Kirjoittaja Aihe: Älykoti vempaimineen  (Luettu 686 kertaa)

Hippi

  • Jäsen
  • **
  • Viestejä: 55
Älykoti vempaimineen
« : Ke 31.01.2018, 20:46:33 »
Yritetään herätellä hyväntahtoista hölötystä :)

Hiljattain oli lehdessä juttu, jossa uuden auton hankkinut mies kertoi olleensa tuohtunut, kun auto eli omaa elämäänsä eikä tahtonut totella häntä. Vilkut vilkuttivat omin päin, ikkunat avautuivat ja sulkeutuivat ja auto tööttäili pyytämättä ja yllättäen. Huoltoon vietäessä kerrottiin, että hänen pitäisi kouluttaa autoa ajamalla manuaalivaihteilla, niin automatiikka oppii kierrosmäärät, jolloin vaihdetta on vaihdettava.

En ole omistanut autoa koskaan, mutta sen verran olen perillä autolla ajamisesta, että juttu sai ihmettelemään onko tuo kaikki todella tarpeen. Ei autolla ajaminen vanhalla Rutinoffilla ole mitään rakettitiedettä, joten mihin tuollaista tietokoneohjattua automatiikkaa tarvitaan?

Tuosta sitten lähti ajatus harhailemaan älykotiin. Nyt on kovasti tehty markkinatutkimuksia siitä, mitä ihmiset haluaisivat tulevaisuuden kodilta. Kaupassa ollessaan voi kurkistaa jääkaappiin, mitä sieltä puuttuu. Töissä ollessaan voi käynnistää pesukoneen ja pyykit on valmiina ripustettavaksi, kun pääset kotiin ja samaan aikaan uunissa on valmistunut makaronilaatikko. Tuo kaikki lienee jo mahdollista. Jäin vain miettimään mitä mieltä vakuutusyhtiö on tuosta yksinään puuhaavasta pesukoneesta ja onko kylmässä uunissa paistamista odottanut laatikko hapantunut. Kotiin tullessa voi kaukosäätimellä vetää verhot eteen ja liiketunnistin sytyttää sopivan yleisvalaistuksen missä ikinä asukas liikkuukaan.

Vanhana muutosvastarintaisena yrmynä ihmettelen mihin tuota kaikkea tarvitaan ja onko siitä oikeasti hyötyä? Itselleni kauko-ohjattu koti ei herätä suurta innostusta ja toistaiseksi se on käden ulottumattomissakin, sillä ei minulla vieläkään ole edes älypuhelinta, jolla kotiani ohjaisin. Onko nuo vain tekniikkafriikkien märkiä päiväunia, jotka on onnistuttu myymään väitteellä, että niitä halutaan ja tarvitaan ihan kaikkien ulottuville?
 
Mutta mitä oikeasti hyödyllistä älykästä vielä on keksimättä ja millaisia ovat parin kymmenen vuoden päästä rakennettavat kodit?  Jos nyt rajataan ideointialuetta kotiin ja kodin lähiympäristöön .. .. tai ainakin pysytään tällä planeetalla :)

MrKAT

  • Jäsen
  • ****
  • Viestejä: 366
Vs: Älykoti vempaimineen
« Vastaus #1 : Su 04.02.2018, 02:32:39 »
Koska kotiälyvempaimia ei ole kuitenkaan suojattu krakkereilta (vaikka olisi niin ihmiset ei viitsi/osaa laittaa suojausta päälle), niin  semmoinen koti on vain nettiterroristien unelmapesä, josta käsin hyökätä valtiokoneiston tai yritysten kimppuun.
   Toiseksi maalta käsin katsoen tuntuu utopistiselta jättää mitään sähköistä päälle ukkosten tai sähkökatkojen särettäviksi kun ei ole itse paikalla.



Vaccinations    I----|!|!|!|!|!|!|=-----    against viruses of the mind:  www.skepsis.fi

mks

  • Jäsen
  • ****
  • Viestejä: 296
Vs: Älykoti vempaimineen
« Vastaus #2 : Su 08.04.2018, 14:24:12 »
Mitä krakkereista kunhan yhteys nettiin toimii ja mieli virkistyy uusia totuuksia ahmiessa:

Yritys, joka palettiin kuuluuu ... :
IT-Sovellukset, Web-ohjelmointi
Taloushallinto, laskentatoimi
Sähköinen raportointi
ATK-palvelut
100 % sähköinen palvelu

... tarjoaa myös auringon nousu- ja laskuajoista tietoa:

https://www.viastar.fi/Aurinko_nousee_laskee/helsinki/

Auringon nousu- ja laskuaika Helsinki 8.4.2018

Aurinko nousee tänään Helsingissä kello 18:23
Aurinko laskee tänään Helsingissä kello 8:20

Päivän pituus -11 tuntia 57 minuuttia - Yön pituus 34 tuntia 3 minuuttia.


