Kirjoittaja Aihe: Antropologinen etiikka  (Luettu 94573 kertaa)

Laika

  • Vieras
Vs: Antropologinen etiikka
« Vastaus #60 : Ke 09.03.2016, 17:53:16 »
Historian yksityiskohtien taju on se metodologisesti vaikein palikka. Se on vähän kuin kuvailisimme vastauksena kysymykseen, miten auto toimii, sanomalla sen päästelevän ääniä vruumvruum ja pyörivän eteenpäin. Vaikka se olisikin näennäisesti vastauksena oikea, ei vastaus kertoisi juurikaan kohteen anatomiasta (meillä ei olisi 'karttaa' siitä, enkä tarkoita vain tieteellisyyden kriteerit täyttävästä 'tieteen kartasta'). Kun puhumme ihmisen biologisperäisestä ja yhteiskunnallisesta, ympäristöstä omaksutusta causasta, ei oikeastaan mitään erottelua ole vielä tehty paitsi näennäisesti. Tämä on yhteiskuntatieteen -niin sanotun yhteiskuntatieteen- kova ongelma. Tätä ongelmaa kömpelösti joskin epäilemättä vilpittömin aikein lähestyivät sellaiset sosiobiologian nimet toisen maailmansodan jälkeen kuten Desmond Morris ja Edward Wilson. Diagnoosi voi alkaa vasta, kun ensin tunnistetaan väärät diagnoosit. Ne ovat hyödyllisiä, niiden avulla voidaan oppia jotain tutkittavasta ilmiöstä haarukoimalla, mitä se ei ole, mitä se ei pidä sisällään. Tietyssä mielessä voitaisiin sanoa, että historia on pitkälti väärinkäsitysten historiaa. Ellei näin olisi, tavoittelemamme olisi kerran pystytetty, ja me vain yrittäisimme etsiä reittiä takaisin menneeseen. Pidän sellaista ajatusta harhaisena.
 Toisin sanoen: ellei mitään mallinnettua ratkaisua voida antaa, on ainakin mahdollista osoittaa virheelliset mallit virheellisiksi, tai on mahdollista osoittaa tarkemmin niiden käyttötarkoituksen rajat. Sitä ei voida pitää tieteenfilosofisesti täysin arvottomana projektina.

Jos siis ihmettelette, mitä varten jaarittelen, johtuu se haluttomuudestani hypätä yli vaiheita. Ongelmani koskee kiinteästi metodologiaa, enkä varmuudella tiedä miten etenisin siinä. Tutkimusongelman muotoilu ei ole siten täysin erillinen metodologiasta kuin joskus erheellisesti tulkitaan. Hämmästykseni siitä, miten yhä liki toistasataa vuotta Darwinin teoksen (ja kaikkien sitä tukevien todisteiden!) jälkeen lajimme on kielellisesti ja ajatuksellisesti täysin solmussa eläinten kohtelemisen oikeutuksesta, on luonteeltaan heuristista. Esimerkiksi pidän liki käsittämättömänä, että kristilliset instituutiot edelleen toimittavat meillä uskonnon virkaa, kun kaikki judeokristillisen tradition olettamat ja teesit on käännetty aikaa sitten nurinniskoin. Kristinuskon funktio näyttäisi irronneen täysin faktoista. Analogisesti sosiaalidarwinismin aatteellinen perintö irtosi heti evoluutiobiologian varhaisesta teoreettisesta sisällöstä, ja muodosti oman poliittisen funktionsa. Ikäänkuin tiede ja uskonto luovat rinnalleen välittömästi niistä irralliset pseudotieteen ja pseudouskonnon, siis niiden sosiaaliset reflektiot käsitteellisesti määritellystä sisällöstään. Samaan aikaan kielemme rakentuu edelleen ihmisen ja eläimen väärään dikotomiaan, aivan kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan tiedon muodostumissa ja yhteiskunnassa sitten 1700-luvun lopun. Tulen välipäätelmään, joka koskee kieltä:

1) Tietyt* käsitteelliset rakenteet kielessä säilyvät ja vaikuttavat ajatteluun huolimatta niiden sisäisestä epäjohdonmukaisuudesta ja
2) toiset* käsitteelliset rakenteet syntyvät ja vaikuttavat ajatteluun huolimatta siitä, että ne ovat sisäisesti epäjohdonmukaisia.

*Mahdollisesti kyseeseen voisi tulla jokin yleistettävissä oleva kvaliansa termejä ja laajempia ilmaisun muotoja, joita käytetään käsitteellisessä mielessä epäjohdonmukaisesti. Se johtuu käyttöyhteyksien moninaisuudesta, joita ei voida palauttaa johdonmukaisesti itse termiin. Siitä seuraa käsitteellisen ykseyden näköharha. Olen käyttänyt aiemmin esimerkkinä sanaa 'inhimillinen', jolla on kaksoismerkitys sekä puolusteltaessa epäarvon laatinutta ('erehtyminen on inhimillistä') että ilmaistaessa tavoiteltavaa arvoa ('inhimillisyys vaatii, että...'), vaikka käytännöksi laadittu epäarvo ja tavoiteltava arvo olisivat ristiriidassa keskenään l. sanaa käytettäisiin funktionaalisen valheellisuuden täyttämiseen. Tällöin arkikieli on täysin ristiriidassa tieteeseen liitetyn totuudellisuuden vaatimuksen kanssa. Eläimen kielellinen käyttötarkoitus ei palaudukaan biologiaan tai etologiaan, vaan eläimen käyttöarvoon inhimillisen hyödyn välikappaleena ja absoluuttisen vallankäytön kohteena tuotantosuhteissa. Siten termi ei itse asiassa viittaa tavanomaisessa käytössään biologiseen eläimeen, vaan osana laajempaan valtapoliittiseen diskurssiin. Se on sanana hiukan samantyyppinen kuin 1800-luvun neekeri, joka tosin periaatteessa olisi ihminen, paitsi että näkökohtien vallitessa oli mielekkäämpää puhua neekereistä selkeän eron tekemiseksi. Sanan ongelmana ei toki ollutkaan, että se viittasi tummaihoisiin ihmisiin, ellemme pidä jotenkin ongelmallisena viitata ihmisiin, joilla on tumma iho. Edellisen logiikan mukaisesti eläin on moderni neekeri, ja siksi eläimen ja ihmisen dikotomiaan kajoamista pidetään kyseenalaisena tekona.
 Dikotomiasta ei seuraa, että sarvikuonoja ei tulisi sekoittaa eläinten kategoriaan sen vuoksi, että niille on kehittynyt sarvi, tai ettei delfiinejä tulisi sekoittaa eläimiin siitä syystä, että ne kommunikoivat kaikuluotaimen kaltaisella tekniikalla. Asia on juuri päinvastoin: eurooppalaisen imperialismin aikakaudella ihmisen kategoria käsitti ennen muuta valkoihoiset eurooppalaiset, ja keskustelua käytiin pikemminkin afrikkalaisten oletettavasta ihmisyydestä tai rodullisesta lähisukulaisuudesta varsinaisiin ihmisiin, joita noiden 'villien' katsottiin läheisesti muistuttavan. Ihmisen poikkeuksellisuus kuuluu sille lajina, mutta siitä ei kuitenkaan seuraa, että älyllisesti heikkolahjaisia ihmisiä tulisi kohdella eläiminä. Argumentti siis koskee lajia, mutta johtopäätökset yksilöitä**. Rachels kuvaa mainiossa kirjassaan (Rachels, James; Created from Animals: The Moral Implications of Darwinism) traditionaalisen moraalin luonnetta seuraavasti (97):

We can therefore see that Hume was both right and wrong. His point about the logical difference between factual and evaluative judgements may have been correct. But he was surely mistaken to think the point 'subverts all the vulgar systems of morality' - among which he included the moral system based on traditional religious ideas. Traditional morality is not subverted because in fact it never depended on taking the matching moral idea as a strict logical deduction from the image of God thesis or the rationality thesis.

