Kirjoittaja Aihe: Vapaavuori tykittää täysillä  (Luettu 5865 kertaa)

Laika

  • Jäsen
  • ***
  • Viestejä: 188
Vapaavuori tykittää täysillä
« : Pe 18.03.2016, 04:58:10 »
En voi olla kuin hyvilläni, sillä vihdoin joku tuulettaa julkisen keskustelun ummehtuneisuutta:

– On ihmisluonnon vastaista odottaa, että tuore pääministerikandidaatti epäilisi omia kykyjään ja omaehtoisesti kieltäytyisi ehkä vain kerran elämässään eteentulevasta mahdollisuudesta. Harva hallitustaan hajottaa, vielä harvempi ennen sen syntymistä. ...


Maassa on eletty pitkään iloisen huolettomasti. Ei ole yhtä suurta mokaa, mutta paljon pieniä virheitä miltei jatkuvalla syötöllä. Nyt maa on taloudellisesti jumissa. Työmarkkinat ja sen etujärjestöt jököttävät pysähtyneisyyden tilassa. Taloudessa eletään kroonisessa ylikulutustilassa. Maa on moniongelmainen ja mikä pahinta talouden romahtaessa myös demokratian uskottavuus ja toimintakyky romahtaa.
 Politiikkakin on Vapaavuoren mielestä kehittynyt arveluttavaan suuntaan. Puolueensa asialinjan poliitikoihin luettu Vapaavuori valittaa henkilöitymistä, pinnallistumista ja viihteellistymistä.

– Tämän seurauksena eduskuntaan valitaan monia sellaisia, jotka eivät sinne kuulu, ja monet niistäkin, jotka kuuluvat kekkaloivat viihdeohjelmissa, tikkakisoissa ja yökerhojen avajaiskutsuissa.


Vapaavuori ei nimeä yhtään poliitikkoa, joka olisi uuden ja arveluttavan tikkakisapolitikoinnin edustaja, mutta vastauksen voi politiikkaa seuraava lukija löytää rivien välistä.

– Johtaviinkin posteihin pääsee aika ajoin kipuamaan myös patologisia narsisteja, joille politiikan sisällöllä ei koskaan ole muuta kuin välinearvoa heidän omalle julkisuuskuvalleen, Vapaavuori rusikoi.


Timo Soinin johtamien perussuomalaisten vaikutuksesta hänellä ei ole korkeaa käsitystä.

– Perussuomalaisilla on Suomessa ollut omaa painoarvoaankin suurempi vastuullisen politiikanteon moraalia rapauttava vaikutus.


http://yle.fi/uutiset/stubbille_havinnyt_vapaavuori_tykittaa_johtaviinkin_posteihin_paasee_kipuamaan_myos_patologisia_narsisteja/8747695


Joistain Vapaavuoren arvioista olen hiukan agnostinen, joka tapauksessa etenkin Vapaavuoren viittaus narsisteihin on kiehtova ja hän on luultavasti oikeassa Turun telakan suhteen. Vapaavuoren henkilöstä olen saanut vaikutelman, että hän kuuluisi helposti kokoomuksen älykkäämpään siipeen. Ehkä näen asian vääristyneesti, kun en tunne Vapaavuoren poliittista historiaa sen kummemmin. Onko muilla vastaavaa tai vastakkaista kokemusta?
'Achieving human status has never been easy.' -Erica Fudge

wade

  • Jäsen
  • **
  • Viestejä: 65
Vs: Vapaavuori tykittää täysillä
« Vastaus #1 : Pe 18.03.2016, 17:18:05 »
Minustakin hyvä, että ihmiset uskaltavat antaa kriittisiä arvioita politiikan sisältä.

Toki, tilanne on hankala, koska poliittinen järjestelmä on yhä omalla tavallaan oma suljettu maailmansa: missä määrin kyse on omaan kompasteluunsa pettyneen miehen valituksesta, missä mielessä hyvä kriittinen kuvaus poliittisen järjestelmän ongelmakohdista, sitä on hankala arvioida ulkoapäin.

