Kirjoittaja Aihe: Teleologia ja (evoluutio-)biologian tieteenfilosofia  (Luettu 2584 kertaa)

Laika

  • Jäsen
  • ***
  • Viestejä: 188
Koska aihe vaikutti kiinnostavalta ja ei aivan suoraan enää liity pelkästään eläinsuojelun historiaan, niin avaan ketjun. Biologi John Reiss on kritisoinut laajemminkin tieteenalansa vaikuttajia evoluutiobiologiaan hiipineestä teleologiasta. Muistutan heti ensin, etten suhtaudu kategorisesti teleologisen ajattelun etuihin, mutta Reiss väittää sen pilanneen erityistieteenalaansa sen syntyajoista lähtien:

Reiss’s intended audience is primarily his fellow biologists and students of biology, who on his view need to know just how contaminated by the argument from design their interpretive habits are before they can change them. Philosophers and historians of biology are sometimes brought in as witnesses, but more often than not they, too, are said to fall into the fallacy that is Reiss’s topic from beginning to end. This is the fallacy of inferring from the fact that a given sort of organism would not exist unless it possessed a certain set of traits to the conclusion that these trait come into existence just because they contribute to the actual or probable existence of the organisms that have them. This inference assumes that organisms are assemblies of traits. Having done so, it repairs its invalid slide from treating traits as necessary conditions for organic functioning to claiming that they come into being for this purpose by supplying a tacit premise that the l8th century philosopher Gottfried Leibniz called “the principle of sufficient reason.” The principle that everything that happens has to happen and for that reason must be a Good Thing served Leibniz as an all-purpose warrant for giving deductive-sounding, but value-laden reasons for the existence of entities, properties, and states of affairs of the sort satirized in Voltaire’s Candide. This high-handed and high-minded premise does make what Reiss calls “deterministic teleology”—I would prefer to call it deductive or demonstrative teleology—valid. But it also makes it unsound, question-begging, and empty in ways that Gould and Lewontin, channeling Voltaire, ridiculed in their famous polemic “The Spandrels of San Marco and the Panglossian Paradigm” (Gould and Lewontin 1979). Most of Darwinism, Reiss argues, still shows signs of this fundamentally theological fallacy.

http://quod.lib.umich.edu/p/ptb/6959004.0002.005/--is-evolutionary-biology-infected-with-invalid-teleological?rgn=main;view=fulltext

Kysymys teleologian roolista on kiehtova tietty biologeja laajemmalle yleisölle, koska kysymyksessä on eräänlainen metafyysinen asenne. Jos päinvastaisesti ajatellaan, ettei ihmisellä ole tarkoitusta, jäljelle jää -nihil- tyhjiö. Mitä teleologiselle selitykselle jää selitettävää? Äkkiä ei näytä enää niin merkilliseltä, miten useat aikakauden ihmiset tunsivat vastustamatonta halua hylätä Darwinin teoria heti alkuun.

Miten elää ilman tarkoitusta? Kysyn vastaukseksi itseltäni: eikö sellainen kysymys ole mieletön? Kenties kyse ei olekaan siitä, vaan metodista. Metodina historian tutkimisessa se noudattelee Nietzschen linjaa sulkeistaa kaikki arvostelmat ja siirtyä tarkastelijana niiden tuolle puolen. Tällöin halpaa käsitteellistä zen-rihkamaa käyttääksemme tutkija pidättäytyy kaikista arvostelmista ja tyhjentää mielensä katsoakseen yrittämättä nähdä. Ajatus muistuttaa jonkin verran Wittgensteinin lausuntoja katsomisen tärkeydestä kielen merkitysten ymmärtämiseksi yrittämättä löytää sen merkityksiä määritelmistä tai ennakkoluuloistaan. Se on kovin epäinhimillinen tapa lähestyä asiaa, ja viehättää minua kai juuri siksi.