 Ei-eläimen määritelmä sisältää ei niin yllättäen kaikki ihmisen lajille ominaiset piirteet, ja jos se suinkin kävisi päinsä, tekisi niin peukaloineen päivineen. Käytäntöjen määrittyminen yksilöiden kohdalla ei tosiasiallisesti noudata noiden piirteiden puuttumista tai vaihtelua, vaan lajia. Siitä että argumentointi tosiasiallisesti ei noudata ominaisuuksia vaan lajia, seuraa muitakin ongelmia. Kognitiiviset tutkimukset ovat osoittaneet siat sosiaalisesti ja kognitiivisesti koiria herkistyneemmiksi eläimiksi, mutta siitä huolimatta siat ovat tuotantoeläimiä, ja toisin kuin koirat länsimaissa, niiden tehtävänä on luovuttaa ruumiinsa ihmisen ravinnoksi teuraseläimelle tyypillisissä olosuhteissa. Kyse ei ole pelkästään siitä, ettei meillä ole johdonmukaisuutta ihmis- ja ei-ihmiseläinten kohtelun suhteen, vaan meillä ei ole johdonmukaisuutta edes ei-ihmiseläinlajien välisessä kohtelussa. Se johtuu hyvin yksinkertaisesta syystä: esitetty argumentti -ominaisuudet- ei ole tosiasiallinen kohtelun määrittävä seikka, vaan kohtelun määrittää ihmisen itsensä rakentama valtasuhde. Valtasuhde ihmislajin sisäisesti rakentuu konfliktien ja yhteistyön kautta, koska ihmisryhmät kykenevät pääsääntöisesti vastustamaan toistensa ylivaltaa ainakin jonkin verran, ja siitä seuraavia käytännön ongelmia kutsutaan politiikaksi. Tuotantoeläimet taas ovat n:nnen polven orjia, joiden vartalot on jalostettu lihan tuottamisen tarpeisiin, niillä ja niiden jälkipolvilla ei ole kuin objektiasema ruumiinjalostuksessa. Siinä mielessä ne ovat aidosti kirottuja, ja inhimillinen ratkaisu -mikäli sanaa sopii käyttää tässä yhteydessä- olisi lopettaa ne sukupuuttoon.

Mitä neekereihin tulee, olen täysin vakuuttunut, että sellainen kategoria voidaan rajaamalla luoda samaan tapaan, kuin rajaamalla luodaan kategoriat keltainen, punainen ja sininen. Se ettei olisi olemassa (tarpeeksi selkeästi rajattavaa) ryhmää ihmisiä, joita voitaisiin kutsua 'neekereiksi', ei ole lainkaan varsinainen ongelma tässä kohdin. Ongelma liittyy siihen, miten kielellisiä kategorioita tosiasiallisesti käytetään. Wittgenstein kehottaa luopumaan ennakkoluuloista, ja katsomaan (en muista alkuperäistä saksalaista sanaa, jota W. tässä kohdin käyttää) tilanteita, joissa kieltä käytetään, kielen tosiasiallisia yhteyksiä muuhun toimintaan.

**Vanhin tunnettu traditio aiheesta lienee abrahamilainen kehyskertomus ihmisen alkuperästä, joka jakautuu lähtien Aatamista ja Eevasta erilaisiin lahkoihin ja moraalisessa kentässä toisistaan poikkeaviin ryhmiin. Lajia ja sukulinjoja ei erotella toisistaan, minkä vuoksi Jumalan viha koituu kulloinkin eri sukupolvien ylitse yksilöiden rikkoessa Jahven käskyjä. Synnin ei tällöin ajatella rajoittuvan vain yksilöihin, vaan kulkeutuvan verenperintönä.
« Viimeksi muokattu: To 10.03.2016, 00:52:40 kirjoittanut Laika »

Laika

  • Vieras
Vs: Antropologinen etiikka
« Vastaus #61 : Ke 09.03.2016, 22:19:22 »
Seuraava ote on Erica Fudgen kirjasta, josta osa löytyy myös verkosta:

But anthropocentrism and anthropomorphism are not merely issues within a theoretical space. They have practical applications. The destruction of humanity is not merely a deconstructive consept; it has real and painful results, something which David Clark makes clear in his reading of Emmanuel Levinas' 'The Name of a Dog, or Natural Rights'. Writing of his experience in Camp 1492 Levinas recalls that he and his fellow Jews were 'subhuman, a gang of apes' in the eyes of the Nazi guards. Into this appalling environment comes a dog, Bobby: 'He would appear at morning assembly and was waiting for us as we returned, jumping up and down and barking in delight. For him, there was no doubt we were men.' Bobbys ability to recognize the humanity of the Jewish prisoners places him above the guards, but Levinas refuses, cannot bear, to anthropomorphise the dog - 'enough of allegories!' he writes, because as Clark notes, 'the sentimental humanization of animals and brutal animalization of humans are two sides of the same assimilating gesture. ...

Minulle Bobbyn käytös kommunikoi paljon enemmän kuin Heideggerin Dasein onnistuu kommunikoimaan, vaikka yleensä Heidegger oletetaan yhdeksi viime vuosisadan merkittäväksi filosofiksi. Sekin on mysteeri: olen harrastanut kirjoittamista foorumeilla useita vuosia, ja edelleen aika ajoin (oletettavasti) lajitoverini lähettävät viestejä, joiden merkitystä on mahdotonta ymmärtää tai edes postuloida sellaista niille. Luen ne uudelleen ja uudelleen, enkä voi suoranaisesti olettaa, että ne olisi lähettänyt kaltaiseni tietoinen olento. On totta, että ne muistuttavat tietoisuudesta, mutta samassa mielessä kuin kuvauksen Bobby muistuttaa tietoisuudestaan ilahtuessaan vankien näkemisestä, ei siksi että olisi sanonut tilanteeseen jotain erityisesti järkevää.
« Viimeksi muokattu: Ke 09.03.2016, 22:56:19 kirjoittanut Laika »

Lenny

  • Vieras
Vs: Antropologinen etiikka
« Vastaus #62 : To 10.03.2016, 06:12:39 »
Eläimen ja ihmisen suhde nimenomaan aatehistoriallisessa mielessä on monella tapaa mielenkiintoinen. Jos ajatellaan jotenkin niin, että on olemassa jonkinlainen darwiniaaninen vallankumous, jossa siis vallasta syöstiin raamatullinen ihmiskäsitys, pitää ottaa tarkastelun kohteeksi erityisesti perisynnin käsite. Raamatun mukaan ihminen on syntyjään paha, perisynnin riivaama ja tämä on eräs perustavaa laatua oleva erotus eläinkunnasta. Eläimet eivät kuulu perisynnin piiriin, eli ne ovat luonnostaan viattomia. Jos tällainen murros on aatehistoriassa tapahtunut (tapahtumassa?), millä tavalla se positioi perisynnin, lankeemuksen kollektiivisen arkkityypin? Poistuuko se kokonaan ihmisen olemuksesta? Vedetäänkö muukin eläinkunta sen piiriin? Onko ihminen (ja eläinkunta) siis olemukseltaan hyvä vai paha? Onko tällainen kysymys edes mielekäs?