Kyse on isolti siitä, arvostaako kriitikkoa poliitikkona vai ei (luottaako vai ei). Kun Tony Halme uhkasi aikanaan pistää edustajat ruotuun salissa (ja heittää heitä ulos salista), en kokenut sitä erityisen hyväksi tavaksi tuulettaa ummehtunutta poliittista puhetta. Enkä myöskään kun sahuri Hakkarainen otti junan Helsinkiin ja alkoi puhua suoraan ja rehellisesti.

Kansanomaisessa katsannossa mikä tahansa paskapuhe ja uhittelu on tervetullut poliittisesti epäkorrektia puhetta. Minusta taas (kuten olen poliittista korrektiutta puolustanut: termin positiivisestä määrittelystä käsin) poliittisen korrektiuden idea on kunnioitus poliittisen puheen ennalta-arvaamattomuutta kohtaan: "mikä tahansa" ei kuulu sanottavan piiriin, vain "koska sananvapaus". Tämä ei kuitenkaan tarkoita että kannattaisin poliittista korrektiutta sen hymistelevässä mielessä, tai mekanismina säilyttää vakiintuneita valtarakenteita (perinteisten puolueiden vallan tasapainoa).

Kaipaan poliittista epäkorrektiutta, joka on samalla vastuullista. älyllisesti rehellistä ja jossa on käytetty kypsää poliittista arvostelukykyä. Kun taas en arvosta asioiden laukomista sitä mukaan kuin sylki sen suuhun tuo.

Noh, tarkoitukseni ei ole alkaa paasaamaan poliittisesta korrektiudesta. Ja toisekseen, edell. kappaleessa erittelemäni "valistunut" ja "vastuuton" epäkorrektius ovat melko hankalasti määriteltävissä objektiivisesti. Mutta Vapaavuoren ulostulo nosti tällaisia ajatuksia itsessäni.

--

Pohdin myös sitä, kuinka Vapaavuori nostaa esiin kritiikissään sekä patologiset narsistit että poliittisen järjestelmän. Molemmat. Kumpi on mätä ja missä suhteessa: järjestelmä, vai järjestelmässä toimiva yksilö?

Olen itse ajatellut, että kun yhteiskunnassa individualismi on niin keskeinen eetos, kuinka olisi ajateltavissa että politiikkaan yhteisiä asioita hoitamaan eivät nousisi juuri nämä yksilöt. Nämä, jotka markkinoivat itseään tuotteena; opiskelevat ja tekevät työtä vain sijoituksena itseensä; määrittelevät arvonsa toimijoina työ-toimijuuden kautta. Oletettavaa on, että myös yhteisien asioiden hoidossa nämä "yhteiset asiat" jäävät entistä enemmän oman CV:n varjoon. (Vaikka toki: maine ja kunnia on aina ollut keskeistä politiikassa).

Vapaavuori vetoaa hieman kliseisesti kansanomaisesti trendikkääseen narsismidiagnoosiin. En tiedä olisiko kannattanut. Veltto Virtanen diagnosoi vuosia sitten neljänneksen edustajakollegoistaan psykopaateiksi, todennäköisesti yhtä heppoisin perustein. Mutta yleisesti ajatellaan, että valtaa haalii tietynlainen ihmistyyppi; sellainen, jolle ei laajojen ihmismassojen näkökulmasta valtaa kannattaisi antaa. Kun taas ne oikeasti parhaat tyypit eivät ole valmiita kilpailemaan "narsistien", "psykopaattien" ja "A-tyypin persoonallisuuksien" kanssa.




wade

  • Jäsen
  • **
  • Viestejä: 65
Vs: Vapaavuori tykittää täysillä
« Vastaus #2 : Pe 18.03.2016, 17:52:07 »
Lisäyksenä liittyen Poliittisen järjestelmän ominaisuuksiin. Konsensus on se, että kansalaiset ympäri Euroopan ovat etääntyneet politiikasta: kyynistyneet politiikkaan ja poliitikkoihin, jättävät entistä enemmän äänestämättä, ovat muuttuneet liikkuvammiksi äänestäjiksi.

Poliittinen järjestelmä ja siinä toimivat ihmiset koetaan etäisemmiksi, ja poliittinen järjestelmä reagoi pinnallisella ja näennäisellä huolestumisella populaari elementin heikkenemisestä. Mutta samalla poliittinen järjestelmä reagoi etääntymällä kansasta edelleen, legitimoimalla itsensä hallinnoijina. Näin kehityssuuntana on paluu entistä elitistisempään poliittiseen järjestelmään, jos ei jopa poliittiseen luokkaan.


