuuttaan aatteelle tavalla, jota tuskin voi pitää pelkkänä opportunismina.252
  Heideggerin tapaus kertoo filosofian ja tieteen heikosta asemasta poliittisten ideologioiden puristuksessa. Ajattelu sellaisenaan ei ole kestävä keino vastustaa fasismia, eikä se edes välttämättä johda fasisminvastaisuuteen. Intellektuaalinen toiminta ilman moraalista vakaumusta ja rohkeutta saattaa johtaa katastrofiin, kuten Heideggerin tapaus osoittaa. George Steiner katsoo Heideggerin miljoonien muiden tavoin "antautuneen kansallissosialistisen lupauksen sähköistävälle transsille". Hän siis uskoi vain natsien voivan pelastaa maan taloudellisesta ja sosiaalisesta ahdingosta. Steiner lukee Heideggerin suureksi virheeksi omien voimien yliarvioimisen; tämä ilmeisesti uskoi voivansa vaikuttaa liikkeeseen ja muokata sitä akateemisesta ympäristöstään käsin. Monet akateemiset henkilöt arvioivat liikkeen luonteen vielä paljon heikommin kuin Heidegger 253. Heidegger oli rajoittunut yliopistoihminen, jolla oli vain vähän käsitystä akateemisten asioiden ulkopuolelta. Hän oli kyvytön näkemään akateemisten ihmisten voimattomuutta poliittisten olosuhteiden edessä."
**


*Toisaalla kirjaa(alaviittessä 251) muuten mainittiin, että jo ennen natsien valtaantuloa v. 1931 vaaleissa yliopistoväestä 50-60% tuki Hitlerin puoluetta. (Vrt. vuoksi nykypäivästä kerrottakaan että nationalistishenkinen Milla Hantula kirjassaan Maassa Maan tavalla, (Otava, 2011) s.156,  kertoo Hommafoorumin kirjoittajista 33% olevan akateemisesti koulutettuja, ja ammattiryhmittäin 32% olevan ylempiä toimihenkilöitä ja asiantuntijoita, Hommalaisten oman v. 2010 gallupin mukaan. S.146 kerrotaan Hommafoorumilla olevan yli 4000 rekisteröitynyttä käyttäjää).
** s.184 on Hitlerin ym. tiedesuhteesta: "Hitler, Mussolini tai muutkaan fasistit eivät kuitenkaan juuri perustaneet yliopistoista. He olivat kiinnostuneita niistä lähinnä mahdollisuutena valjastaa ne sotateollisuuden käyttöön. Hitlerin mukaan tieteen pyrkimys objektiiviseen totuuteen ilman ulkopuolisia vaikuttajia oli absurdia. Hänen mielestään tiedossa oli aina kyse vaistoista ja vieteistä, eikä tieteen pitänyt muotoilla mitään yhteisiä lakeja. Nämä ajatukset saivat vastakaikua myös Saksan akateemisessa elämässä, joka alkoikin osittain vajota anti-intellektualismiin. Kansallissossialistinen politiikka tukeutui irrationalismiin ja myytteihin, joten akateemisenkin maailman oli sitouduttava niihin. Näkyvimpänä myyttinä oli myytti rodusta, joten rotuopit tulivat näkyvään asemaan Saksan akateemisessa opetuksessa. Italiassa epätieteellisyydellä ei ollut yhtä suurta merkitystä, kunnes rotulait tulivat voimaan sielläkin."