Laika

  • Vieras
Vs: Antropologinen etiikka
« Vastaus #63 : To 10.03.2016, 15:06:58 »
Eläimen ja ihmisen suhde nimenomaan aatehistoriallisessa mielessä on monella tapaa mielenkiintoinen. Jos ajatellaan jotenkin niin, että on olemassa jonkinlainen darwiniaaninen vallankumous, jossa siis vallasta syöstiin raamatullinen ihmiskäsitys, pitää ottaa tarkastelun kohteeksi erityisesti perisynnin käsite. Raamatun mukaan ihminen on syntyjään paha, perisynnin riivaama ja tämä on eräs perustavaa laatua oleva erotus eläinkunnasta. Eläimet eivät kuulu perisynnin piiriin, eli ne ovat luonnostaan viattomia. Jos tällainen murros on aatehistoriassa tapahtunut (tapahtumassa?), millä tavalla se positioi perisynnin, lankeemuksen kollektiivisen arkkityypin? Poistuuko se kokonaan ihmisen olemuksesta? Vedetäänkö muukin eläinkunta sen piiriin? Onko ihminen (ja eläinkunta) siis olemukseltaan hyvä vai paha? Onko tällainen kysymys edes mielekäs?

Oikeastaan eräs ketjuun innostaneista teeseistäni on, että darwiniaaninen vallankumous jäi vakavasti kesken. Lajien synnyn julkaisusta on kulunut karkeasti sataviisikymmentä vuotta, ja kuitenkaan teologeja ei millään tavalla tunnu huolettavan se, että nisäkäs-Isän kuvaksi luodulle lajille tarjottiin nisäkäs-Poika uhrilahjaksi, ja käskyksi ihmisille annettiin rakastaa lajitovereitaan niin kuin itseään. Ennen kopernikaanista vallankumousta ihminen katsoi olevansa hengellisen maailman lisäksi myös fyysisen maailman keskipiste. Toki se vaihteli riippuen, keneltä olisi kysytty. Esimerkiksi Ptolemaiokselle maailman keskipiste sattui sijaitsemaan Alexandriassa, missä hän itse eli.
 Kirkko on paennut niin kauas metaforisiin selityksiin lihallisesta todellisuudesta, ettei se katso edes tarpeelliseksi ottaa kantaa kristinuskon alkuperäiseen teologiaan. Tunnustan olevani asenteellinen, minähän olen tunnettu antikristus. Tosin pohtiessani perisynnin ideaa on sanottava, että se saattoi olla alkukristillisen seurakunnan nerokkain filosofinen idea. Sanon niin puhtaan spekulatiivisesti. Pidän uskottavana ajatusta esikristillisen maailman raakuudesta. Orjuus oli enemmän poikkeus kuin sääntö, sodankäynnin sääntöjä ei tunnettu ja ruumiilliset rangaistukset ovat pönkittäneet hallitsijoiden valtaa samaan tapaan kuin Foucault kuvailee vallankumousta edeltänyttä Ranskaa teoksessaan Tarkkailla ja rangaista. Noissa olosuhteissa perisynnin idea on vallankumouksellinen, koska se nostaa standardin kerralla kaikkien ihmisten vallitsevien käsitysten tuolle puolen. Sellainen opillinen näkemys tekee marginaalisesta kerralla imperatiivin. Toisaalta kaikkien täytyy olla syntisiä, koska mikään yhteisö ei kestä rikostensa taakkaa muuten. Ritualisoimalla syyllisyys perisynniksi yhteisö tavallaan puhdistautuu. Katsannossani tarvitsisimme uuden perisynnin, jotta voisimme edes käsitellä ei-ihmiseläimiä kohtaan tekemäämme rikosta. Silloin kun rikos on niin massiivinen, niin sanoinkuvaamaton, ettei sitä voida mieltää rikokseksi menettämättä kokonaan rikkojan arvoa, ja kun rikollisia ovat kaikki -silloin perisynti toimii kuin filosofinen innovaatio, joka ei hyväksy rikosta, mutta antaa mahdollisuuden puhdistautua. Perisynti on edellisessä katsannossa ymmärrettävä askeleeksi primitiivisestä maailmasta tuntemattomaan. Yhdistän sen alkukristillisen liikkeen radikalismiin.
 Tunnen niin heikosti uskontohistoriaa, etten osaa sanoa 1800-luvun perisyntikäsityksistä. Itse ajattelen niin, että älymystön piirissä 1800-luvulla hyvän ja pahan dikotomia ylipäänsä murtuu, mikä siinä sivussa merkitsee perisynnin merkityksen muuttumista reduntantiksi. Sitaattini Robert Musililta kuvaa tuota uuden aikakauden henkeä:

Who can be interested any longer in that age-old idle talk about good and evil when it has been established that good and evil are not 'constants' at all, but 'functional values', so that the goodness of works depends on the historical circumstances, and the goodness of human beings on the psychotechnical skills with which their qualities are exploited? (Musil, R; Der Mann Ohne Eigenschaften)

Tietenkään muutokset eivät tapahdu siinä järjestyksessä, kuin aikakaudet siististi kuvataan valistuksena, materialismina ja kulutuskulttuurina. Itse asiassa se minua juuri häiritseekin, että valta-asemaansa kieltämättä menettävä kirkko joutuu 1800-luvulla puolustuskannalle, mutta tilalle ei synny mitään uutta, proaktiivista hengellisyyden liikettä (ellei sitten 1900-luvun alun totalitaristisia liikkeitä lasketa, mikä ajatuksena näin äkkiä tuntuu kieltämättä kiehtovalta). Suomessakin toimi yleislakon aikoina 1900-luvun alussa pienehkö antroposofinen hengellinen liike, joka yhdisteli omintakeisella tavalla marxilaista sosialismia ja hengellisyyttä. Se jäi kuitenkin marginaaliseksi, ja monien vasemmistolaisten hylätessä kirkon muuttui evankelisluterilaisuuskin oikeiston ja poliittisen keskustan hengelliseksi kanavaksi. Sittemmin mitään vakavaa älyllistä keskustelua ei ole käyty; sellaista kyllä aina välilllä yritetään ilman, että tapahtuisi minkäänlaista 'filosofista vallankumousta'. Yleisesti ottaen näyttääkin suurelle yleisölle mahdottomalta omaksua kovin vaikeita ideoita niiden alkuperäistä tarkoitusta vastaavassa muodossaan, vaan niin suuret tieteenteoriat kuin uskonnolliset filosofiatkin käännetään aina rahvaan karkeiksi, vastenmielisiksi tulkinnoiksi niistä. Uskon että eläinsuojeluliike on epäonnistunut nimenomaan tässä mielessä. Sen ei ole onnistunut missään vaiheessa historiaa muuttamaan radikaaleja tieteellisiä murroksia poliittisiksi, hengellisiksi vaatimuksiksi. Näissä kysymyksissä suuri yleisö elää edelleen 1700-luvun maailmassa. Retrospektiivisesti Musilin tyrmäysliike oli siis ennenaikainen, ja hän vaikuttaa siinä suhteessa ajalleen tyypilliseltä optimistilta*.

