Kirjoittaja Aihe: Antisemitismiä, viisautta vai pikkupoliittista kepposta  (Luettu 10901 kertaa)

mks

  • Jäsen
  • ****
  • Viestejä: 366
Presidentti Obama teki viimeisen hallintokuukautensa avauksena linjauksen, ettei Yhdysvallat käytäkään turvallisuusneuvostossa automaattisesti vetoa Israelin kannalta hankalaa päätoslauselmaa vastaan.

Yli kaksi vuosikymmentä sitten entisen ulkoministeri Mitchellin raportin mukaan menipä minne tahansa Jerusalemia lukuunottamatta aina päällimmäisenä moititaan, ettei USA vastusta tehokkaasti Israelin kiistatta kansainvälisen lain vastaista siirtokuntapolitiikkaa.

Nyt USA ei käyttänyt vetoa vaikka turvallisuusneuvosto moitti Israelia.

Jotkut näkevät tässä Obaman lähtöilkeyden Netanjahulle. Jotkut tuloilkeyden kuukauden kuluttua USA:n ulkopolitiikasta vastaavalle Trumpille.

Itse pidän tätä lähes kahdeksan vuotta viivästyneenä aidosti oikeana arkisena linjauksena.

Minua on monasti moitittu antisemitismistä ja olen pitänyt sellaista moitetta halpamaisena indoktrinaationa. Jätän substanssin ja posiotioni vapaan arvioinnin kohteeksi.


mks
Meiss' sama kude on kuin unelmissakin ja uni kietoo pientä elämäämme.
Shakespeare

MrKAT

  • Vieras
Vs: Antisemitismiä, viisautta vai pikkupoliittista kepposta
« Vastaus #1 : Su 25.12.2016, 13:54:46 »
Obama antoi palestiinalaisille (ja muslimivaltioille) mukavan pikku joululahjan.
Tuplaisku, näpäytti sekä Netanjahua että Trumpia.

Muistaakseni kerran puolustit Palestiinan Hamasia, jotta heidät olisi pitänyt (vaalivoittajina!) hyväksyä neuvottelupöytään eikä tuomita paariana terroristijärjestöksi.

mks

  • Jäsen
  • ****
  • Viestejä: 366
Vs: Antisemitismiä, viisautta vai pikkupoliittista kepposta
« Vastaus #2 : Ke 28.12.2016, 23:33:19 »
Muistaakseni kerran puolustit Palestiinan Hamasia, jotta heidät olisi pitänyt (vaalivoittajina!) hyväksyä neuvottelupöytään eikä tuomita paariana terroristijärjestöksi.

Hamas on vuosikymmeniä ollut ainoa uskottava soten ja koulutuksen järjestäjä Gazassa. Se on myös edelleen ainoa palestiinalaisten edustaja, joka pystyy toteuttamaan pitävän rauhan Israelin kanssa. Väkivallan se hyväksyi vasta toisesta intifadasta alkaen.

Hamas voitti EU:n valvojien mielestä rehellisissä vaaleissa, joihin EU ei sen osallistumista ennalta protestoinut. Hamasin voiton jälkeeen EU sulki rahoituksen, joka oli virranut Arafatin korruptoituneelle ja perustaltaan sotaiselle PLO:n hallinnolle.

Tapahtumaketju on suunnaton häpeä EU:lle, joka näin kantaa olennaista syyllisyyttä vuosikymmeniin parhaan rauhanmahdollisuuden menetyksestä.

mks
Meiss' sama kude on kuin unelmissakin ja uni kietoo pientä elämäämme.
Shakespeare

MrKAT

  • Vieras
Vs: Antisemitismiä, viisautta vai pikkupoliittista kepposta
« Vastaus #3 : Pe 30.12.2016, 00:21:10 »
Oletko analysoinut tarkemmin EU:n sisältä että mistä (tai mistä maista tai pol. voimista) tuo "takinkääntö" Hamasin hylkimiseksi johtui? Ja/Vai oliko USA painostajana?


mks

  • Jäsen
  • ****
  • Viestejä: 366
Vs: Antisemitismiä, viisautta vai pikkupoliittista kepposta
« Vastaus #4 : La 31.12.2016, 14:44:17 »
Oletko analysoinut tarkemmin EU:n sisältä että mistä (tai mistä maista tai pol. voimista) tuo "takinkääntö" Hamasin hylkimiseksi johtui? Ja/Vai oliko USA painostajana?

Vuoden 2006 parlamenttivaaleissa Hamas sai 44.45% ääniosuudella 132 paikkaiseen parlamenttiin 74 paikkaa eli ehdottoman enemmistön. Fatah joutui tyytymään 41.43% ääniosuudella 45 paikkaan. Huomattava suhteellinen ero johtui Hamasin etevästä tavasta asettaa ehdokkaita ja keskittää ääniä sekavaalissa, jossa vaalipiireistä valitaan edustajia sekä suhteellisella että enemmistövaalilla.