Jorma Moottori

  • Jäsen
  • ***
  • Viestejä: 220
Vs: Vapaavuori tykittää täysillä
« Vastaus #3 : Pe 18.03.2016, 20:57:59 »
Näin kehityssuuntana on paluu entistä elitistisempään poliittiseen järjestelmään, jos ei jopa poliittiseen luokkaan.

Tämä on vaarana kun vajaa puolet tulevaisuudessa äänestää ja heidänkin äänistään suuri osa menee ehdokkaille joita ei valita. Muodostettavalla hallituksella on taas ehkä hiukan reilu puolet valituista edustajista takanaan. Siinä sitten kovin pienen kannatuksen omaava ryhmä päättää kaikkien asioista.

Pahaisella diktaattorillakin on usein parempi kannatus.

MrKAT

  • Vieras
Vs: Vapaavuori tykittää täysillä
« Vastaus #4 : Pe 18.03.2016, 23:51:26 »
Jan Vapaavuoresta jäi hyvä maku kun hän vastusti Ideaparkia ja halusi keskittyä pitkäaikaisasunnottomiin. Sävyjä joita olisi odottanut vasemmistolaisen eikä kokoomuslaisen suusta. Yllätti.

YLEn jossain radiohaastattelussa hän toi esille myös kristillisiä arvojaan ja se selittänee osaltaan tuota. Myös Seurakuntalaisen haastattelu-jutussa hän mainostaa puolueensa kristillisyyttä. (Huomatkaa, että haastateltavana on juuri hän eikä esim. Stubb).
 Jos hän nyt korvaisi Stubbiin niin meillä olisi sitten kolmen uskovaisen johtama SSS-hallitus?

Laika

  • Jäsen
  • ***
  • Viestejä: 188
Vs: Vapaavuori tykittää täysillä
« Vastaus #5 : To 07.04.2016, 02:18:17 »
Tulen aina kärsimättömäksi puhuttaessa kristillisistä arvoista. Joo, joo, kristilliset arvot. Vaan mitä se tarkoittaa? Tarkoittaako se vuorisaarnaa, kultaista sääntöä, feodaalista eurooppaa vai amerikkalaista oikeistoa? Kun puhutaan löperösti, voidaan tarkoittaa mitä halutaan, ja niin on turvallista sanoa yleisön edessä. Tunnen monta hyvää kristittyä. En ole niin varma, osaavatko he silti ilmaista arvojaan. Voiko niitä ilmaista puhumalla niistä? Eivät kaikki kristityt halua puhua 'arvoistaan'. Olikohan körttien keskuudessa, kun sellaista pidettiin prameilunakin.

Silloinkin kun yleisö vastustaisi kristillisiä arvoja, ei se voi vastustaa niitä kovin pahasti. Sen keskuudessa kun ei tiedetä, mitä ollaan vastustamassa. Koen muutenkin erkaantuneeni enemmän ja enemmän lausutuista arvoista siinä määrin, etten tiedä kannatanko enää ihmisen arvoja, ja varsinkaan kannatanko ihmistä arvona.

No, aiheesta: liberaali kuplani lähettää minulle tasaisin väliajoin uutisvirtaa, ja viimeksi Stubbin lausuntoja. Niiden looginen ristiriita on hämmästyttävä Stubbin puhuessa arvoistaan. Minulle syntyi kuva Stubbista miehenä ilman reflektoituja arvoja. Tosin jos ihminen pitää kysymystä tärkeänä, niin vastaako hän silloin lonkalta joka kerralla mitä sattuu, vai puhuuko hän järjestelmällisesti käsittämättömiä? Tiedätkö mitä tarkoitan? Stubbille kelpasi yleensä lausua arvoikseen mitä hyvänsä, mikä kuulostaa tarpeeksi hyvältä kuulijoiden korviin. Ei se niin paljoa eroa ihmisten 'arvoista' yleensä, kunhan saa miettimään mielekkään johtajuuden sisältöä. Jos on tärkeämpää verkostoitua ja saada ystäviä, niin ehkä mielistely hyödyttää uraa. Vaikeampi on vetää performanssi läpi vaikuttamatta missään vaiheessa feikiltä, sillä tietänette mitä tavataan sanoa kaikkien kavereista. Vaatii rohkeutta vetää rajalinja poliittisten ystävien ja poliittisten vastustajien väliin. Rohkeuden puute minuakin vaivaa.
'Achieving human status has never been easy.' -Erica Fudge