*Henkilökohtaisena huomiona: saatan olla pienoinen luonnonoikku, sillä minussa on yhdistelmä pesssimististä uudistusmielisyyttä. Lisäksi luettuani Snyderin Hitler-tulkinnan ja verrattuani sitä kuviin eläinrakkaaksi väitetystä Hitleristä koiransa seurassa, uskon kierolla tavalla kokevani ymmärrystä Hitlerin henkilöä kohtaan, ainakin tiettyyn rajaan saakka. Moderni eläinsuojeluliike on kieltäytynyt käsittelemästä koko aihetta, vaikka argumenttina natsien käyttäminen on älyllisesti yhtä virheellinen lyömäase kuin propagoida kasvissyöntiä sillä perusteella, että Paul McCartneykin syö kasviksia. Käsitykseni mukaan historian ymmärtäminen vaatii hiukan viehtymystä kaikenlaiseen perverssiin, pyrkimystä irrottautua oman aikakautensa normeista ja jopa niiden näkemistä vihamielisinä.

Lisäys: lainaukseni on tosiaan otettu proosateoksesta Mies vailla ominaisuuksia, joten luonnollisestikaan sitaatti ei välttämättä kuvaa Musilin henkilökohtaisia ajatuksia, vaan voi olla jopa niille vastakkainen. Kirjoituksen ajallinen sijoittuminen vangitsee silti jotain oleellista 1900-luvun alkupuolen eurooppalaisesta elämästä.
« Viimeksi muokattu: To 10.03.2016, 15:35:02 kirjoittanut Laika »

MrKAT

  • Vieras
Vs: Antropologinen etiikka
« Vastaus #64 : Pe 11.03.2016, 01:09:14 »
Kyse ei ole pelkästään siitä, ettei meillä ole johdonmukaisuutta ihmis- ja ei-ihmiseläinten kohtelun suhteen, vaan meillä ei ole johdonmukaisuutta edes ei-ihmiseläinlajien välisessä kohtelussa. Se johtuu hyvin yksinkertaisesta syystä: esitetty argumentti -ominaisuudet- ei ole tosiasiallinen kohtelun määrittävä seikka, vaan kohtelun määrittää ihmisen itsensä rakentama valtasuhde. Valtasuhde ihmislajin sisäisesti rakentuu konfliktien ja yhteistyön kautta, koska ihmisryhmät kykenevät pääsääntöisesti vastustamaan toistensa ylivaltaa ainakin jonkin verran, ja siitä seuraavia käytännön ongelmia kutsutaan politiikaksi. Tuotantoeläimet taas ovat n:nnen polven orjia, joiden vartalot on jalostettu lihan tuottamisen tarpeisiin, niillä ja niiden jälkipolvilla ei ole kuin objektiasema ruumiinjalostuksessa. Siinä mielessä ne ovat aidosti kirottuja, ja inhimillinen ratkaisu -mikäli sanaa sopii käyttää tässä yhteydessä- olisi lopettaa ne sukupuuttoon.
Ihmisen etiikka ja tavat on sidottu (lähi)ympäristöönsä ja historiaan (perinteeseen). "Näin on aina ennenkin toimittu, jo isoisoisieni ajoista, joten miksi se nyt olisi yhtäkkiä väärin?", "Kaikki muutkin ympärilläni tekee näin, joten miksi se voisi olla poikkeus tai väärin?". Eikä kyse edes ole välttämättä jonkun ryhmän erityisestä harjoittamasta ylivallasta. Yksilöltä vaatii särmää olla erilainen tai erimieltä. Jo havainnoissa sosiologinen ryhmäpaine voi vääristää pitkän tikun lyhyeksi, jos kaikki muutkin (näyttelijöitä psykol. testissä) sanoo niin.


Laika

  • Vieras
Vs: Antropologinen etiikka
« Vastaus #65 : Pe 11.03.2016, 05:26:32 »
Välihuomautuksena itselleni: aliarvioin teleologian merkityksen pahasti, kun en käsitellyt sitä enempää:

For the purposes of this article I shall use the label ‘historicism’ for any position which promotes historical thinking in philosophy and warns against ignoring or distorting the past. According to Plato, ‘the truth is known only to the forefathers’ (Phaedrus 274c).11 Echoes of this attitude are audible in certain traditionalists, who convey the impression of being irked by the suggestion that some of their contemporaries might see further philosophically than the giants of yore.12 Aristotle was far less pious than Plato. Yet even he insisted:

For our study of the soul it is necessary, when formulating the problems of which in our further advance we are to find the solutions, to summon the opinions of our predecessors, so that we may profit by whatever is sound in their suggestions and avoid their errors (On the Soul I 2.403b20).


http://wab.uib.no/wab_contrib-ghj.page

Kirkko edusti teleologista käsitystä. Aristoteles oli keskiajan skolastiikassa keskeinen länsimainen filosofi, jonka teoksista Tuomas Akvinolainen kirjoitti kommentaareja, ja käänsi alkuperäisteoksia. Kuten taisin kirjoittaakin, teleologian puuttuminen Darwinin teoksista vaikutti keskeisesti kielteiseen kantaan kirkon piirissä. Älyllisesti se merkitsi samaa kuin päästä sanomaan 'kädet ylös'. Monen uskoa koeteltiin niin toden teolla, että aiheesta lukemani perusteella (Rachels, Created from Animals) silkkaa hienotunteisuuttaan -lähipiirinsä uskonnollisempia ihmisiä säästääkseen- Darwin lykkäsi tulostensa julkaisemista. Edellinen on Rachelsin kirjasta syntyvä vaikutelmani (ja Charles Darwin hienotunteisena ihmisenä ei tietenkään itse kirjoittanut mitään sellaista suoraan!).