Koska asiasta ei ole käyty avointa keskustelua, minulla ei ole luotettavaa erittelyä siitä, miksi EU muutti äkisti mieltään. Oletan, että Hamasin odotettua suurempi vaalivoitto - etenkin ehdoton enemmistö - säikähdytti tunnetasolla monia sellaisia, joille palestiinan osapuolten ja ongelmien sisäinen moniselitteisyys ei ollut syvällisesti tuttua vaan joille todellisuus hahmottui lähinnä tiedotusvälineistä. Huomattakoon, että meilläkin esim hesari käänsi takkinsa totaalisesti ja suomalainen kahvikeskustelu ryhtyi näkemään Hamasissa yksinomaan terroristijärjestön.

Itse näin Israelinkin aiemmin tukeman Hamasin vaalivoiton todellisena mahdollisuutena rauhaan. En tiennyt tuolloin enkä edelleenkään tiedä miksi luentani tilanteesta oli toinen kuin establishmentin julkiseksi kannakseen valitsema. Sisäpiiiriläisistä vain Erkki Tuomioja on ilmaissut ääneen ymmärrykseni suuntaan.

mks
Meiss' sama kude on kuin unelmissakin ja uni kietoo pientä elämäämme.
Shakespeare

MrKAT

  • Vieras
Vs: Antisemitismiä, viisautta vai pikkupoliittista kepposta
« Vastaus #5 : Ma 02.01.2017, 22:13:18 »
Minä ajattelin, että Hamasin vastustajat EU:ssa olisi samoja kuin Turkin liittoutumisen vastustajat ja kovin kristilliset.

Laika

  • Vieras
Vs: Antisemitismiä, viisautta vai pikkupoliittista kepposta
« Vastaus #6 : Ke 04.01.2017, 04:40:35 »
Ehkä yksi syy myös Hamasin hylkimiselle voisi olla heikko historian tuntemus, erityisen tiedon tarpeen ylittäessä yleistietoon perustuvan uutiskynnyksen eri tapahtumista. Useat amerikkalaisetkin tietävät käsityksenään lähinnä, että heidän tulee pelätä Irania:

One important thing to note is that the CIA orchestrated the 1953 coup out of the very same American embassy in Tehran that was later the site of the hostage crisis, right after the Shah was overthrown by popular revolution in 1979. The students were convinced that once again, the US had plans to overthrow their revolution. In fact, US President Carter did send a NATO General to instigate a military coup, but it failed.

Opiskelijat valtasivat Yhdysvaltain suurlähetystön Iranissa ja pitivät sitä hallussaan -muistaakseni lähteen mukaan- yli neljäsataa päivää, mutta noiden opiskelijoiden motiiveista harvoin puhutaan. Totta tietysti valkoista miestä sekin kismittää, jos Persian kaltaisen kolmetuhatta vuotta vanhan uusvaltion sallitaan pitää meteliä omien kansalaistensa oikeuksista valkoisen miehen perustajaisien materiaalisten tarpeiden ohi. Tulviko sarkasmi jo yli? Maksuvälinepetos (tai oikeammin: kirjanpitorikos) on huono velkasuhteen laji kahden valtion välillä.

http://www.whiteoutpress.com/articles/q42012/the-real-history-of-the-us-iran-conflict/

Nykyisten vallanpitäjien joukkoa seuratessa joutuu pohtimaan sitäkin, tietävätkö tai myöntävätkö tietävänsä (ja kummastakin on aina vajetta, kun ihmisistä puhutaan) edes kaikki valtiotason johtajat mitään tästä.

mks

  • Jäsen
  • ****
  • Viestejä: 366
Vs: Antisemitismiä, viisautta vai pikkupoliittista kepposta
« Vastaus #7 : La 18.11.2017, 10:49:00 »
Nykyisten vallanpitäjien joukkoa seuratessa joutuu pohtimaan sitäkin, tietävätkö tai myöntävätkö tietävänsä (ja kummastakin on aina vajetta, kun ihmisistä puhutaan) edes kaikki valtiotason johtajat mitään tästä.

Tämä on kuluvan vuoden aikana onnettomasti ajankohtaistunut huoli. Jonkin verran lievitystä on saatu siitä, että
- Palestiinan asioissa Jared Kushner on saatu sivuraiteelle.
- Trumpin hölmöyttään virittämä Qatar-kriisi on neutraloitumassa arkidiplomatian voimin
- Trumpin Iran-kiihko puskuroitui asiaa ymmärtävien vastustukseen

Voimme siis yllättäen ihailla virkamiesten kykyä pitää maailma koossa ja ihmetellä kuka tämän pallon politiikkaa oikeasti johtaa. Oma vastaukseni on Xi Jinping ja pieneltä pikku murultaan mm Sauli Niinistö.

mks


Meiss' sama kude on kuin unelmissakin ja uni kietoo pientä elämäämme.
Shakespeare