Kuten tavastani käyttää kursiiviakin huomaa, pidän korostamisesta keinona ilmaista vaikeasti ilmaistavaa. Reissin kritiikistä alleviivaisin organismin. Reiss vastustaa atomisoitunutta käsitystä evoluutiobiologian piirissä, ja tendenssiä

...“to atomize organisms and to explain each part as the solution of a problem raised by the environment” (295).

But this is only the beginning. It is not just adaptationists of the sort upbraided by Gould and Lewontin whom Reiss criticizes. He argues at considerable length that Darwin himself retained elements of the intelligent design model that he attacked; that the same assumptions lurk within the Modern Synthesis; and that even as ardent an anti-adaptationist as Gould himself was not entirely free of them (295).


Tuskin kai teleologian ainoa anti elämäämme löytyy sen tavasta pilata erityistiedettä! Ei Reiss sentään sellaista väitäkään. Mutta miten tieteellinen metodi voi hyödyntää teleologista lähestymistapaa? Hyödyntääkö se? Toisekseen teleologian vastinpari etiologia (tai kausaalinen selittäminen), onko sillä heikkouksia? Mitä ne ovat? Johtuuko jonkin erityistieteen metodologinen lähtökohta pikemminkin teorian luonteesta kuin todellisuuden? Näin usein puhutaan yhteiskuntatieteellisessä keskustelussa, joskin luonnontieteilijät ovat usein suhtautuneet perustellun kriittisesti yhteiskuntatieteiden asemaan tieteinä. Olen hyvin tietoinen semioottisesta käänteestä 1900-luvulla ja merkityksen tärkeydestä yhteiskuntatutkimusta koskevassa keskustelussa, mutta en voi olla tyytyväinen illuusioon ihmisestä 'merkityksiä luovana olentona', kun merkitykset abstraktioina katoavat heti nurkkiin kuin torakat, jos niitä yrittää abstraktisti ymmärtää erillään serkustaan Ontologisesta Objektista. En voi hyväksyä ihmistä jonain teleologisena (kas kun ei teologisena) subjektina. Yhtä vähän voin hyväksyä ehdotusta, jonka mukaan

...It has often been suggested that for this reason economics and the other theoretical sciences of society should be called 'teleological' sciences.

Ernest Gellner and Contemporary Social Thought
« Viimeksi muokattu: Ke 06.04.2016, 20:50:32 kirjoittanut Laika »
'Achieving human status has never been easy.' -Erica Fudge

mks

  • Jäsen
  • ****
  • Viestejä: 311
Vs: Teleologia ja (evoluutio-)biologian tieteenfilosofia
« Vastaus #1 : Pe 08.04.2016, 08:45:25 »
...Mutta miten tieteellinen metodi voi hyödyntää teleologista lähestymistapaa? Hyödyntääkö se? Toisekseen teleologian vastinpari etiologia (tai kausaalinen selittäminen), onko sillä heikkouksia? Mitä ne ovat? Johtuuko jonkin erityistieteen metodologinen lähtökohta pikemminkin teorian luonteesta kuin todellisuuden? Näin usein puhutaan yhteiskuntatieteellisessä keskustelussa, joskin luonnontieteilijät ovat usein suhtautuneet perustellun kriittisesti yhteiskuntatieteiden asemaan tieteinä. Olen hyvin tietoinen semioottisesta käänteestä 1900-luvulla ja merkityksen tärkeydestä yhteiskuntatutkimusta koskevassa keskustelussa, mutta en voi olla tyytyväinen illuusioon ihmisestä 'merkityksiä luovana olentona', kun merkitykset abstraktioina katoavat heti nurkkiin kuin torakat, jos niitä yrittää abstraktisti ymmärtää erillään serkustaan Ontologisesta Objektista. En voi hyväksyä ihmistä jonain teleologisena (kas kun ei teologisena) subjektina. Yhtä vähän voin hyväksyä ehdotusta, jonka mukaan

...It has often been suggested that for this reason economics and the other theoretical sciences of society should be called 'teleological' sciences.