Ilokseni tutkimusongelmani peruskysymykset herättävät kiinnostusta muuallakin:

Ever since the publication of Charles Darwin’s renowned work On the Origins of Species, in 1859, in which Darwin revealed that “each species had not been independently created, but had descended like varieties, from other species”, the status of non-human animals has been increasingly debated. Darwin’s work, now generally taken as factual in modern society, narrowed the gap of differences between humans and other non-human animals. However, Darwin’s work has, surprisingly, not yet made for a great change in the way that we treat other species, and animal rights issues are only recently being thought of as a more serious topic for debate. In particular, the issue of vegetarianism has been subject to a surge in support in Western civilisation, mainly owing to the revelation of factory farming methods, (which does not in-fact apply to all meat products) the philosophical debate as to non-human animal’s status has been seen on the radar more and more since Darwin’s dismissal of the “mystery of mysteries” as coined by “the astronomer Sir John Herschel” who wrote the famous words in a letter to Charles Lyell.

http://hubpages.com/animals/moralvegetarianism
« Viimeksi muokattu: Pe 11.03.2016, 06:15:03 kirjoittanut Laika »

Laika

  • Vieras
Vs: Antropologinen etiikka
« Vastaus #66 : Su 13.03.2016, 01:20:40 »
Silloin monologinen jorina jatkui, eli reunahuomautus:

Foucault'n metodi kirjassaan Tarkkailla ja Rangaista on makrohistoriallinen siinä mielessä, että Foucault etsii yksityisestä yleistä, eräänlaista synteesiä.

Yksi sellainen voisi olla:

Myös ennakkoluuloilla, virhepäätelmillä on historiansa, tai niin sanottu historiallinen voimansa. Millainen se olisi sen perusteella, mitä ihmisestä tiedämme? Sen pitäisi sisältää ajatus mahdottomuudesta ymmärtää jotain, jota voidaan kutsua ennakkoluuloksi tai virhepäätelmäksi, ja muuttua sitten historiaksi. Ennakkoluulo ei ole käsitteellisesti kaukana mausta, koska se hylkää jotain pitääkseen jotain muuta sisällään. Mitä esimerkiksi tarkoittaa, kun sanotaan mahdottomaksi ihmisen ja eläimen ymmärtää toisiaan? Mitä tarkoittaa, jos sanotaan, ettei ihminen ymmärrä itseään (mieleeni tulee myös Nietzschen Ubermensch, miten se sitten ymmärtäisi itseään -miten sen ymmärrys ihmisestä olisi käännettävissä ihmisen ymmärrykseksi itsestään)? Eikö sekin ole arvostelma? Sellainen arvostelma muistuttaisi poliittista mielipidettä pikemminkin kuin tieteellistä totuutta, koska totuutena sille ei ole löydettävissä (paitsi poliittinen) yhteisesti hyväksyttävää kriteeriä.

Palatkaamme edelliseen. Seuraava katkelma on jälleen Rachelsin kirjasta Created from Animals. Ilmaiseeko se ymmärtämisen tieteellistä kriteeriä vai erästä poliittista mielipidettä? Rachels, 130:

Rene Descartes (1596-1650) commonly called 'the father of modern philosophy', was the proponent of this view. Descartes held that the mind and the body are radically different types of entities. The mind is wholly immaterial in nature, whereas the body is simply a kind of machine. Humans, because they have minds as well as bodies, are capable of thought and feeling. But mere animals, Descartes said, have no minds. They are, therefore, nothing but machines, incapable of any sort of conscious state, including pain. 'My opinion', he wrote, 'is not so much cruel to animals as indulgent to men ... since it absolves them from the suspicion of crime when they eat or kill animals.' It was also indulgent to physiologists who no longer needed to be concerned about the 'suffering' of their animal subjects. It at least some laboratories, Descartes's view was adopted enthusiastically. Nicholas Fontaine wrote in his memoirs, published in 1738, about a visit to one such laboratory:

They administered beatings to dogs with perfect indifference, and made fun of those who pitied the creatures as if they felt pain. They said the animals were clocks; that the cries they emitted when struck were only noise of a little spring that had been touched, but that the whole body was without feeling. They nailed poor animals up on boards by their four paws to vivisect them and see the circulation of the blood which was a great subject of conversation.


Mikä uskomaton mielikuvitus ihmisellä on, se on tosiaan lajina verraton. Muistettakoon, että tuohon aikaan* katolisen kirkon virallisen kannan mukaan vain ihmisellä saattoi olla sielu. Tuo käsitys perustui siihen teleologiseen tehtävään, jonka Jumala ihmiselle oli antanut maailmassa. Kirjoitukset eivät antaneet mitään roolia muille eläimille, paitsi osana Jumalan suurta suunnitelmaa ihmisen tarpeiden tyydyttäjinä. Muiden eläinten pahoinpitelyä tosin ei suvaittu, mutta virallisen ration mukaan Jumalan lakia vastaan harjoitteleminen saisi ihmiset vielä tekemään vastaavaa toisilleen, eikä siksi olisi hyväksi sielun kehittymiselle. Pyhät kirjoitukset eivät suinkaan kieltäneet hyödyntämästä muita eläimiä, vaan ne oli tarkoitettu ihmistä varten. Kirkon valtavirtanäkemysten mukaan se oli niiden olemassaolon syy (Rachels).
 Miksi sitten Descartesin vaikutusta pidetään länsimaisen filosofian kulmakivenä? Miksei Hitlerin? Ei kai meillä mitään tieteellistä todistetta ole siitä, että juutalaiset olisivat, miten sen sanoisimme, sielullisia olentoja? Kuten olen sanonut, solipsismia katsantona ei voida kumota tieteellisillä todisteilla. Tarkemmin sanottuna solipsistista näkemystä ei voida kumota tietoisuuden ulkopuolisilla empiirisillä kriteereillä. Pyhien tekstien mukaan tosin on tulkittu, että ihmisellä olisi sielu, mutta jostain kiinnostavasta syystä johtuen Descartesilta jää huomaamatta, että sellaiset tulkinnat saattavat olla vain mielen kehittämiä harhakuvitelmia, ja ettei juutalaisilla, tai kenties suomalaisilla, ole tosiasiallisesti sielua. Mikä pahinta, vaikka nuo tulkinnat olisivatkin empiirisiä mielen ulkopuolisia 'todisteita', niin ehkä pyhät tekstit erehtyisivät aiheesta. Sekin jäi tässä kohdin Descartesilta jostain kiinnostavasta syystä johtuen huomaamatta. Henkilökohtainen kantani on -jota tukevia tai vastaan olevia todisteita kiellän mahdolliseksi esittää Descartesia tyydyttävällä tiedollisella varmuudella- että Hitleristä on koitunut länsimaiselle ihmiselle lopulta verrattomasti enemmän arvoa kuin Descartesista. Arvostelma on tietysti helppo murskata aikamme poliittisessa ilmapiirissä, kunhan se revitään ensin irti kontekstistaan. Arvostelmani sitä vastoin ei ole pelkästään näennäispositio, olkoonkin luonteeltaan kenties shokeeraava. Hitlerin kautta eurooppalainen ihminen oppi epäarvon merkityksen, Descartesilta ei. Paras muistin apuväline on tällöin poltinmerkki, joka painetaan lihaan. Sen muistamiseksi näet ei vaadita kurinalaista loogista päättelyä.

*En tunne nykytilaa, joskaan katsannossani se ei pelastaisikaan kristillisen kirkkokunnan kasvoja. Kyseinen kanta näet ulottuu pyhiin kirjoituksiin asti lähtien vanhimmista tulkintaperinteistä, jotka sitten siirtyvät uudelle ajalle. Valhe ei voi muuttua totuudeksi pelkästään sillä perusteella, että sitä kerrotaan tarpeeksi kauan. Käytännössä edellinen pitäisi silti valita argumentiksi, jotta ongelman ympäri päästäisiin lännessä institutionalisoituneen uskonnon piireissä. Voisin sen vuoksi lisätä näkemykseeni, että moraalifilosofisesti kirkosta oli tullut impotentti jo ennen maailmansotia ja 1900-luvun suuria totalitaristisia liikkeitä lännessä ja Venäjällä.
 