251"Saksan kansallissosialistit saivat vuoden 1931 vaaleissa 50-60 prosenttia yliopistoihmisten äänistä, yli kaksi kertaa enemmän kuin muusta väestöstä. Hitlerin tultua valtaan yliopistot kääntyivät kannattamaan häntä varsin nopeasti. (Fest 1970. 381-382; Shirer 1994, 294.) Poikkeuksia tietenkin oli, mutta yleisesti ottaen yliopistoihmiset sopeutuivat tilanteeseen nopeasti. Heidän joukossaan oli joitakin tieteen huippunimiä. Jo vuonna 1933 professorit esittivät joukolla tukensa uudelle järjestykselle (ibid, 388). Suurin osa terävimmästä kärjestä toki suhtautui Hitleriin kriittisesti."
252 "Heidegger toistuvasti viittasi Hitlerin ja natsismin merkitykseen luennoillaan ja puheissaan, joihin kuului myös natsitervehdys (Glover 1999, 478-481). Vuosina 1933-34 Heidegger leimautui täysin vapaaehtoisesti ja innokkaasti useaan otteeseen natsimyönteiseksi, mutta siitä eteenpäin hän etääntyi natsien politiikasta (Steiner 1997, 129-130)."
253 "Steiner 1997, s.133".

Lähdeviitteitä:
- Steiner, George: Heidegger. Suomentanut Tere Vadén. Gaudeamus. Helsinki. 1997
- Glover, Jonathan: Ihmisyys - 1900-luvun moraalihistoria. Suomentanut Petri Stenman. Like ja Suomen Rauhanpuolustajat. Helsinki. 2003.
« Viimeksi muokattu: Su 04.09.2016, 01:46:12 kirjoittanut MrKAT »

Laika

  • Vieras
Vs: Antropologinen etiikka
« Vastaus #100 : Su 04.09.2016, 05:17:49 »
Miten tyypillinen moderni eläinaktivisti reagoisi jos scifi-elokuvassa lihatehtaiden ja tehot.tilojen pomoja annettaisiin leijonien syötäväksi tai härkien kuoliaaksi puskemiksi wanhaan roomalaiseen tapaan?  Ilmeisesti nauttisi, koska kuten kirja vertaa (ja vastaa kysymykseen oliko Colosseumin roomalaiset katsojat erityisen julmia), moni moderni ihminen nauttii tuhansista tapoista ja murhista viihteellisen tv:n ääressä.

Vaikka vastaavia hypoteettisia analogioita mielellään käytetään eläinaktivistien asettamiseksi samalle tasolle asiansa vastustajien kanssa, niin minun on pinnistellessänikin vilpittömästi hyvin vaikea allekirjoittaa käsitystä. Huolimatta verbaalisista ylilyönneistä ja ajoittain kehkeytyvästä pragmaattisesta pakosta luopua aatteellisesta pasifismista, on filosofisessa mielessä eläinoikeusliike ennen muuta inklusiivinen ihmisten hyvän kohtelun idealle. Oikeastaan ajatus ihmisten huonosta kohtelusta muiden eläinten suojelemiseksi on omalla tavallaan spesistinen. Peter Singer on tässä suhteessa muotoillut muuten varsin abstraktin ja sikäli katsannossani hyödyttömän (tai sanoisinko, että utilitarismin periaatteelliset/tiedolliset ehdot ovat aina liian 'heikkoja' risteävien faktojen maailmassa) utilitaristisen filosofiansa sinänsä oikein. Perusteet ihmisen suojelemiseen juontuvat Singerillä koherentin ajattelun vaatimuksesta.

Sitä paitsi faktat eivät anna oikein vahvistusta analogialle. Lopulta kaikki terroriteot, kidutukset ja murhat ovat säännöllisesti muunlaisten ääriryhmien kuin eläinaktivistien -jos siis sanaa ääriryhmä halutaan näin venyttää- tekemiä. Näin siitä huolimatta, että ainakin FBI on toistuvasti asettanut eläinaktivisteja mustalle listalleen Yhdysvalloissa. PR-syistä olisi tietty eläinsuojeluliikkeelle katastrofi, mikäli yksikin ihmisten terveyteen kohdistuva isku tapahtuisi (mutta miten ihmeessä sellainen teko voitaisiin tehdä eläinten puolesta, jos ruumiillinen terveys ja tuskan välttäminen kuuluvat eläimen perustarpeisiin?).

