Kirjoittaja Aihe: Sote  (Luettu 43902 kertaa)

mks

  • Jäsen
  • ****
  • Viestejä: 366
Vs: Sote
« Vastaus #15 : Pe 28.10.2016, 11:21:44 »
Eilen 27.10. puolueiden puheenjohtajat häpäisivät itsensä perusteellisesti televisiokeskustelun sote-osiossa. Viimeistään kun kysyttiin millainen markkina nyt on avautumassa, jokainen puheenjohtaja de facto vaihtoi puheenaihetta.

-------------------------------------------

Pieni luettelo parhaista huonoimpiin:

Sari Essayah ja Li Andersson puhuivat enimmäkseen asiaa, mutta eivät löytäneet esiin nostamissaan seikoissa olennaisia argumentteja eivätkä hahmottaneet kokonaisuuden suurimpia vikoja.

Antti Rinne kohdensi retoriikkansa löysään veroparatiisipelotteluun ja hahmottumattomiin viittauksiin Ruotsin kokemuksiin.

Ville Niinistö aloitti aivan oikein puolustamalla kokonaisuutta ja hoidon eheyttä, mutta paljasti jatkossa argumenttien sekoilulla, ettei oikeastaan hallinnut asiaa iskulausetasoa syvemmältä.

Anna-Maja Henriksson näki roolinsa mukaisesti asiassa vain kieli- ja paikallispolitiikkaa.

Timo Soini murjaisi pari kertaa hyväntuulisia tyhjänpäiväisyyksiä, muttei sentään sortunut avoimeen vääristelyyn.

Juha Sipilä ei käyttänyt ainuttakaan puheenvuoroa, joka olisi ollut olennaisella tavalla totta. Hän vain vakuutti, että nyt tehdään hyvää ja välttämätöntä uudistusta pyyhkäisten kritiikit puoleksi naureskellen roskikseen mitään erittelemättä. Hänelle oli yhdentekevää mitä asiantuntijat ovat sanoneet.

Petteri Orpo veti alimman limbon kakista. Toki hänellä kokoomuksen puheenjohtajana oli sikäli hankala asema, että
- kokoomus mokasi edellisen uudistusyrityksen valjastamalla sen vetämään Henna Virkkusen luupäistä ja viime kädessä perustuslakiin törmäytettyä kuntauudistusta ja
- kokoomus nyt ajaa riemulibertaaria soten yksityistämistä suostumatta keskustelemaan asian todellisista kytkennöistä, tavoitteista ja pääteltävistä seurauksista.
Minulla ei ole tietoa millä jakaumalla Orpon esiintyminen selittyy
- karkealla vilpillisyydellä,
- tietämättömyydellä,
- taustavaikuttajien suorittamalla indoktrinaatiolla,
- tyhmyydellä tai
- jollain muulla.
Puheenjohtajan lojaalisuus puolueen yleisöltä salattavalle agendalle ei kelpaa selitykseksi.

-------------------------------------------

Sitten oma kantani:

Soteuudistuksen maakuntamalli on sinänsä OK. Maakuntien lukumäärä ja nurkkapatrioottiset tunne-elämykset ovat kokonaisuudessa kakkoskysymyksiä.

Kokoomuksen ajama valinnanvapaus on systeemin katastrofi. Kokoomus kai osti sen kepulta suostumalla vähemmän optimaaliseen maakuntien määrään. Tämä maakuntien lukumäärä on kuitenkin sittenkin melko vähäinen hinta eikä persuille tarvinnut maksaa mitään. Varsinainen katastrofi liittyy  toiminnallisiin seurauksiin.

Soteuudistuksen tavoitteiksi asetettiin alkujaan
- palvelujen saatavuuden parantaminen
- tasa-arvoisuuden lisääminen ja
- kustannusnousun hillintä
Samalla "tavoitteiksi" listattiin myös asioita, jotka ovat oikeammin keinoja
- rahoituksen yksikanavaisuus,
- ehyet hoitoketjut
- tietohallinnon yhtenäisyys

Kokoomuksen lisättyä tavoitteisiin "valinnanvapauden" ollaan ajautumassa malliin, joka nykyiseen verrattuna johtaa varsinaisista tavoitteista poispäin. Alueellinen ja yksilöllinen eriarvoisuus lisääntyy ja kustannuspaine tulee entistä kovemmaksi. Keinoista rahoituksen yksikanavaisuus kyllä onnistuu, mutta mahdollisuus toimintajärjestelmän suunnitteluun ja rahojen kohdentamiseen rapautuu. Kilpailu johtaa hoitoketjujen tavoitteiden erilaistumiseen ja tietohallinnon yhtenäistäminen tulee entistä kalliimmaksi. Henkilövajeesta johtuva jonotus ei ratkea sillä, että lisää henkilökuntaa siirtyy julkiselta yksityiselle.