Hitlerin ja Descartesin välillä vallitsee eurooppalaisen ajattelun historiassa muuan tärkeä yhtymäkohta myös sen lisäksi, että Hitler halveksi kirkkoa ja Descartes oli teisti. Adolf Hitlerin muistiinpanot ilmentävät hänen omintakeista dualismiaan. Sitä voidaan kutsua mytologiaksi, jolle läheinen avainsana on 'myytti' (en osaa sanoa, onko se sukua Spenglerin Ur-symbolille). Mainitsiko Harari kirjassaan jotain myyteistä? Amazonin mukaan kirjassa olisi virheitä, mikä ei toki poista teoksen ansioita.

Älköön yleinen ilkeyteni ihmisiä kohtaan edellä horjuttako vaatimusta, että niin Adolf Schickelgruber kuin Rene Descartes ansaitsevat tulla muistetuiksi erityisesti yhteisistä saavutuksistaan moraalifilosofian saralla. En vain ymmärrä, miksei molempia kutsuta länsimaisen ajattelun klassikoiksi, vaan vain toista.

Very few people have recognized that the essence of National Socialism, including its biological racism, was something like subjectivist determinism—call it idealistic determinism or subjectivist idealism. The Jews, as Hitler once said, are a spiritual even more than a biological race. They think in their own certain way; they cannot think otherwise. Johan Huizinga, a great historian, early on saw something of this peril. Around 1933—not referring to Germany or to Hitler—he wrote that subjectivism was a great danger. (The other great danger, for him, was the increasing domination of technology.)

https://theamericanscholar.org/putting-man-before-descartes/#.VuTMTXogGUk
« Viimeksi muokattu: Su 13.03.2016, 04:50:42 kirjoittanut Laika »

Laika

  • Vieras
Vs: Antropologinen etiikka
« Vastaus #67 : Ke 16.03.2016, 06:06:18 »
Nimimerkki Chama kirjoitti Jatkumo.netissä:

Lainaus käyttäjältä: Chama
Erityisesti laadullinen ero näkyy ihmisen kyvyssä, ei siirtää sukupolvelta toiselle pelkkiä taitoja, vaan kokonaisia kertomuksia, joista vaikkapa kirjoitetun historian muodossa on kasvanut valtava pääoma.

Eikö ole kummallista, ettei mitään vakavaa huomiota ole kiinnitetty aikakauden keskusteluissa noiden tarinoiden virheellisyyksiin. Esimerkiksi vielä ei ole edes puhuttu mahdollisuudesta, että rasismin evoluutiobiologiset juuret löytyisivät vähintään useiden samaan aikaan vaikuttaneiden 'ihmislajien' (!) aikakaudelta saakka. Yle esitti uusinta antropologiaa käsitelleen dokumentin vasta, joten uutta tietoa ihmisen esihistoriasta saadaan yhä. Kysymys on tulikuuma myös aiheen kannalta. Olemme myyttien äärellä, aina luomiskertomuksessa ja perisynnissä saakka. Mutta kykeneekö ihminen löytämään itsestään myös totuuksia, jotka eivät välttämättä miellyttäisi sitä? Minä en tiedä, enkä näe siitä tarpeeksi merkkejä nykyisyydessä. Merkkejä!

Nyt saan tosi outoja ajatuksia.

It may seem strange that anthropological investigations into human evolution must pay attention to contemporary ideas of race, politics, and economic inequalities. It may seem that living anthropologically means living colorblind, and that anthropological investigation should be insulated from such concerns. But this would be a mistake. We must first acknowledge the intertwined history of anthropology and racism, as well as take account of contemporary realities.

We do not live in a colorblind society. The idea that we should live in a colorblind society misinterprets Martin Luther King

It is true that in his famous 1963 “I Have a Dream” speech, King eloquently intoned, “I have a dream that my four little children will one day live in a nation where they will not be judged by the color of their skin but by the content of their character.” However, this was not a blueprint for colorblindness. It was a call for radical economic and political change. In his last full-length book, Where Do We Go from Here: Chaos or Community?, King wrote of reparations: “A society that has done something special against the Negro for hundreds of years must now do something special for him, in order to equip him to compete on a just and equal basis” (1967:95). Or, as Gary Younge writes in The Misremembering of ‘I Have a Dream’ as well as his book on The Speech, a call for economic reparations and comprehensive affirmative action was already in the “I Have a Dream” speech. ...

Has radical economic and political change occurred? Since King was assassinated, have we moved more toward chaos or more toward community? Despite all the noise and complaints about affirmative action, King’s vision is unfulfilled. Affirmative action is not reparations, and it has hardly mattered for racial economic inequality


http://www.livinganthropologically.com/anthropology/biological-anthropology-racism/

Minun on helppo sivuuttaa ongelma rasismista, koska lähtökohtani on ollut koko ajan sama: vaikka eläisi useita ihmislajeja, ei se itsessään olisi eläinsuojelukysymyksen kannalta ongelma*. En kuitenkaan tiedä, mikä olisi yleinen kanta; en tunne ihmislajia tarpeeksi hyvin sanoakseni. Ja jos siltä kysyy suoraan, on hyvä mahdollisuus että se valehtelee.

*Jos ei toki epäoleellinenkaan, vaan en mene siihen nyt.
« Viimeksi muokattu: Ke 16.03.2016, 06:23:31 kirjoittanut Laika »

Laika

  • Vieras
Vs: Antropologinen etiikka
« Vastaus #68 : Pe 18.03.2016, 04:08:31 »
Hararin kirjan voinee huoletta lisätä kirjallisuuslistalleni. MrKat, satutko työskentelemään Ylelle? Se selittäisi hyvät suhteeni saada tiedoksiannot etuajassa.

MrKAT

  • Vieras
Vs: Antropologinen etiikka
« Vastaus #69 : Pe 18.03.2016, 22:44:45 »
^Heh :D
Tässä kohtaa salaisuuksiani on kaksi:
 -prof. Jukka Kemppiseltä tippuu hyviä kirjavinkkejä, jotka jää takaroivoon, tässä tapauksessa myös "Harari"
 -olen suhteessa suurta kaupunkiä pienempään kirjastoon, josta saa uutuuksia usein nopeasti ja jossa lainaajia ei ole liikaa

Laika

  • Vieras
Vs: Antropologinen etiikka
« Vastaus #70 : To 31.03.2016, 01:03:23 »
Johtuneeko rimakauhusta, etten ole tarttunut vähään aikaan aiheeseeni. Jätän nyt toistaiseksi Hitlerin (joskin hänen väitetty eläinrakkautensa ei voi lakata kiehtomasta minua ihmismielen ymmärtämisessä) ja natsit, kun molempia käsitellään ihan tarpeeksi muillakin foorumeilla ja tyypilliseen tapaan vailla järjen häivää. Silmiini sen sijaan osui kiinnostava tutkimus vegaanien ja sekasyöjien muista poliittisista asenteista:

http://foodethics.univie.ac.at/fileadmin/user_upload/inst_ethik_wiss_dialog/Allen__M_2000_Veg_and_Values.pdf

Siteeraisin sitä, jos formaatti sallisi.