Nähdäkseni ongelmia syntyy, kun
- evoluution kaltaisia prosesseja, jotka hyvin voidaan ymmärtää ilman teleologiaa, tarkastellaan valistumattoman intuition pohjalta teleologisina,
- edistyksen nimissä juostaan pakoon kaikkea hahmotusta, jota joku saattaisi moittia uskonnon saastuttamaksi ja
- ymmärtämättä mitä tietoisuus elämyksellisenä kvaliteettina on ja miten subjektiivinen käsitys valinnan mahdollisuudesta on muokannut kultuuurin syvästi teleologisia rakenteita, jotka ovat tosia huolimatta siitä että yksilö voidaan sopivilla koejärjestelyillä nolata naurettavan simppeliksi automaatiksi.

Ihmisyhteisön kannalta merkityksien muodostuminen on tosiseikka. Myös hartaasti uskonnollisen yhteisön elämässä Jumala on tosiseikka. Ihan siinä, kuin mikä tahansa käsite, jota käytetään menestyksellisessä mallinnuksessa täysin riippumatta ovatko ne käsitteet jossain absoluuttisessa mielessä tosia - mitä ne tietenkään eivät ole.

mks
Meiss' sama kude on kuin unelmissakin ja uni kietoo pientä elämäämme.
Shakespeare

wade

  • Jäsen
  • **
  • Viestejä: 65
Vs: Teleologia ja (evoluutio-)biologian tieteenfilosofia
« Vastaus #2 : Ma 11.04.2016, 23:32:00 »

Tuskin kai teleologian ainoa anti elämäämme löytyy sen tavasta pilata erityistiedettä! Ei Reiss sentään sellaista väitäkään. Mutta miten tieteellinen metodi voi hyödyntää teleologista lähestymistapaa? Hyödyntääkö se? Toisekseen teleologian vastinpari etiologia (tai kausaalinen selittäminen), onko sillä heikkouksia? Mitä ne ovat? Johtuuko jonkin erityistieteen metodologinen lähtökohta pikemminkin teorian luonteesta kuin todellisuuden? Näin usein puhutaan yhteiskuntatieteellisessä keskustelussa, joskin luonnontieteilijät ovat usein suhtautuneet perustellun kriittisesti yhteiskuntatieteiden asemaan tieteinä. Olen hyvin tietoinen semioottisesta käänteestä 1900-luvulla ja merkityksen tärkeydestä yhteiskuntatutkimusta koskevassa keskustelussa, mutta en voi olla tyytyväinen illuusioon ihmisestä 'merkityksiä luovana olentona', kun merkitykset abstraktioina katoavat heti nurkkiin kuin torakat, jos niitä yrittää abstraktisti ymmärtää erillään serkustaan Ontologisesta Objektista. En voi hyväksyä ihmistä jonain teleologisena (kas kun ei teologisena) subjektina.

En ajattele, että merkitykset katoavat mihinkään ihmisen alkaessa pohtia asioita itseään, näitä "Ontologisia Objekteja". Lähtökohta jonkin merkityksien taustalla vaikuttavan todellisuuden selvittämiseksi on aina jokin lokaali ja rajallinen merkitys, jonka yli tai jonka taa ihminen ponnistaa.

Merkitys on siis ensisijainen.

--

Ihmettelen mitä Laika tarkoitat, kun kirjoitat :

"[...]en voi olla tyytyväinen illuusioon ihmisestä 'merkityksiä luovana olentona', kun merkitykset abstraktioina katoavat heti nurkkiin kuin torakat, jos niitä yrittää abstraktisti ymmärtää erillään serkustaan Ontologisesta Objektista. En voi hyväksyä ihmistä jonain teleologisena (kas kun ei teologisena) subjektina."

Merkityksien luominen on illuusio, "teleologista subjektia" ei voi hyväksyä.