Nyt varsinainen ongelma pähkinänkuoressa:

Kun "säästö" on tarkoitus synnyttää asettamalla budjetille katto, ja "maakunta" vastaa viime kädessä ihmisten hyvinvoinnista, jokainen "valinta" hankkia palvelu yksityiseltä, vähentää automaattisesti "maakunnan" resursseja. Kun "uudistajat" vakuuttavat, että se tuttu ja turvallinen terveyskekus jatkaa entiseen tapaan toimintaansa, niin jää kaipaamaan tietoa millä resursseilla! Kuvitellaanpa, että terve espoolainen 75-vuotias filosofian maisteri käyttää valinnanvapauttaan saadakseen luuntiheysmittauksen, D-vitamiinitason määrityksen, selvityksen voiko edelleen syödä gluteenipitoista ruokaa ja seuraavalla viikolla muita tutkimuksia, joita Mehiläisen, Terveystalon sun muiden toimijoiden "asiantuntijajulkaisut"  kauppaavat. Ehkäpä "valinnanvara" tuo nämä palvelut hänelle siinä, missä nykyisin "työterveyshuolto" liikevaihtoaan lisätäksen ne mielellään tuottaa. Luulisi silloin jotain resursseja katoavan muotivirtauksia seuraamattoman ja palveluntuottajia etsimättömän 16-vuotiaan vantaalaisen koulupudokkaan syrjääntymis- ja mielenterveysongelmien ratkomisesta.

Mitä enemmän yksityiset palveluntuottajat pääsevät markkinoimaan "maakunnan" piikkin uusia mielihyvätuotteita tai "varhaistoteamiseksi" nimettyjä terveille tehtyjä tutkimuksia, sitä vähemän jää "maakunnalle" resursseja sairauksien ennalta ehkäisemiseen ja varhaistoteamiseen. Ja lopuksi maakuntahan ne kaikki pahoiksi äityneet sairaudet kuitenkin joutuu hoitamaan pienentynein resurssein!


------------------------------------------

Sipilä ja Orpo kuittasivat ongelmat yksinkertaisesti, että tehdään malli, jossa kaikki ongelnmat on otettu huomioon ja josta tulee maailman paras. Ottaen huomioon heidän kykenemättömyytensä televisiokeskustelussa osoittaa mitään ymmärtämystä substanssista, epäilen, että sellaista mallia ei parissa kuukaudesa polkaista lausuntokierrokselle.

Vai onko lausuntokierros edes tarpeen, jos kerran malli on maailman paras ja kaikki ongelmat jo ratkottu?

mks

PS:
Jos joku väittää, että yksityiset palveluntuottajat laitetaan "maakunnan" tiukkaan kontrolliin, niin häneltä voi kysyä kumpi on suurempi työ: Selvittää potilaan asia vai tutkia onko potilaan asia selvitetty asianmukaisesti ja kustannustehokkaasti.

Lisäksi niin Suomessa kuin muualla maailmassa tiedetään erinomaiseti, että palvelun tuottaja pääsee halutessaan eroon keskimääräistä enemmän kustannuksia aiheuttavista asiakkaistaan ilman, että mitään virhettä voidaan osoittaa.

Ranskassa oli/on joitakin vuosia sitten maailman parhaaksi rankattu terveydenhuolto, jossa oli "valinnanvapaus". Ranskan ongelma on, ettei rahat riitä sen ylläpitoon. Me voimme kopioda sen, jos budjetissa on väljää suunnileen 5 miljardia € vuodessa ja Viro kouluttaa edellen henkilökuntaa Suomen terveysmarkkinoille.
Meiss' sama kude on kuin unelmissakin ja uni kietoo pientä elämäämme.
Shakespeare

valtteri

  • Jäsen
  • *
  • Viestejä: 32
Vs: Sote
« Vastaus #16 : Pe 28.10.2016, 17:43:06 »
Mielestäni Niinistö, Rinne, Anderson toivat esiin myös juuri noita näkökohtia mitä sinäkin. Yllättävää, että koko oppositio tuntui t y rm ä ä v ä n Sote-uudistuksen. Eli jos uudistus tehdään niin n. puolet poliittisista voimista on sitä vastaan. Ei tiedä hyvää sen tulevaisuudelle.