Tekninen kysymys: miten voi maalata ja kopioida (ei ASCII-?)tekstiä? Törmään samaan ongelmaan usein.

Itse tutkimus paljasti sen, mikä oli odotettavissa: sekasyöjät vegaaneja todennäköisemmin arvostavat a) hierarkista dominanssia ja b) asettavat vähemmän painoarvoa emotionaalisille tiloille. En vielä lukenut tutkimusta tarkemmin. Minua kiinnostaisi, missä määrin kysymys on opitusta käyttäytymisestä? Tutkimuksessa puhutaan lihan symbolisesta merkityksestä. Liha hyödykkeenä siis siirretään paperissa tavallaan semiotiikan tutkimusalueelle.

By examining historical texts, modern scientific analyses, meat merchandising, and other sources, Fiddes found a consistent theme of meat as representation of human domination over nature.

Ajattelin seuraavaa ajatuskoetta: mitä jos samantyyppinen tutkimus tehtäisiin maaseudun ja syrjäseutujen ihmisille yhtenä joukkona ja kaupunkiväestölle toisena joukkona. Silloin oletuksena olisi, että erilainen kulttuuriympäristö vaikuttaa poliittisiin asenteisiin, tai sitten ei. Tietty ryhmät pitäisi määritellä ensin tutkimuksen tekemistä varten, ja itse analyysissä ryhmittelyt saataisiin varsinaisesta aineistosta jonkinlaista ryhmittelyanalyysiä hyödyntämällä. Vastausaineiston tulisi suhteutua mielekkäällä tavalla varsinaisiin kysymyksiin jollain tapaa, jotta ymmärtäisimme miten asenteet poikkileikkaavat muita ryhmittelyperusteita. Minulla olisi käytettävissäni mainio ohjelmakin tehdä sellaista analyysiä (SPSS Statistics), jos olisi etukäteen laadittu kyselytutkimus, ja siihen hankittu otos vastauksia. Aikaa ajatella tutkimuskysymystä on, enkä ole varma vielä ajatuksen hedelmällisyydestä tai vaihtoehtoisista menetelmistä.
« Viimeksi muokattu: To 31.03.2016, 01:20:52 kirjoittanut Laika »

MrKAT

  • Vieras
Vs: Antropologinen etiikka
« Vastaus #71 : To 31.03.2016, 14:16:44 »
Tekninen kysymys: miten voi maalata ja kopioida (ei ASCII-?)tekstiä? Törmään samaan ongelmaan usein.
Ei sitä voikaan noin, kun tuo on vain sarja valokuvia kirjan/lehden sivuista.  Tyypillistä vanhemmille julkaisuille nettiin laitettuna.  Ainoa ASCIIttamis-ratkaisu on löytää joku erityinen tekstintunnistusohjelma ja ajaa sen läpi. (Ei kokemusta).

Lainaus
Ajattelin seuraavaa ajatuskoetta: mitä jos samantyyppinen tutkimus tehtäisiin maaseudun ja syrjäseutujen ihmisille yhtenä joukkona ja kaupunkiväestölle toisena joukkona. Silloin oletuksena olisi, että erilainen kulttuuriympäristö vaikuttaa poliittisiin asenteisiin, tai sitten ei. Tietty ryhmät pitäisi määritellä ensin tutkimuksen tekemistä varten, ja itse analyysissä ryhmittelyt saataisiin varsinaisesta aineistosta jonkinlaista ryhmittelyanalyysiä hyödyntämällä. Vastausaineiston tulisi suhteutua mielekkäällä tavalla varsinaisiin kysymyksiin jollain tapaa, jotta ymmärtäisimme miten asenteet poikkileikkaavat muita ryhmittelyperusteita. Minulla olisi käytettävissäni mainio ohjelmakin tehdä sellaista analyysiä (SPSS Statistics), jos olisi etukäteen laadittu kyselytutkimus, ja siihen hankittu otos vastauksia. Aikaa ajatella tutkimuskysymystä on, enkä ole varma vielä ajatuksen hedelmällisyydestä tai vaihtoehtoisista menetelmistä.

Googlasin "tutkimus kasvissyöjien arvot" ja löysin:

1)

Tutkimus: Lihansyöjät esineellistävät eläimiä vähäisin tunnontuskin
Eettiset perustelut eivät paljon paina, kun lihansyöjät lappavat elintarvikkeita ruokakoriinsa. Syyllisyyttä he torjuvat tehokkaasti neljällä konstilla.

http://yle.fi/uutiset/tutkimus_lihansyojat_esineellistavat_elaimia_vahaisin_tunnontuskin/8002067

Jonka eka linkki osoittaa:
http://psp.sagepub.com/content/38/2/247.abstract
jossa sitä toinen siteeraava tutkimus vihjaa suuntaa myös toisinpäin eli luomuruoka ->epäsos ja koventunut moraali
"Wholesome Foods and Wholesome Morals?: Organic Foods Reduce Prosocial Behavior and Harshen Moral Judgments"

No, nuo kuvaa tilannetta tässä ja nyt, ei lähtökohtia ja syitä eroihin, kuten sinä pyrit löytämään.


2) Telegraph.uk juttu jossa kyselyssä 1/3 kasvissyöjistä repsahti lihansyöntiin humalassa. Alkoholi murentaa moraalin/kontrollin.


3) Nuorisobarometri 2012 s. 60- kasvissyönnistä jossa taustoja..

"Sillä, mikä on kasvisten rooli vanhempien ruokavaliossa, on suuri merkitys nuorten kasvisten
suosimisen kannalta. Kasviksia suosivien(62) vanhempien lapsista 12 prosenttia on kasvissyöjiä
tai vegaaneita, muista vain 3 prosenttia. Myös muilla lapsuudenkodin taustoilla on vaikutusta,
esimerkiksi vanhempien koulutuksella on yhteys kasvispainotteisen ruokavalion kanssa
(kuviossa 25 äidin koulutus). Yhteys ei liity suoraan koulutustasoon, vaan paremminkin sen
suuntautumiseen siten, että yliopistotutkinnon tai lukion suorittaneiden lapset suosivat kasviksia
ammatillisemmin suuntautuneiden jälkeläisiä hiukan enemmän.
  Tytöistä kasvissyöjiä tai vegaaneja on 8 prosenttia, pojista vain 2 prosenttia. Sukupuolten
suuri ero näkyy myös väljemmin määritellyn kasvisten suosimisen eroissa: kasviksia ruokavaliossaan
suosivia tyttöjä on 30 prosenttia, poikia vain 12 prosenttia63.
  Muista taustamuuttujista kiinnittää huomiota kuntatyyppi, sillä kasvisten rooli on sitä pienempi, mitä harvemmin
asuttujen kuntien nuoria tarkastellaan. Pääkaupunkiseudun tytöistä kasvissyöjiä on jo yli
10 prosenttia.