Nähdäkseni yön pituus on oikein laskettu, jos päivän pituus on todellakin negatiivinen.
Lähtödata vaikuttaa virheelliseltä.

mks
Meiss' sama kude on kuin unelmissakin ja uni kietoo pientä elämäämme.
Shakespeare

Hippi

  • Jäsen
  • **
  • Viestejä: 55
Vs: Älykoti vempaimineen
« Vastaus #3 : Ti 25.12.2018, 16:50:09 »
 
Hiljattain törmäsin mainokseen, jossa myytiin keittiövaakaa bluetooth ominaisuuksin. Mielikuvitukseni ei riittänyt keksimään, mihin ihmeeseen ominaisuutta keittiövaakassa tarvitaan.

Oli sitten ihan pakko selvittää netistä tarkemmasta tuotekuvauksesta sellaisen käyttötarkoitus
https://www.power.fi/keittio-ja-ruoanlaitto/keittion-pienkoneet/keittiovaaat/point-pro-posc70bt-keittiovaaka/p-562499/

Lainaus
Älykäs Bluetooth-vaaka

Point Pro Bluetooth -vaaka yhdistää saumattomasti langattoman Bluetooth-tekniikan, jossa on kattava elintarvikkeiden seurantaohjelma. Tarkista ruoan ravintoarvo tabletillasi tai puhelimellasi vain muutaman sekunnin kuluttua ruoan punnitsemisesta!

Älykäs ravitsemuksellinen analyysi

Vaaka on mahtava työkalu kalorien saannin seurantaan. Laite tarjoaa täydellisen ravitsemuksellisen analyysin suosikkiruoistasi (mukaan lukien kalorit, rasvat, hiilihydraatit, proteiinit, kolesteroli, natrium sekä kuitu). Voit seurata ja tarkkailla edistymistäsi jatkuvasti. Painonpudottajille, jotka pitävät tarkkaa kirjaa ruoastaan, on kaksi kertaa todennäköisempää saavuttaa ja ylläpitää laihdutustavoitteensa.

Pääsy kattavaan ravintojärjestelmään

Vaikka sovelluksessa on suuri esiladattu tietokanta tuhansista erilaisista ruoista, on sinulla myös runsaasti tilaa lisätä lempiateriasi ja välipalasi talteen laitteen muistiin. Tällöin voit täysin räätälöidä laitteen sopimaan parhaiten juuri sinun ruokavalioosi ja mieltymyksiisi.


Olin kuin klapilla päähän lyöty, sillä en olisi villeimmissä kuvitelmissani osannut ajatella, että joku tuollaista laskemista todella harrastaa. Jos nyt oikein ymmärsin, niin ruokatietokanta pitää sisällään tietyn ruuan, esimerkiksi lihakeiton reseptin ja sen perusteella vaa'an ilmoittamasta painosta ilmoittaa paljonko tuli syötyä rasvaa, hiilareita jne.

Kysymys kuuluukin, että onko se lihakeitto aina tehty täsmälleen samalla reseptillä ja vaihteleehan ihan rasvaisuus joka tapauksessa. Toinen kysymys onkin, että onko laihduttajankaan tarpeen niin pilkulleen seurattava kaikkea syömäänsä? Henkilö itsehän on se heikoin lenkki, joka voi tuikata suuhun rasvasokeripikkuleivän käyttämättä sitä vaa'an kautta.

Pohdinnan jälkeen ainoa todellinen hyötyjä saattaisi olla diabeetikko, jonka on oltava poikkeuksellisen tarkka syömisten kanssa. Mutta tarviiko hänkään noin tarkalla tasolla ruoka-aineiden punnituksia?


JK.  nyt joku voisi kysyä, miksi ihmessä luen mainoksia. Luen niitä siksi, että pelkäänpä, että piakkoin pitää kodinkoneita uusia, sillä pyykinpesukone ja mikroaaltouuni ovat jo aikaa sitten täyttäneet 20 vuotta ja tämän uudemman kotini kylmälaitteet taitavat myös olla viime vuosituhannelta, joten tuskin nekään ovat kovin energiaystävällisiä ja kaappipakastin on huurretta kehittävää mallia. Olen mainoksista yrittänyt tutkia, onko vielä olemassa sellaisia kodinkoneita, jotka toimivat säätimiä kääntelemällä ja joiden kanssa ei suuremmin tarvitse keskustella tai neuvotella tulevasta toiminnasta.