Millainen subjekti ihminen sitten on?

Lenny

  • Vieras
Vs: Teleologia ja (evoluutio-)biologian tieteenfilosofia
« Vastaus #3 : Ke 13.04.2016, 05:54:53 »
Ihmettelin aluksi itsekin mikä tässä nyt on se juttu. Biologiahan on luonnontiedettä, eli tehdään havaintoja. Ei kai ne havainnot miksikään muutu, olkoon se teoria pohjalla sitten mikä tahtojaan. Mutta kun selasin tuon linkin läpi (pikaisesti tosin), sieltähän paljastui minulle se pääkohta, eli kritiikki itseään darvinismia kohtaan. Onko darvinismin filosofinen pohjavire sittenkin "kreationistinen"? No en minä tiedä onko sillä mitään väliä, mutta onhan se ihan mielenkiintoinen ajatus.

Ihan samaa voisi tietysti kysyä koko maailman evoluutiosta. Kehittyykö maailma kohti "korkeampia" rakenteita? Jos näin tapahtuu, onko maailman "geneettisellä algoritmilla" jokin merkitys?

Sitten jäin miettimään, että jos tällaisia kysyy paheksuvaan sävyyn, ilmeisesti haluaisi että asia olisi jotenkin toisin. Että lopetettaisiin kokonaan kaikenlainen kysely ja turhanpäiväinen mietiskely vai? Todetaan vain, että maailman on nyt järjestäytynyt sattumalta sellaiseen asentoon, että minä tässä mietiskelen turhanpäiväisyyksiä kuunnellen Mahlerin yhdeksättä (joka sekin on vain hiukkasten hauskasti tarkoituksenmukaiselta kuulostavaa hypähtelyä, mutta kuitenkin täysin merkityksetöntä melua), mutta kaikki se on täysin sama asia kuin täydellinen valkoinen kohina. Jotenkin tämä tuo mieleenii taas kerran sen iänikuisen kysymykseen, että onko meillä vapaa tahto vai ei. Jos ei ole, niin kai tämän miettiminen tai miettimättä jättäminen on yhdentekevää - kuten kaikki muukin.

Palatakseni sitten tähän alkuperäiseen kysymyseen, onko merkityksellisyydestä jotenkin haittaa tieteelle, johtaako se vääriin tuloksiin? Mielestäni ei, koska jos sellaista ei ole olemassa, myöskään sen käyttämisellä filosofian pohjana ei ole merkitykstä.

mks

  • Jäsen
  • ****
  • Viestejä: 311
Vs: Teleologia ja (evoluutio-)biologian tieteenfilosofia
« Vastaus #4 : To 14.04.2016, 08:52:17 »
...en voi olla tyytyväinen illuusioon ihmisestä 'merkityksiä luovana olentona', kun merkitykset abstraktioina katoavat heti nurkkiin kuin torakat, jos niitä yrittää abstraktisti ymmärtää erillään serkustaan Ontologisesta Objektista. En voi hyväksyä ihmistä jonain teleologisena (kas kun ei teologisena) subjektina.

Millainen subjekti ihminen sitten on?

Wikipedia antaa "subjektin" yhdeksi määritelmäksi "filosofinen olio, jolla on subjektiivisia kokemuksia ja joka on suhteessa muihin entiteetteihin". Ilman mitään ristiriitaa uusateistisiin virtauksiin voisi Dawkinsin hengessä lausua, että ihminen on sellainen luononvalinnan selekoiman geenistön käyttöliitymä, jonka yhtenä menestystekijänä on kyky runoilla merkityksiä ja tavoitteita.

Palatakseni sitten tähän alkuperäiseen kysymyseen, onko merkityksellisyydestä jotenkin haittaa tieteelle, johtaako se vääriin tuloksiin? Mielestäni ei, koska jos sellaista ei ole olemassa, myöskään sen käyttämisellä filosofian pohjana ei ole merkitykstä.