mks

  • Jäsen
  • ****
  • Viestejä: 346
Vs: Vapaavuori tykittää täysillä
« Vastaus #6 : Pe 08.04.2016, 09:02:48 »
Tulen aina kärsimättömäksi puhuttaessa kristillisistä arvoista. Joo, joo, kristilliset arvot. Vaan mitä se tarkoittaa?

"Kristilliset arvot" tarkoittavat kulttuuripiirissämme kunnioitettavan arvojoukon ideaa täysin riippumatta siitä onko käsitteen käyttäjien tai kristikansan arvojen joukkojen leikkaus tyhjä joukko vai ei.

Lainaus
Minulle syntyi kuva Stubbista miehenä ilman reflektoituja arvoja. Tosin jos ihminen pitää kysymystä tärkeänä, niin vastaako hän silloin lonkalta joka kerralla mitä sattuu, vai puhuuko hän järjestelmällisesti käsittämättömiä? Tiedätkö mitä tarkoitan? Stubbille kelpasi yleensä lausua arvoikseen mitä hyvänsä, mikä kuulostaa tarpeeksi hyvältä kuulijoiden korviin.

Juuri tällainen on "kristillinen arvo".

Lainaus
Jos on tärkeämpää verkostoitua ja saada ystäviä, niin ehkä mielistely hyödyttää uraa. Vaikeampi on vetää performanssi läpi vaikuttamatta missään vaiheessa feikiltä, ...

Varmaankin Stubb haluaa olla hyvä. Kauneus on katsojan silmässä. Siksi selfiet!

mks
Meiss' sama kude on kuin unelmissakin ja uni kietoo pientä elämäämme.
Shakespeare

Patu

  • Jäsen
  • ****
  • Viestejä: 260
Vs: Vapaavuori tykittää täysillä
« Vastaus #7 : Pe 08.04.2016, 16:13:33 »
Meillä on puolue, joka kannattaa kristillisiä arvoja. Viimeisimmässä eduskuntavaaliohjelmassaan se julistaa, että kristilliset arvot ovat puolueen perustana.
Tämä kristillisdemokraattinen puolue ei kuitenkaan rohkene kertoa mitkä ne arvot ovat.
Se kerrotaan että "Kristilliset arvot edistävät oikeudenmukaisuutta, välittämistä ja huolenpitoa luonnosta. Oikeus turvalliseen elämään, ihmisoikeudet ja aktiivinen kansalaisyhteiskunta perustuvat kristilliseen käsitykseen ihmisestä ja hänen vastuustaan yhteisön osana."

Ymmärrän ujouden hyvin. Kristilliset arvot on henkilökohtainen konstruktio. Se että ne edistävät kaikkea hyvää on kiistämätön hyvä.

MrKAT

  • Vieras
Vs: Vapaavuori tykittää täysillä
« Vastaus #8 : Pe 08.04.2016, 23:43:08 »
Tulen aina kärsimättömäksi puhuttaessa kristillisistä arvoista. ...
Kieltämättä erikoisia ristiriitaisia tuntemuksia minullakin tulee. Ehkä lankesin narratiiviseen harhaan. Kristilliset arvot sopi niin hyvin selittämään asunnottomien puolustusta. Toisaalta kun tuli esille hänen nuoruudenrikoksiaan ja rattijuoppous niin muistin myös toisen teorian: kristillisyys on itselääkintää rikolliselle, joka tunnistaa olevansa muita syntisempi ja tarvii kontrollinappeja loppuiäkseen. (Tähän teoriaan sopii ehkä pari sammakkosuista ex-rikollista poliitikkoa populistipuolueesta, jotka kuuluvat helluntaikirkkoon, mutta "lääke" on kenties menettänyt  tehoaan).   

