Kirjoittaja Aihe: Hilpeää periaatteellisuutta arkkipiispan vaalissa  (Luettu 4665 kertaa)

mks

  • Jäsen
  • ****
  • Viestejä: 352
Hilpeää periaatteellisuutta arkkipiispan vaalissa
« : Ke 13.12.2017, 14:26:35 »

Arkkipiispaksi (2000-luvulla) pyrkivä teologian tohtori Ville Auvinen vastustaa naispappeutta eikä työskentele yhdessä naispapin kanssa.

Ei syytä huoleen: Mikäli hänet valittaisin, jo arkkipiispaksi vihkiminen voisi kuitenkin mainitusta syystä muodostua ongelmaksi.

Liekö syytä hartaaseen iloon siitä, että joku jaksaa olla vakaasti periaatteellinen ja nolata itsensä aivan tarpeettomasti toivottomassa hankkeessa?

mks
Meiss' sama kude on kuin unelmissakin ja uni kietoo pientä elämäämme.
Shakespeare

Jorma Moottori

  • Jäsen
  • ***
  • Viestejä: 220
Vs: Hilpeää periaatteellisuutta arkkipiispan vaalissa
« Vastaus #1 : Ke 13.12.2017, 19:53:03 »

Arkkipiispaksi (2000-luvulla) pyrkivä teologian tohtori Ville Auvinen vastustaa naispappeutta eikä työskentele yhdessä naispapin kanssa.

Ei syytä huoleen: Mikäli hänet valittaisin, jo arkkipiispaksi vihkiminen voisi kuitenkin mainitusta syystä muodostua ongelmaksi.

Liekö syytä hartaaseen iloon siitä, että joku jaksaa olla vakaasti periaatteellinen ja nolata itsensä aivan tarpeettomasti toivottomassa hankkeessa?

mks

Jos katsoo taaksepäin, niin 1500-luvun uskonkiistojenkin aihepiirit olivat aika käsittämättömiä.  Sama jatkuu.

Lainaus
Ihmiset ymmärtävät asioita eri tavalla ja haluavat käyttää toisten yli valtaa, hengellistä ja maallista.

Kun kyse on iäisyysasioista, pienikin yksityiskohta voi johtaa vuosisataisiin hajaannuksiin, pahimmillaan uskonsotiin.

Jo vainojen vuosisatoina kristittyjen kokouksissa väiteltiin kiivaasti opista ja järjestyksestä. Koko ajan karkotettiin yhteisestä, katolisesta, kirkosta vähemmistöön jääneitä, harhaoppisia, jotka jatkoivat omina kirkkoinaan.

Katolinenkin kirkko hajosi roomalaiseksi ja kreikkalaiseksi, lopullisesti 1054. Johtajat julistivat toisensa kirkonkiroukseen. Se peruutettiin vasta 1965.
  https://www.ilkka.fi/mielipide/kolumnit/miksi-meit%C3%A4-on-niin-moneksi-1.917356

Laika

  • Jäsen
  • ***
  • Viestejä: 188
Vs: Hilpeää periaatteellisuutta arkkipiispan vaalissa
« Vastaus #2 : To 14.12.2017, 11:09:57 »
Olen kirjoittanut tästä joskus muuallakin, mutta se on kiehtova aihe mainita: kristillinen kirkko kamppaili alkuaikoinaan opillisesta riidasta vuosisatoja, joka koski kristuksen ruumiillisuutta. Lyhyesti sanottuna oli niitä, joiden mielestä kristus oli puhdas jumala, niitä joiden mielestä kristuksella oli ihmis- ja jumalaspekti ja niitä, joiden mielestä kristus oli vain poikkeuksellinen ihminen (jaotteluja oli useampia ja ne olivat paljon hienosyisempiä ajatukseltaan, mutta hyvin karkeasti todettuna asia meni näin). Nämä opilliset kamppailut saivat tuulta purjeisiinsa eri lähteistä, kuten antiikin platonismista, gnostilaisuudesta ja niin edelleen.

