Kirjoittaja Aihe: Eduskuntavaalit 2019  (Luettu 15747 kertaa)

mks

  • Jäsen
  • ****
  • Viestejä: 366
Vs: Eduskuntavaalit 2019
« Vastaus #15 : Ma 15.04.2019, 10:31:07 »
Vaalit on pidetty.

Perustuslain 2§ ensimmäisen momentin ilmaisu "valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle, jota edustaa valtiopäiville kokoontunut eduskunta" tulkkaantuu muotoon
"valtiovalta Suomessa kuuluu lööppinen tekijöille, joiden maailmankuvaa edustaa vaalikonemanipulaatiolla valtiopäiville valittu eduskunta".

Koulutuksen ja medialukutaidon kehitys ei näytä riittävän kompensoimaan median rappiota. Suurimman häpeän kantaa veroluontoisesti rahoitettu YLE, jolla ei ole taloudellista painetta hylätä journalistisia ihanteita.

mks
 
PS: YLE kyllä tuottaa hyvääkin materiaalia. Samaan aikaan, kun nettiuutisten ruudun täyttää urheilu ja yksilölliset mielenpahoitukset, asiantuntevalla haulla pääsee kiinni asiantunteviin artikkeleihin. Tämä tiedon piilotus lienee sukua sille hesarin takavuosien pimitykselle, jonka "Tamminiemen pesänjakajat" avasi ylesisön nähtäväksi. Oletettavasti toimittaja nykyisinkin pääsee tiedon lähteelle vain, jos pitää sitten sordiinoa yleisöön päin. Median kollektiivinen heikkous johtaa noidankehään: Kun olennaisen tiedon analyyttisestä julkistamisesta ei kilpailla, ajaudutaan sisäpiiritiedon hankkimiseksi paradoksaalisesti kilpailemaan tiedon salaamisessa. Tällöin sisäpiirinkin ajattelu rapautuu epäanalyyttiseksi.
Meiss' sama kude on kuin unelmissakin ja uni kietoo pientä elämäämme.
Shakespeare

MrKAT

  • Vieras
Vs: Eduskuntavaalit 2019
« Vastaus #16 : Pe 19.04.2019, 00:30:13 »
Eikö vaalikoneen vaatiminen ilman manipulaatiota ole vähän sama kuin vaatia 100% objektiivista mediaa  ja totuutta? Ratkaisuni oli, että kokeilin kolmea eri vaalikonetta ja niistä päättelin ehdokkaani.




mks

  • Jäsen
  • ****
  • Viestejä: 366
Vs: Eduskuntavaalit 2019
« Vastaus #17 : La 20.04.2019, 11:40:28 »
Eikö vaalikoneen vaatiminen ilman manipulaatiota ole vähän sama kuin vaatia 100% objektiivista mediaa  ja totuutta?

Pakko myöntää, että viime kädessä noinkin on. Silti mietin olisiko kysymys "onko tarvittaessa käytettävä koviakin menetelmiä järjestyksen säilyttämiseksi"  neutraali "arvoja" mittaava vai indoktrinaatiota. Olisiko neutraalia kysyä "onko tarvittaessa puolustettava maata aseellisesti?"

Muutama vuosikymmen sitten pohdittiin kysymyssarjaa

1. Kannatatteko sananvapautta (tuolloin vielä teititeltiin)
2. Pitäisikö mainostv:n saada lupa uutislähetyksiin?

1. Haluatteko, että mainoskatko keskeyttää uutislähetyksen?
2. Pitäisikö mainostv:n saada lupa uutislähetyksiin?

"Kyllä, herra pääministeri" -sarjassa kansliapäällikkö Sir Humphrey Appleby esitti vielä riemastuttavampia "mielipidetutkimuksia".

Tämä ei ole sisäpiirin piilotietoa. YLE veti jälleen kerran sikaa. Kuten kesä/talviajassa.

mks
Meiss' sama kude on kuin unelmissakin ja uni kietoo pientä elämäämme.
Shakespeare