"Mutta kun Jeesus sen kuuli, sanoi hän: "Eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat."
  -Matt 9:9


MrKAT

  • Vieras
Vs: Vapaavuori tykittää täysillä
« Vastaus #9 : Pe 15.04.2016, 23:12:59 »
Minulla on ollut onni saada lukea ilmaiseksi läpi uunituore Jan Vapaavuoren kirja Puoliholtiton Suomi (Otava 2016).

Hän vertaa Suomea keski-ikäiseen rapistuvaan mieheen jolla alkaa olla kremppoja siellä täällä, veriarvot ja verenpaineet huolestuttavan korkealla jne joista huolestuu kyllä lääkäri mutta mies itse ei huomaa mitään, tai osaa vakavasti ottaa vaikka trendi on huolestuttava ja ennakoi pahoja.  Tämä esimerkki taitaa tulla läheltä, hän itse on se keski-ikäinen mies joka kirjassaan kertoi viimeisimmästä eduskunnan jalkapallo-ottelusta tulleensa kainalosauvojen kanssa ja rakkaansa opastuksella ripusti nappikset pysyvästi naulaan.
  Vapaavuori koittaa paukuttaa lukijan päähän miten vakavassa tilanteessa Suomi on. (Tosin myöntää Kokoomuksenkin munanneen, kuten se Kataisen - sairaanhoitajat - palkat ylös -juttu ja Nokian rahan sokaisemana ei kokoomuksessakaan huomattu muun Suomen vakavaa tilannetta vaikka Nokian ylipaino osattiin vähentää pörssissä jotta muiden osuus näkyisi paremmin).
  Tässä paukutuksessa on varmaan epätoivonkin makua, mutta käyttää vertauksena yksityistaloutta. Järkevä
äiti ei antaisi perheen ottaa lainaa kulutusta varten sensijaan kyllä "sijoitusta"(pesukone tms) varten. 
  Toisen vertauksen talouteen, sen ohjaamisen vaikeudesta, Vapaavuori ottaa tenniksenpelaajaa Jarkko Niemiseltä. Niemisen mukaan tenniksessä treenaaminen on vaikeaa kun pitää keskittyä moneen asiaan: ketteryyten, kestävyyteen voimaan ja taitoon. Jotka ovat vähän ristiriidassa keskenään.
Jos keskittyy vain yhteen näistä niin käy köpelösti. Jos taloudessa perustaa kestävään tukijalkaan, niin kohta huomaakin että puuttuu ketteryys ja toiset menee ohi. Amerikkalaiset on taloudessa ja yritystoiminnassa ketteryydessä eurooppalaisiin nähden ylivoimaisia. Eivät älykkäämpiä tms.
  Vapaavuori antoi myös vähemmän mairittelevan esimerkin Suomen yrittäjistä. He ovat  usein liian omistushaluisia. Kun pitäisi laajentaa ja levitä ulkomaille niin pitäisi hankkia rahoitusta. Rahoitusta saisi jos perustaisivat osakeyhtiön ja hajauttaisivat omistusta. Mutta itsepäinen yrittäjä ei millään halua antaa omistustuksestaan pois. Hän haluaa pitää sen itsellään. Näin rahoitus jää saamatta ja yritys laajenematta.
(Lukija voi jatkaa: Jää talousihme ja Suomen kantava uusi kivijalka syntymättä).
  Omasta kokemuksestaan Vapaavuori sanoo, että kansanedustajan työ on leppoisaa, oppositiossa usein niin leppoisaa ettei tiedä miten ajan kuluttaisi. Se on kuin köpöttelemistä hitaassa raitiovaunussa kun taas ministeriksi pääsy oli kuin olisi päässyt valonnopeudella lentävään avaruusalukseen. (Vertaus tarkoittanee myös sitä kiirettä ettei ehdi syventyä tarpeeksi?)
 Vapaavuori pitää Ahon ja Lipposen hallituksia parhaimpina mitä on nähnyt. Tässä on piikkiä nykyhallituksiin.

Vapaavuori valittaa että hallitukset ja puolueet eivät ehdi tai osaa laatia suuria talouden suuntaviivoja, strategioita. Pitäisi olla erikseen talousministeri joka näkisi kokonaisuuden. Budjettiriihikin on pelkkä näytelmä jossa keskitytty pieniin nykerryksiin ja jotka on päätetty jo pääosin erikseen kussakin puolueessa tai ministeriössä. Suuria linjoja siinä ei mietitä.