Miksi tämä on relevanttia nykyfilosofialle? No, joidenkin mielestä ruumiin ja hengen -tai sanotaanko maailman corpuksen ja ajattelun kulttuurisuuden- välinen kaksijako on edelleen kielellisesti niin ratkaisematon, että ymmärrys pitäisi jakaa niiden kesken. Esimerkiksi joskus kuulee sanottavan, että ainoastaan ihminen kykenee intentionaaliseen ajatteluun. Kummallisella teologisella kiistalla on siis tärkeä filosofinen ja poliittinen ulottuvuutensa. Minulta meni kauan tajuta kyseinen yhteys, koska rehellisesti sanottuna en koskaan ottanut kovin vakavasti kristillisten teologien skolastisia väittelyitä. Ne olivat kuitenkin kysymyksiä, jotka askarruttivat eurooppalaisia oppineita pari vuosituhatta. Muun muassa mainitsemani oppi kristuksen ruumiista ratkesi vasta Nikean kirkolliskokouksessa satoja vuosia alkuseurakuntien syntymisen jälkeen, kun varhainen Raamattu ensimmäistä kertaa kodifioitiin ja luettelot harhaopeista saatiin kasattua kokoon. Kyse oli aikansa metafysiikan terävimmästä kärjestä, ja sitä harjoittaneet oppineet eivät olleet olennaisesti typerämpiä kuin nykyäänkään. Vain heidän tiedolliset ja kielelliset työvälineensä olivat huomattavasti vähemmän sofistikoituneita.

On muuten merkillepantavaa, että Lenin kirjoitti Empiriokritisismissään myöhemmin 1900-luvulla kattavan listauksen marxismin dogmeista ja liudasta harhaoppeja, ja sitä ryhdyttiinkin kutsumaan 'tieteelliseksi marxismi-leninismiksi'. Siitä kuitenkin enemmän tuonnempana.

suhteessa ruumiin ja sielun dualismiin naisen katsottiin varhain olleen lähempänä ruumista, ja sidoksissa enemmän tähän maailmaan kuin miehen. Taustalla lienee sama teologinen kina, jossa välillä yritettiin ymmärtää kristuksen ruumista maailmana, välillä platonisena ideana. Kyse on eräänlaisesta aspektiajattelusta, joka yhdistää sukupuolen sitä vastaavaan abstraktioon. Sen takia kristillisessä kirkossa ajateltiin asioilla olevan oma paikkansa maailmassa, myös naisella.
'Achieving human status has never been easy.' -Erica Fudge

mks

  • Jäsen
  • ****
  • Viestejä: 352
Vs: Hilpeää periaatteellisuutta arkkipiispan vaalissa
« Vastaus #3 : La 16.12.2017, 12:44:18 »
Jos katsoo taaksepäin, niin 1500-luvun uskonkiistojenkin aihepiirit olivat aika käsittämättömiä.  Sama jatkuu.

Omat suosikkini vanhoista kiistoista ovat
- areiolaisuuskysymys eli oliko Jeesus olemassa "aikojen alusta" eli ennen sikiämistään Pyhästä Hengestä vai ei. Tämä ongelma vaati ensimmäisen kirkolliskokouksen koolle ja vasta sitten pystyttiin vainoamaan "harhaoppisia".
- kirjastollisen argumentaatioa synnyttänyt transsusbstantiaatio-oppi eli muuttuuko viini vereksi
- - papin siunatessa viinin ehtoolisella käytettäväksi,
- - papin kohottaessa ehtoollismaljan, jolloin "seurakunta tuntee Jeesuksen läsnäolon" vai
- - viinin kulkiessa ehtoollisen nauttijan huulien yli.