Patu

  • Jäsen
  • ***
  • Viestejä: 247
Vs: Älykoti vempaimineen
« Vastaus #4 : Ti 25.12.2018, 19:58:57 »
Hippi puhuu asiaa.
Viimeksi törmäsin noihin liian viisaisiin laitteisiin kinkkua paistaessani. Laitteesta löytyi ilmeisestikin eri lihoille eri paistamisaikataulut. Käyttöohjetta ei tietenkään ole enää tallella, joten jouduin tyytymään yksinkertaiseen lämpötilamittaukseen.
Laite alkoi jossain vaiheessa vilkuttamaan ilmeisesti loukkaantuneena siitä että sitä aliarvioitiin, mutta kinkun paisto onnistui.
Ja laite on sentään varmaan toista kymmentä vuotta vanha. Kauhistuttaa ajatus että joutuisi hankkimaan uudemman.

Minulla on ikää niin että jossain luetteloissa pääsen vanhukseksi. Itse en sellaiseksi koe itseäni, ajattelen usein "miten vanhukset tästäkin selviää". Kun oppii esim. nettiin viedyn sovelluksen päivitetään se heti. Ja tietenkin niin, että ne vanhatkin "näppylät" löytyvät jos löytyvät ihan eri paikasta.

En ole osannut olla huolissani siitä että jääkaappini tai hammasharjani olisi netissä ja juoruaa elintavoistani, mutta ehkä seuraavan laitesukupolven kanssa täytyy olls.

Hippi

  • Jäsen
  • **
  • Viestejä: 55
Vs: Älykoti vempaimineen
« Vastaus #5 : Ti 25.12.2018, 21:00:51 »
 
Vanhana koodarina minulle on iskostunut hyvin vahvasti ajatus siitä, että yksinkertainen on kaunista. Kun yksinkertaisiin laitteisiin rakennetaan (minun mielestäni) tarpeettomia lisäominaisuuksia ja toimintoja, rakennetaan niihin samalla useampia kohtia, jotka voivat pettää.

En noista laitteista niin paljoa ymmärrä, mutta toivon kuitenkin, että laitteet on rakennettu niin, että perustoiminto ei häiriinny ylimääräisen lisäominaisuuden pettäessä. Minusta olisi pieni katastrofi, jos kylmälaitteen tietoliikenneosan hajoaminen aiheuttaisi pakastimen sulamisen. En kyllä jääkaappiini nettiyhteyttä haluaisi. Osaan kirjoittaa muistilapun mukaan, jos on jotain poikkeuksellisen tärkeää ostettavaa. Tai jos jotain erittäin tärkeää on unohtunut, lähden kauppaan uudelleen.


Mutta kyllähän noille laitteille on kysyntää. Eihän niitä muuten tehtäisi. Tosiaan huolestuttaa vaan, että ne peruskapineet katoavat vähitellen markkinoilta. Uusista malleista tulee vain entistä monimutkaisempia ja entistä herkempiä. Tuotekehittelyä perusteltaneen kysynnällä. En vain osaa nähdä lisäarvoa sillä, että pesukoneen näytöllä kulkee teksti, missä vaiheessa pesu on. Olen osannut sen nähdä ohjelmavääntimestä, joka kiertyy hiljalleen pesun etenemisen mukaan. En myöskään uskaltaisi käynnistää pesukonetta tai uunia ollessani poissa kotoa. Nuokin on jonkun visionäärin keksintöjä, jotka minusta eivät ole käytännöllisiä eivätkä turvallisia.

No, nuo kodin ulkopuolelta tehtävät kodin koneiden ohjailut ovat minulle vielä toistaiseksi muutenkin mahdottomia. En edelleenkään omista älypuhelinta. Saapa nähdä miten pian se on hankittava, kun alkaa olla jo niin paljon asioita, johon sitä tarvitsisi. Missä kulkee raja, jossa laitteen puuttumisen aiheuttama haitta ylittää laitetta kohtaan tuntemani vastenmielisyyden? En osaa sitä vielä sanoa.


Hiljaiseksi veti myös kylpyhuoneen valokatkaisin, joka oli kaukosäädin. Tällaiseen törmäsin kun teimme taloyhtiön kylppäriremontin lopputarkastuksia. Yhteen kylpyhuoneeseen emme saaneet valoa, kun valokatkaisijaa ei löytynyt ovenpielestä, missä se nyt normaalisti on. Ei ollut eteisen puolellakaan. Taskulampulla yritettiin tarkistaa kylpyhuonetta, niin valvoja sitten yhdeltä hyllyltä äkkäsi valokatkaisijan, otti sen käteen ja napsautti valot. Se oli aivan tavallisen neliömallisen valokatkaisijan näköinen, mutta sitä ei vaan ollut kiinnitetty johtoihin. Kysyin läsnäolleilta, jotta miksi ihmeessä tuollainen ratkaisu, mikä sen idea on. Ainoa vastaus oli, että valon voi laittaa kylppäriin myös kylppärin ulkopuolelta. Siihen ei tullut vastusta, että miksi pitäisi voida.