Merkityksellisyys ei sinänsä ole ristiriidassa tieteen kanssa sen enempää kuin teleologisen kvaliteetin liittäminen ihmissubjektiin tai kulttuuriin.

Ylioppilastutkintolautakunta yritti hävittää "keskipakoisvoiman",  kvanttimekaanikko tuhahtaa Bohrin atomimallille, joka antaa täysin väärän mielikuvan "tosiolevasta". Kuitenkin Bohrin atomimalli ja keskipakoisvoima sopivat menestyksellisesti tieteelliseen maailmankuvaan ihan siinä, missä taloja rakennetaan kiinteän olomuodon fysiikan perimmäisiä kysymyksiä kyselemättä ja poliisi laskee vastaantulotutkalla mitattua nopeutta suorana vähenyslaskuna suhteellisuusteoriaa miettimättä vaikka samana päivänä saattaa käyttää GPS-paikanninta, jossa avaruuden kaarevuus noteerataan.

Vanhalla Näkökulmalla näitä kysymyksiä väännettiin kiihkeästi eikä lopultakaan selvinnyt mistä oltiin eri- ja mistä samaa mieltä. Kertaan sieltä kaikuna muutaman oman teesini:

- keskustelua ihmisen mahdollisesta vapaasta tahdosta pitää voida käydä sekoittamatta asiaan teologiaa

- on sallittava käsitteen "vapaa tahto" käyttö siten, että siinä "vapaus" on asiallisesti on hyvin marginaalista, mutta jotain vapautta kuitenkin on ja ihmisen toiminnassa on teleologinen komponentti.

- väite, että tiede on olennaisesti kuvannut kaiken sen, mitä tietoisuuden selittämiseen tarvitaan, on täysin kestämätön. Meidän tietomme logiikan osoitetuista rajoituksista ja nopeasti muuttuva käsityksemme olevaisen perusolemuksesta ei anna mitään pohjaa sanoa kausaallisuuden sitovuudesta muuta kuin korkeintaan paikallisesti. itse asiassa viime kuukausina paikallinenkin sidonta on haastettu melko vahvasti.

Oma arvaukseni on, että ihminen kultuurissaan on toisaalta monessa suhteessa sidotumpi kuin luuleekaan, mutta toisaalta niin kaukana yksikäsitteisestä kausaalisesta kuvautuvuudesta, että perinteisten "inhimillisten" käsitteiden käyttö on mielekästä. Siitä huolimatta, että tutkimustietoa kertyy kuvaamaan "henkisten" toimintojemme rakenteita.

Tieteellisesti orientoituneella ihmisellä voi edelleen kaikessa rauhassa olla hyveitä, tavoitteita ja merkityksiä. Tieteellinen orientoituminen kaiketi suosii sen havaitsemista, että nuo ovat osia sitä runoelmaa, jolla kulttuurissa tehdään elämä siedettävämmäksi, monimuotoisemmaksi ja kaiketi jollain tapaa geenistöäkin sitten edistävämäksi.

mks
Meiss' sama kude on kuin unelmissakin ja uni kietoo pientä elämäämme.
Shakespeare

Laika

  • Jäsen
  • ***
  • Viestejä: 188
Vs: Teleologia ja (evoluutio-)biologian tieteenfilosofia
« Vastaus #5 : La 16.04.2016, 13:37:20 »
Ihmettelen mitä Laika tarkoitat, kun kirjoitat :

"[...]en voi olla tyytyväinen illuusioon ihmisestä 'merkityksiä luovana olentona', kun merkitykset abstraktioina katoavat heti nurkkiin kuin torakat, jos niitä yrittää abstraktisti ymmärtää erillään serkustaan Ontologisesta Objektista. En voi hyväksyä ihmistä jonain teleologisena (kas kun ei teologisena) subjektina."

Merkityksien luominen on illuusio, "teleologista subjektia" ei voi hyväksyä.

Millainen subjekti ihminen sitten on?