  Mitä korkeammin koulutettu nuori, sitä suurempi osuus heistä on kasvissyöjiä, ja sitä suurempi kasvisten rooli ruokavaliossa ylipäätään.  "


Tuossa sinun tutkimustoivetta(hypoteesiasi) sivuavaa tulosta alleviivattuna.

ja nuorten/aikuisten omia syitä s.61-62 kuviot 25 ja 26. Sekä s.63 faktorianalyysi (taulukko 4). (En siteeraa tänne kaikkea).
Mutta siinä mainitaan
"2010 tekemässä kyselyssä lihankulutuksen vähentämisen syyt
liittyivät useimmiten terveyteen tai painonhallintaan, harvemmin ympäristöön tai eläinten
hyvinvointiin. (Niva & Mäkelä 2011.)  Hyvinvointibarometri 2011 -kyselyn mukaan maku
pohdituttaa ihmisiä enemmän kuin esimerkiksi ruoan ravintosisältö, eettisyys tai sen terveellisyys.
Kun näihin tietoihin yhdistetään havainto Nuorisobarometrin avovastauksista, joissa nuorista
maun syyksi suosia kasviksia on maininnut vain 49 vastaajaa, nähdään maun voivan olla
niin lihansyönnin kuin kasvissyönninkin syy."


Tuo maku: karppaus- ym "terveys"debateissa olen huomannut että se on piilevä, monen karttama perussyy,
 mutta verhotaan jotenkin muuten rationaalisemman näköiseksi. Oikeasti monelle maku ratkaisee enempi "terveellisyyden" kuin  kehtaavat aina tunnustaa. (Saftkatutka-blogin myrkkypelottelijat tosin taitavat näin rehdimmin tunnustaakin?).(Ja koskee myös minua. En usko että on sattumaa että kasvisrasvalevitteet ja -jäätelöt maistuu minulle paremmilta kuin voipohjaiset samaan aikaan kun pidän voita sydänmyrkkynä.)

 
« Viimeksi muokattu: To 31.03.2016, 14:27:20 kirjoittanut MrKAT »

MrKAT

  • Vieras
Vs: Antropologinen etiikka
« Vastaus #72 : To 31.03.2016, 14:50:14 »
Edellisen tulisi palauttaa moraalifilosofeja hiukan maan pinnalle. Ongelmat on samat kuin tiede(terveys)valistuksessa.
Ihmisen valinnat ovat hyvin käytännönläheisiä ja nenän alaisia (kirjaimellisesti: maku on pääosin hajuaistia), egoistisia: ensin oma nautinto, sitten oma terveys, traditio ja omat sos.paineet. Muut perusteet, moraalit jne, seuraa kaukana perässä.
  Abstraktit ongelmat tuolla kaukana jossain navetoissa, tai toisella puolen palloa asti vaikuttavat useimpiin heikosti. Yksilöt ei siihen viitsi/jaksa aivojaan vaivata. (Fanaatikot ja vegaanit ovat oma erityinen vähemmistönä oleva ryhmänsä jotka siihen pystyy). Abstraktimpi eettinen viesti on ehkä suunnattava koulutetumpaan eliittiin: oppikirjailijoihin, päättäjiin ja eduskuntaan.

"Liha on heikko, sorruin ostamaan aulassa taas muutaman ylimääräisen kirjan"
 - tohtoriskoulutettavalta kerhossamme kuultua

wade

  • Vieras
Vs: Antropologinen etiikka
« Vastaus #73 : Pe 01.04.2016, 08:25:41 »
Mieleeni tulee tuosta MrKatin linkistä J. Butler, joka lähestyy sotaa, mutta myös muita yhteiskunnallisia tilanteita sen mukaan, millainen elämä on surtavissa. Hänen mukaansa vain sellainen elämä on elämää, jonka menettäminen olisi merkityksellistä. Ja jotta elämällä voisi olla arvoa, se tarvitsee oikeanlaiset sosiaaliset olosuhteet. Hän puhuu myös "frameista", jotka ovat diskursiivisia tapoja rakenteistaa maailma.

Yksi yksinkertainen esimerkki on se, kuinka sodanaikana media esittää "omat" kuolemat sankarillisessa ja inhimillisessä valossa; samalla kun vastapuolen siviilienkin kuolemat ovat etäämmällä, usein lähinnä numeroita. Olen itse pohtinut millaisia "toimenpiteitä" vaatisi järkyttyä syvällisesti terrori-iskusta "jossain kaukana" kuin Pariisissa tai Brysselissä. Kysymys lienee oleellinen, myös sen suhteen, mitä vaatisi järkyttyä aidosti eläimen elämistä ruoantuotannossamme. 

Myös syntyvän lapsen elämän surtavuus on todellinen ilmiö. Yhteiskunnassamme jok'ikinen kuolema synnytyksen hetkellä on tragedia ja suuri suru. Tämä johtuu suurelti siitä, että lapsen mahdollisuudet jäädä henkiin ovat erinomaiset: lapsen menettäminen tuntuu poikkeukselliselta. Olen kuitenkin lukenut kuvauksia kulttuurieista, joissa syntyvän lapsen elinodote on heikko: ja itse asiassa kulttuuri ei lue syntynyttä lasta "eläväksi" ennen kuin tämä on säilynyt hengissä tietyn pisteen ylitse. Siis kohdusta ulkomaailmaan siirtyvä, ensi parkaisunsa ottava vastasyntynyt ei ole vielä elävä tai ihminen.

MrKAT

  • Vieras
Vs: Antropologinen etiikka
« Vastaus #74 : Su 03.04.2016, 17:24:30 »
..samalla kun vastapuolen siviilienkin kuolemat ovat etäämmällä, usein lähinnä numeroita. Olen itse pohtinut millaisia "toimenpiteitä" vaatisi järkyttyä syvällisesti terrori-iskusta "jossain kaukana" kuin Pariisissa tai Brysselissä. Kysymys lienee oleellinen, myös sen suhteen, mitä vaatisi järkyttyä aidosti eläimen elämistä ruoantuotannossamme. 
Edesmenneellä Näkökulmalla minä rakentelin tuosta järkyttävyydestä matemaattista kaavaakin. Yksi muuttuja oli maanteellinen etäisyys, toinen uhrien samaistettavuus. Argentiinalainen isku ei järkytä silleen täällä ennenkuin saa kuulla osuneen suomalaisyhteisöön tai eurooppalaisten turistibussiin. Meksikon opettajaopiskelijoiden massamurha järkyttää maailman opettajia ja opiskelijoita jne.
 
Eläimiin emme samastu samalla lailla kuten ehkä luonnonkansat ennen vanhaan. Luonnonkansoilla saattoi olla toteemieläin (eläimiä?) joiden surmaaminen oli hirmuisa tuomittava teko, tabu. Lapsena voidaan samaistua lastenkirjojen ja -satujen elukoihin,
poron syöminen julkisesti tv:ssä on ollut  brittien valtakunnassa hirmuisa teko. "Petteri Punakuonoa ei syödä!". Viime aikoina moraali on tässä löystynyt kun ovat Lidlin myymälöistä päässeet halvan siperialaisen poron makuun. "Money talks".