  Heideggerin tapaus kertoo filosofian ja tieteen heikosta asemasta poliittisten ideologioiden puristuksessa. Ajattelu sellaisenaan ei ole kestävä keino vastustaa fasismia, eikä se edes välttämättä johda fasisminvastaisuuteen. Intellektuaalinen toiminta ilman moraalista vakaumusta ja rohkeutta saattaa johtaa katastrofiin, kuten Heideggerin tapaus osoittaa.

Minäkään en voi tietenkään antaa mitään intellektuaalista vakuutusta sen varalle, etteikö eläinsuojelutyö käänny (!) ihmisten murhaamiseksi. Juuri tämän vuoksi olen vastannut niinkin vastahakoisesti eettisten väittämien kaipuuseen tässä ketjussa. Ongelma ei ole siinä, etteikö sitä tai tätä voida lausua. Ongelma on, mikä sellaisten lausumien eettinen sisältö tai arvo olisi, jos moraalin ajatellaan olevan jotain, joka ilmenee. Nämä ovat kai ontologisia olettamia sisältäviä kysymyksiä. Instrumentaalisen järjen miten-kysymykset ovat asia erikseen. Ne eivät kerro juuri mitään siitä, mitä pitäisi tehdä tai jättää tekemättä. Vastauksista instrumentaalisiin kysymyksiin riippuu mahdollisuuksien horisontti, joka meille avautuu. Emme voi sen puoleen olettaa, että instrumentaalinen tieto jakautuisi ja leviäisi mahdollistaen vastauksiemme, mahdollisuuksien horisontin, yleisyyden. Se on välttämättömästi yksityinen horisontti.
« Viimeksi muokattu: Su 04.09.2016, 05:51:00 kirjoittanut Laika »

MrKAT

  • Vieras
Vs: Antropologinen etiikka
« Vastaus #101 : Su 04.09.2016, 22:54:45 »
Minulla oli kyllä myös mielessä scifi-romaani tai -elokuva ja yleisö. Ei siis oikeasti brutaalia vaan leikisti. (Toki mielessä kävi myös ekofasismi mutta kuten huomioit niin hyväkuntoiset empatiakytkentäpiirit aivoissa ollee vahvoilla estämässä). Etiikkaa voi pohtia norsunluutorneissa, mutta kentällä maallikoihin vaikuttanee enempi fiktio.
  Rachel Carsonin Äänetön kevät olikin tietokirja (luulin scifiksi). Harriet Stowen romaanin Setä Tuomon tupa (1851) kerrotaan vaikuttaneen USA:ssa orjuuden lakkauttamiseen. Mutta toisaalta mistä kertookaan Lincolnin huudahdus Harriet Stowelle:  "Te siis olette se pieni nainen, joka kirjoitti tämän suuren sodan aiheuttaneen kirjan!". Faktuaalisesti kirjailija Stowe oli ilmeisesti eräs sisällissodan (1861-65) sytyttäjistä, mutta viiveellä. Ja juridisesti ei katsottaisi vastuulliseksi.  Entä eettisesti? Kyllä kait  jos olisi varmana tiennyt tai arvannut.

Laika

  • Vieras
Vs: Antropologinen etiikka
« Vastaus #102 : Ma 05.09.2016, 01:08:45 »
Minulla oli kyllä myös mielessä scifi-romaani tai -elokuva ja yleisö. Ei siis oikeasti brutaalia vaan leikisti. (Toki mielessä kävi myös ekofasismi mutta kuten huomioit niin hyväkuntoiset empatiakytkentäpiirit aivoissa ollee vahvoilla estämässä). Etiikkaa voi pohtia norsunluutorneissa, mutta kentällä maallikoihin vaikuttanee enempi fiktio.
  Rachel Carsonin Äänetön kevät olikin tietokirja (luulin scifiksi). Harriet Stowen romaanin Setä Tuomon tupa (1851) kerrotaan vaikuttaneen USA:ssa orjuuden lakkauttamiseen. Mutta toisaalta mistä kertookaan Lincolnin huudahdus Harriet Stowelle:  "Te siis olette se pieni nainen, joka kirjoitti tämän suuren sodan aiheuttaneen kirjan!". Faktuaalisesti kirjailija Stowe oli ilmeisesti eräs sisällissodan (1861-65) sytyttäjistä, mutta viiveellä. Ja juridisesti ei katsottaisi vastuulliseksi.  Entä eettisesti? Kyllä kait  jos olisi varmana tiennyt tai arvannut.