En ikäänkuin periaatteelliselta kannalta voi hyväksyä ontologiaa ja tulkintaoppia toisilleen yhteensovittamattomina, vaikka ne sitä ovat. Tämähän on se erottelu, jota muun muassa Nietzsche koetti ylittää kirjoittaessaan muistamisesta ja unohtamisesta:

...it is possible to live with almost no memories, even to live happily as the animal shows: but without forgetting it is quite impossible to live at all.

http://www.pauldoolan.com/2014/02/nietzche-on-forgetting-past.html

Ollakseen ihminen sillä täytyy olla historia, mutta historia on mahdollista vain unohtamisen vuoksi. Tämä on se horisontti, jonka sanoisin muodostavan fenomenologisen todellisuuden perustan, tai selkeämmin sanottuna tavan, jolla maailma ilmenee meille. Mutta uskonnollisessa opissa se nähtiin mystisenä. Kristillisyydessä Jumala asetti ihmiselle tehtävän, ja koko ilmenevä todellisuus oli tuota tehtävää varten olemassa. Historiallisessa mielessä voitaisiin ehkä sanoa, että varhaisten kosmologisten selitysyritysten tutkimuksella on erityistä eläintieteellistä arvoa.

 Minulla on sellainen haisu, etteivät ihmistieteet ole aivan niin erkaantuneet samasta ongelmasta, johon ratkaisuksi haettiin varhaisemmalla ajalla vastausta jumaluusopista. Tuskinpa varhaiset ihmiset olivat merkittävästi tyhmempiä kuin nykyisetkään. He käsittelivät ongelmaansa toisenlaisen kielen puitteissa. Kausaalinen selittäminen tuli kuvaan myöhemmin, ja on sen jälkeen saanut kristillisen kuvaston näyttämään jotenkin koomiselta ja vähän yksinkertaiselta. Kausaalinen selitys vaikuttaisi kuitenkin olevan ennen muuta instrumentti, välineurheilua ihmisen kuvitelmille kehityshistoriasta. Kummallinen maailma -mikä saa historian näyttämään siltä kuin se kehittyisi, ja miksi esimerkiksi luonnonvalinnan kaltaiset teoriat eivät tavoita mikä saa sattuman ja epäkelpojen ratkaisujen kautta tapahtuvan muutoksen näyttämään niin erehdyttävästi teleologiselta kehitykseltä, jolloin tarvitaan merkitysmaailman tutkimusta kuten nyt vaikka semiotiikkaa tai lingvistiikkaa? Eikö ole niin, että ymmärrys itsessään on emergentti ominaisuus ja sille käsittämättömän prosessin tulosta?
 En tiedä onko epäortodoksista ajatella, että rajapinta on lopulta käsityskyvystämme johtuva ja siksi sopimuksenvarainen. Ei ole niin, etteivät eläimet ylipäänsä ihmistä lukuunottamatta muodostaisi ymmärrystä ympäristöstään. Se vain ei ole käsitteellistä ymmärrystä siten, kuin tyypillisesti määrittelemme asian. Henkilökohtainen kokemukseni on, että esimerkiksi koira kykenee saattamaan sille ilmenevän maailman tietynlaiseen loogiseen järjestykseen. Ihmiset yleensä käsitteellistävät asian siten, että koira 'ehdollistuu'. Vikana termissä on sen mekanistinen selitysmalli, joka kieltää ymmärrystä rakentavan tahdon. Sitä paitsi mekanistiikan puolesta on helppo puhua, kun irrotetaan nurture ja nature, ja tutkitaan oliota häkissä tai pellolla. Reiluuden nimissä myös ihmistä tulisi silloin tutkia samoilla ehdoilla, ja tehdä johtopäätökset alastomasta elossaolosta, irroitettuna ymmärrykseen tähyävästä elämänmuodosta.
« Viimeksi muokattu: La 16.04.2016, 13:49:10 kirjoittanut Laika »
'Achieving human status has never been easy.' -Erica Fudge