Patu

  • Jäsen
  • ***
  • Viestejä: 247
Vs: Älykoti vempaimineen
« Vastaus #6 : Ke 26.12.2018, 18:50:53 »
Minulla on pessimistinen asenne nerokkaisiIn elämää helpottaviin vempaimiin. Osa jota ei ole ei mene rikki. Osa joka on menee joskus varmasti rikki.
Otetaan tuo Hipin kuvama kylpyhuoneen valaisimen kauko-ohjaus. Kun valo ei syty vika voi olla siinä ohjaimessa, helpoimmilaan paristo on loppu. Se voi olla lampun polttimossa tai siinä ohjaussignaalin vastaanottimessa. Tai sulake on palanut. Tai kauko-ohjaimessa on joku nerokas ja toistaiseksi tuntematon asetusviritys joka sytyttää valon vasta 15 min kuluttua (en tiedä mitä järkeä siinä olisi).
Tai et löydä sitä kauko-ohjainta sitten mistään.

Ajattele jos sinulla olisi kaikki huoneet kauko-ohjattuja. Pärekorillinen kauko-ohjaimia ja jatkuva arpominen mikä mihinkin kuuluu (eihän ole mitään järkeä säilyttää kauko-ohjainta siinä huoneessa jota ohjataan).

Hippi

  • Jäsen
  • **
  • Viestejä: 55
Vs: Älykoti vempaimineen
« Vastaus #7 : Ke 26.12.2018, 20:42:39 »
Ajattele jos sinulla olisi kaikki huoneet kauko-ohjattuja. Pärekorillinen kauko-ohjaimia ja jatkuva arpominen mikä mihinkin kuuluu (eihän ole mitään järkeä säilyttää kauko-ohjainta siinä huoneessa jota ohjataan).

No tuota varten pitää keksiä näppärä ohjauspaneeli, jolla kauko-ohjataan kutakin kauko-ohjainta tai ainakin paikannetaan haluttu kauko-ohjain  ;D


Kehitys näyttää menevän väistämättä siihen suuntaan, että jokseenkin yksinkertaisten elämää helpottavien laitteiden liilallinen kehittäminen vaikeuttaa niiden käyttöä. Sen lisäksi ilmastonmuutoksen varjolla energiasyöppölaitteita kehitetään vähemmän energiaa vieväksi, jolloin perustoiminnan tulos heikkenee. Pesukone ei enää pese ja huuhdo yhtä hyvin kuin ennen ja imuri ei puhdista yhtä hyvin kuin ennen, kun niiden tehoa ja kulutusta pienennetään.

Nuokin muutokset sitten johtavat vain siihen, että normaalipesun lisäksi ajetaan ylimääräistä huuhtelua, jotta saadaan haluttu tulos, pöylynimurilla hinkataan kauemmin, mikroaaltouunia käytetään kauemmin Patu paistaa kinkkua kauemminkuin uuni olisi toivonut jne. Tavoiteltua energianäästöä ei synny.

Toivoisin kehityksessä panostettavan pikemminkin siihen, että energiankulutuksen pienentämisestä huolimatta laite toimii yhtä hyvin kuin ennen ja laitteen käyttöikä olisi mahdollisimman pitkä, eli sitä voisi myös korjata kohtuullisin kustannuksin.


Olisi mukava, kun tähän saisi näistä teknisistä hienouksista innostuneen mukaan. Mikä niissä on niin hienoa, hyvää tavoiteltavaa?

Jorma Moottori

  • Jäsen
  • ***
  • Viestejä: 209
Vs: Älykoti vempaimineen
« Vastaus #8 : Ke 26.12.2018, 21:08:07 »
Kun johonkin laitteeseen ympätään lisää helposti toteutettavia, mutta yleisesti turhia, ominaisuuksia, vekotin , muuttuu usein vaikeakäyttöiseksi ja epäjohdonmukaiseksi.

Esimerkki: Led taskulamppuun saa hyvin helposti erilaisia valaistusvoimakkuuksia, strobovalon ja zoomauksen valolle. Lopputuloksena lamppu turhilla ominaisuuksilla ja pää tulee jo kipeäksi kun yrittää siitä yhdestä napista painelemalla saada strobon sammumaan tai oikean maksimivalovoiman päälle. Minulle riittäisi taskulampussa on/off.

Tämä oli siis esimerkki. Esimerkiksi kännykkä olisi huomattavasti parempi ostos jos siihen olisi ladattu muutama sovellus valmiiksi ja rajoitettu lisätoimintojen hankkiminen siihen ja tehty käyttö mahdollisimman loogiseksi ja helpoksi.

Lähes kaikki stanan tuotteet ovat kuitenkin siinä mielessä puolivalmiita, että ne pitää ITSE tehdä mieleisikseen ohjelmoimalla.