Tähän saumaan lienee syytä todeta, että en ole periaatteellinen pasifisti (olet varmaan huomannut). En muista missä oivaltavasti todettiin: älä koskaan aloita tappelua, mutta kun se on kerran alkanut, vie se loppuun asti. Näin ollen ei ole yhdentekevää, mikä osapuoli konfliktista selviää voittajana, milloin ristiriita on jo eskaloitunut täydeksi konfliktiksi. Taistelemisen arvoisia periaatteita on myriadeja, koska elämän redusoiminen periaatteiksi saati yhdeksi määrääväksi periaatteeksi tietää asioiden rajua yksinkertaistusta. Esimerkiksi punakmheerien terrorihallinnon väkivaltainen tuhoaminen oli humanitaarinen sankariteko. Sodan hinta on korkea, minkä vuoksi sotia pitäisi lähtökohtaisesti välttää, mutta määräämätön se ei ole. Joskus se on rauha, jonka hintaa ei kannata maksaa. Toisekseen on eettisesti nihilististä sanoa sodan osapuolten olevan yhtä syyllisiä tai samanarvoisia.

Lincolnin huudahduksen taustalla saattoi vallita muita hänen näkemyksiään, jotka tuntuisivat nykyihmisistä erikoisilta:

http://www.history.com/news/5-things-you-may-not-know-about-lincoln-slavery-and-emancipation

Toki voidaan mennä aina Aristoteleeseen saakka, jonka näkemykset herättäisivät kosolti nykyihmisessä vastenmielisyyttä, jos ne esitettäisiin nyt. Aristoteles on myös osaksi vastuussa nykyisestä länsimaisesta eläinkäsityksestä:

Some of Aristotle's conceptions are that men are more rational thinkers than women and therefore are their superiors. Also that people with superior intellect should command weaker minded people, who should be their servants or slaves. Aristotle is attributed as saying, "Equals should be treated equally, and unequals unequally”(from his most well known work Nicomachean Ethics, vol 3).

Apropos animals, he argued that animals are below humans because only humans can reason and therefore we can use animals without the consideration we would give to people. Aristotle's philosophy on animals is widespread in Western society today, partly because of the accomplishment of Aquinas incorporating Aristotle's thoughts into the Catholic Church: see Aquinas, Chapter 7.


Kulttuurisesti sekä Lincoln että Aristoteles ovat lännessä molemmat suurmiehiä. Näin siitä huolimatta, että filosofisesti heidät voitaisiin hyvin tulkita täysinä roistoina. Heidän historiansa on kuitenkin voittajien historiaa, ja ainakin Aristoteles etukäteen suorastaan hurrasi voittajille omissa kirjoituksissaan.

Olennaista tässä kohdin ei ole toimia ikiaikaisen menneisyyden tuomarina (voit kuvitella mielessäsi, miten sellainen historiallinen tuomio laajenisi äkkiä yli äyräidensä kaiken laskennallisuuden yli -se ylikuormittaisi nykyhetken lopullisesti!), mutta historiasta voidaan oppia ymmärtämällä sen logiikkaa. Väkivallalla, kidutuksella ja vääryydellä täytyy olla funktionsa. Tutkimalla nykyhetkeä tuo funktio voidaan kenties selvittää, kunhan silmä harjaannutetaan paradoksaalisesti katsomaan asioita vailla eettisiä arvostelmia. Ennakkokäsityksemme helposti estävät ymmärtämästä sellaisia mekanismeja, joiden toimintaperiaatteita ja lopputuotteita vatsamme ei tunnu sietävän antamatta ylen.