mks

  • Jäsen
  • ****
  • Viestejä: 311
Vs: Teleologia ja (evoluutio-)biologian tieteenfilosofia
« Vastaus #6 : Su 17.04.2016, 10:14:07 »
Minulla on sellainen haisu, etteivät ihmistieteet ole aivan niin erkaantuneet samasta ongelmasta, johon ratkaisuksi haettiin varhaisemmalla ajalla vastausta jumaluusopista. Tuskinpa varhaiset ihmiset olivat merkittävästi tyhmempiä kuin nykyisetkään. He käsittelivät ongelmaansa toisenlaisen kielen puitteissa.

Koko filosofian historia viittaa siihen, että alun alkaen tietoisuus on oivallettu aineellisen todellisuuden kvaliteeteista poikkeavaksi. Raja hengettömään on vain vaihdellut: Historiallisen ajan varhaisissa vaiheissa
animistiset käsitykset levittivät henkisyyden kaikkeen. Juutalaiset rajasivat luomisopissan henkisyyden ihmiseen. "Pakanalliset" käsitykset sekoittivat kristinuskoon taas ainakin eläinten henkisyyttä. Valistus uskonnonvastaisuudessan hävitti henkisyyden kyseenalaiseen marginaaliin, josta nykyinen raivotieteellisyys ja sen rakkikoira uusateismi ovat evankelisoineet koko jutun pelkäksi typerysten illuusioksi. Toisaalta ihan laadukas  ideologioista vapaa tutkimus on siirtänyt 1900-luvun lopulla käsitystä tietoisuuden kynnyksestä aina vain kauemmaksi ihmisen erikoisasemasta.

Lainaus
Kummallinen maailma -mikä saa historian näyttämään siltä kuin se kehittyisi, ja miksi esimerkiksi luonnonvalinnan kaltaiset teoriat eivät tavoita mikä saa sattuman ja epäkelpojen ratkaisujen kautta tapahtuvan muutoksen näyttämään niin erehdyttävästi teleologiselta kehitykseltä, jolloin tarvitaan merkitysmaailman tutkimusta kuten nyt vaikka semiotiikkaa tai lingvistiikkaa?

Osaltaan tässä vaikuttavat antrooppisen prinsiipin kaikkein narsistisimmat sovellukset: Koska minä olen kaiken kehityksen ylin tulos, kehitys on koko ajan tavoitellutkin juuri minua geeneineni ja meemeineni!

Lainaus
Eikö ole niin, että ymmärrys itsessään on emergentti ominaisuus ja sille käsittämättömän prosessin tulosta? En tiedä onko epäortodoksista ajatella, että rajapinta on lopulta käsityskyvystämme johtuva ja siksi sopimuksenvarainen.

Pidän nyvin todennäköisenä, ettei ihminen koskaan kykene oivaltamaan ymmärryksensä elämyksen luonnetta objektiivisesti. Gödeliä vertauskuvallisesti soveltaen: Sitten, kun ihminen kykenee oivaltamaan nykyihmisen elämyksen luonteen objektiivisesti, hänpä ei kykenekään oivaltamaan oman monimutkaisemmaksi kehittyneen elämyksensä objektiivista luonnetta.

Lainaus
Henkilökohtainen kokemukseni on, että esimerkiksi koira kykenee saattamaan sille ilmenevän maailman tietynlaiseen loogiseen järjestykseen. Ihmiset yleensä käsitteellistävät asian siten, että koira 'ehdollistuu'.

Tämä on viety pisimmilleen Pavlov-Vygotskilaisessa mekanistisessa käsityksessä. Siinä ihminen on biologisesti toteutettu mekaaninen tabula rasa, johon ehdollistuminen piirtää ihmisen piirteet.

mks
Meiss' sama kude on kuin unelmissakin ja uni kietoo pientä elämäämme.
Shakespeare