Transsubstantiaatio-oppiin kai nyttemin saataisiin tarvittaessa tieteenkin keinoin selvyys alle kirjaston mitan, mutta areiolaisuus jää epäilemättä edelleen vainojen, karkoitusten ja aseellisten selvitysten varaan.

suhteessa ruumiin ja sielun dualismiin naisen katsottiin varhain olleen lähempänä ruumista, ja sidoksissa enemmän tähän maailmaan kuin miehen.

Nämä arkaaiset ja osin symboliset kerrokset ovat epäilemättä useimpien argumentaatiolta karkaavien, mutta sielua värisyttävien kiistojen ytiminä.

"Hilpeänä periaatteellisuutena arkkipiispan vaalissa" näen sen ristiriidan, että ehdokas
- rehellisenä uskonsoturina pitää kiinni periaatteestaan ja
- on totaalisen sokea sille, että tämä "suoraselkäisyys" tekee hänet hakemaansa virkaan kelvottomaksi, mahdollisesti jopa virkaan astumisen muodollisuuksia myöten.

Seurakunnan luottamushenkilönä pohdin toki kiehtovana kysymyksenä tilannetta, jossa seurakuntalaisista 50% eroaa ja  - olettaen täysijärkisten olevan keskimäärin parempituloisia - 70% verotuloista haihtuu nykyaikaisempien rientojen rahoitukseen. Silloinhan voisin taskurahoilla ostaa oman kirkon! Tietenkin edellyttäen, että museoviraston mielisairas valta ensin kumottaisiin.

mks
Meiss' sama kude on kuin unelmissakin ja uni kietoo pientä elämäämme.
Shakespeare

Jorma Moottori

  • Jäsen
  • ***
  • Viestejä: 220
Vs: Hilpeää periaatteellisuutta arkkipiispan vaalissa
« Vastaus #4 : La 30.12.2017, 18:24:42 »
Vielä paavillisia ihmeellisyyksiä:

Lainaus
Paholaisen apureita maan päällä edustivat kissat, jotka houkuttelivat ihmisiä synnintekoon. Helposta ja hyödyllisestä kotieläimestä tuli pelätty ja vihattu eläin, kun Eurooppa ajautui noitahysteriaan. Vuonna 1484 paavi Innocentius VIII määräsi kaikki kissanomistajat polttoroviolle noitina.
Ihmiset kammoksuivat erityisesti mustaa kissaa, sillä se saattoi olla itse Paholainen sala-asussa. Myös noidat kykenivät muuttumaan mustaksi kissaksi ja syntymään uudelleen mustana kissana, vieläpä yhdeksän kertaa. Tästä syystä kissoja vainottiin siinä missä noitia.

Kissoja alettiin uudelleen arvostaa vasta 1800-luvun viktoriaanisessa Englannissa, missä innostuttiin kissarotujen jalostamisesta.
  https://www.tiede.fi/artikkeli/jutut/artikkelit/elainrakkaus_loppui_nykyaikaan

Ihmetyttää vain, miten kissa säilyi ylipäänsä hengissä kristillisessä maailmassa.

Laika

  • Jäsen
  • ***
  • Viestejä: 188
Vs: Hilpeää periaatteellisuutta arkkipiispan vaalissa
« Vastaus #5 : Ti 23.01.2018, 00:16:16 »
Seurakunnan luottamushenkilönä pohdin toki kiehtovana kysymyksenä tilannetta, jossa seurakuntalaisista 50% eroaa ja  - olettaen täysijärkisten olevan keskimäärin parempituloisia - 70% verotuloista haihtuu nykyaikaisempien rientojen rahoitukseen. Silloinhan voisin taskurahoilla ostaa oman kirkon! Tietenkin edellyttäen, että museoviraston mielisairas valta ensin kumottaisiin.

Ymmärsin ensin huolimattomasti lukiessani sinun perustavan oman kirkkokunnan. Minä haluaisin salaa perustaa oman kultin. Saisin kerrankin uskonnolle mieleiseni teologian, ja säästyisin muistinvaraisten käsitysteni osaltakin lähdeviitteiden vaivalta.
'Achieving human status has never been easy.' -Erica Fudge