Edellistä ei pidä ymmärtää niin, että herkkä vatsa olisi välttämättä huono asia, tai että mainitsemani katseen harjaantuminen olisi pelkästään hyvä asia. Jollain lailla instrumentaalinen järki (tai 'objektivoiva katse') ja vapaat arvostelmat eivät ole täysin yhteensovitettavissa.
« Viimeksi muokattu: Ma 05.09.2016, 01:32:58 kirjoittanut Laika »

MrKAT

  • Vieras
Vs: Antropologinen etiikka
« Vastaus #103 : To 08.09.2016, 12:22:47 »
Kun synn. sydänvikani leikattiin niin jälkitauti-ikkuna oli 30 päivää. Sen jälkeen leikkaajan ja leikkauksen syyllisyys siirtyi
luonnolle. Pitäiskö filosofille ja kirjailijalle olla syyllisyysaikaikkuna? Jos pitää varoa kaikkea niin mitään ei tapahdu kun ei kukaan uskalla. Suomessa tahtoo olla että keksitään syitä ja jarruja ja pelkoja miksei kannata. (Jenkeissä toisinpäin taas liika innokkuus puskee sotiin). "Ainahan rapatessa roiskuu". Totta kait silti olisi joku voinut neuvoa Marxia että olisi v. 1875 jättänyt sen "diktatuuri"-sanan poies.

Laika

  • Vieras
Vs: Antropologinen etiikka
« Vastaus #104 : Pe 09.09.2016, 03:31:19 »
Kun synn. sydänvikani leikattiin niin jälkitauti-ikkuna oli 30 päivää. Sen jälkeen leikkaajan ja leikkauksen syyllisyys siirtyi
luonnolle. Pitäiskö filosofille ja kirjailijalle olla syyllisyysaikaikkuna? Jos pitää varoa kaikkea niin mitään ei tapahdu kun ei kukaan uskalla.

Siihen aikaikkunaan vaikuttaa merkitsevästi, miten julkilausutulla on vaikutusta päivän päätöksentekoon. Esimerkiksi minun jutuillani ei ole kauheasti vaikutusta Suomen hallituksen päätöksiin. Jos tietäisin sellaisen vaikutussuhteen olemassaolosta, vaikuttaisi se aika paljon sanomisiini. Jos kukaan ei saa olla julkea, niin ihmisten täytyy elää kuin lammaslauma vailla kritiikin häivää. Ainoa instituutio jota minä edustan, olen minä. Kaikilla ei ole varaa sellaiseen luksukseen. On ihmisiä, jotka eivät ole vapaita puhumaan totta, tai ainakin he joutuisivat maksamaan kohtuuttoman hinnan julkilausumastaan totuudesta. Heitä on paljon. Ehkä useimmat maailman ihmisistä kuuluvat siihen joukkoon.

Omalle filosofialleni on ominaista näkemys, jonka mukaan en ole sidottu ontologisesti eilisiin sanomisiini kovin kummoisesti (vastatakseni siis kysymykseesi: minulle riittänee viikko). Pidän sen mikä on johdonmukaista, mutta ajattelun kehitykselle on tärkeää antaa ristiriitaisuuksille erityistä huomiota, sillä ne jäävät muuten piiloon. On vaikeaa olla itsensä kanssa johdonmukainen. En tiedä onko huomio sukua Wittgensteinin toteamukselle itsepetoksen helppoudesta.

Minusta olisi mukava havainnoida ihmisten kääntävän takkiaan avoimesti parempaan suuntaan, koska se tarkoittaa taipumusta ajatteluun avoimena prosessina. Ihminen kuitenkin sietää psykologisista syistä huonosti henkistä epävarmuutta, ellei saa pitää tiettyä ydintä itsessään olemassaolonsa pohjana. Merkittävää on, että tällainen kognitiivinen kivunsietokyky vaihtelee yksilöllisesti. Hänet voidaan karkeasti jaotella muutamiin persoonallisuustyyppeihin, jotka saadaan muutamista hyvin tunnetuista ulottuvuuksista. Hän mielellään välttää joutumasta persoonallisuutensa epämukavuusalueelle. Joustavuuden kääntöpuolena on epävarmuustekijöiden kasvu, joten hyvin mahdollisesti joudumme sietämään inhoamiamme ihmistyyppejä sellaisten ominaisuuksien perusteella, joiden hyödyllistä kääntöpuolta mieluummin emme ajattelisi. Itse asiassa se määräilevä, öykkärimäinen pikkusielu voi osoittautua yhteisönsä tärkeimmäksi jäseneksi siinä tilanteessa, kun heimo tarvitsisi jonkun puolustamaan yhteisön olemassaoloa eksistentiaalista uhkaa vastaan. Vähän kuten keho erittää stressihormonia: se on hyödyllistä tiettyyn pisteeseen saakka, mutta muuttuessaan krooniseksi järjestelmän jatkuva hälytysvalmius alkaa kääntyä itseään vastaan. Ajattele rasisteja. Kaikki muut pitävät rasisteja jossain määrin vastenmielisinä ihmisinä, mutta miksi ihmeessä evoluutio olisi pitänyt biologisia ksenofobian ominaisuuksia yllä ylimuistisia aikoja, jos nuo varsin hyvin dokumentoidut ominaisuudet olisivat pelkästään haitallisia? Puolestaan järjestelmälliset ihmiset ovat tyypillisesti sosiaalisessa mielessä rasittavaa seuraa, kun heiltä puuttuu tyypillisesti huumorintaju. Mutta onko huumorintajuttomuuden vastapuolena jokin muu ominaisuus, joka kompensoi sosiaalista rasitusta? Nämä eivät ole eettisiä arvostelmia. Ihmistä on mahdollista tarkastella sosiobiologisen järjestyksensä tasolla kuten eläintä. Kumma kyllä periaatteessa pitäisi olla mahdollista, että ihminen tarkastelee itseään juuri siten. En ole silti varma, onko arvostelmia täysin mahdollista puhdistaa tarkastelusta. On jokseenkin ristiriitainen ajatus kuvitella ihmistä tarkastelemassa puhdasta ontologiaansa.

Totta kait silti olisi joku voinut neuvoa Marxia että olisi v. 1875 jättänyt sen "diktatuuri"-sanan poies.

Tuskinpa yksittäisen sanan pudottaminen pois olisi pelastanut Marxia. Voin vakuuttaa sinulle, että ihmiset kyllä keksivät aina jonkin sanan, johon kontekstista irrallaan he takertuvat. Se on eräänlainen petoksen muoto, kuten olen joskus argumentoinut.

1. 'Kävelimme parkkihallissa.'
2. 'Kävelimme parkkihallissa, missä näin naarmutetun auton.'
3. 'Kävelimme parkkihallissa, missä naarmutimme autoja.'

Asiallisesti ottaen on ajateltavissa, että kaikki lauseet voisivat olla tosia. Lauseet 1. ja 2. eroavat kolmannesta ainoastaan totuutensa laajuudessa. Yhden lauseen -saati nyt sitten sanan- perusteella on aika vaikea arvioida, miten hyväksyttäviä jonkun ajatukset tai tekemiset ovat. Oikeastaan pitäisi tarkastella henkilön tekemisiä koko laajuudessaan, kuten sitä, miten hän kieltä käyttää, mitä hän pyrkii saavuttamaan tai tavoittelee ilmaisemisellaan. Mikäli on olemassa vilpitön ilmaisemisen muoto, on myös olemassa patologinen tapa ilmaista asioita. Niiden ero ei näy yksittäisten lauseidenkaan tasolla, vaan toiminnassa, motiiveissa, intentioissa. Sosiopaattisessa ilmauksessa lauseiden kolmas muoto olisi kaikkein epäoleellisin aina siihen pisteeseen, ettei sosiopaatti itse näkisi tarkoitusta sen ilmaisemisessa tai muistelemisessakaan.
« Viimeksi muokattu: Pe 09.09.2016, 03:48:43 kirjoittanut Laika »