Soini oli yllättävän hiljaa. Hänellä ei tuntunut olevan mitään sanottavaa aiheesta. Varmaan paljon PS:n kannattajia, joita asia koskee ja mahdollisesti hyvinkin kielteisesti. Soini on asian läpiviemisessä takuumiehenä ja saa vaihtokaupassa vähän vaikeuksia maahanmuuttoon.

Kokoomukselle tämä on periaatekysymys, että ei saa olla pelkästään yhteiskunnan tuottamia palveluita. Vähintäänkin täytyy muuttaa osakeyhtiömuotoon julkiset organisaatiot. "Ammattijohtajat" (ekonomit) alkavat päättämään, että mitä pitää tehdä ja miten. Abstrakti talousjohtaminen  täytyy saada asioista ja arvoista keskustelemisen sijaan. Täytyy saada julkiset organisaatiot toimimaan i k ä ä n  k u i n ne pyrkisivät taloudelliseen voittoon vaikka eivät mitään tavaroita markkinoille tuotakaan. Poliittinen ohjaus nähdään mörkönä. Kaiken pitää toimia taloudellis-rationaalisen yksittäisen toimijan "valinnanvapauden" pohjalta.   Amerikassa on punaniskarepublikaaneja, joille terveyskeskukset on "sosialismia." Kaikki pitää olla yksilön niskoilla ja kaupallisessa tavaramuodossa toteutettu. Julkisesti ohjattu yleinen poliisi-instituutiokin on epäilyttävä ja halutaan, että jokainen puolustaa itse aseellisesti "propertyaan". Lopputulos on yhteiskunnan täysi mureneminen ja kaikkien barbaari sota kaikkia vastaan. Kokoomuksessa on paljon henkilöitä, joille "arvona" on tämänkaltainen kehitys.           

mks

  • Jäsen
  • ****
  • Viestejä: 366
Vs: Sote
« Vastaus #17 : Pe 28.10.2016, 18:03:44 »
Mielestäni Niinistö, Rinne, Anderson toivat esiin myös juuri noita näkökohtia mitä sinäkin.

Heistä yksikään ei maininnut, että budjettikaton aikana jokainen euro, joka käytetään mualla kuin "maakunnan" organisaatiosta on pois "maakunnan" toiminnasta.

Heistä yksikään ei maininnut, että  jonot johtuvat henkilöstöpulasta, joka ei ratkea siirtämällä ersursseja yksityisille toimijoille.

Heistä yksikään ei maininnut kansanterveystyötä. Lastensuojelun erilisongelman Essayah toi esiin.

mks


Meiss' sama kude on kuin unelmissakin ja uni kietoo pientä elämäämme.
Shakespeare

wade

  • Vieras
Vs: Sote
« Vastaus #18 : Su 30.10.2016, 07:27:34 »
Eli (jos tässä nyt toistan sanottua) asia on niin, että valinnanvapauden sisältämä sote-uudistus luo dynamiikan, jossa yksityinen palvelu luo muodikkaita palveluita, vaikka sitten "mielihyvätuotteita", joilla ei kuitenkaan ole kokonaistehokkuuden ja hyvinvoinnin näkökulmasta sen kummempaa roolia. Kuitenkin vapaasti valitsevat kansalaiset kuluttavat budjettikaton alaisia varoja riippumatta siitä, onko kulutettu terveyspalvelu todella tarpeen tai vain terveelle myytyä terveystuotetta. Kaikesta huolimatta etu on terveystuotteita myyvällä yrityksellä ja sen markkinointikoneistolla.

Samaan aikaan "maakunta" ja wanha kunnon terveyskeskus joutuu entistä tiukemmalle ennekin turhan tiukkojen resurssien huvetessa osittain myös kyseenalaiseen "terveystuotekulutukseen".

Kysymys kuuluu: mitä tälle perinteiselle terveyskeskukselle sitten tullaan viestittämään? Että valinnanvapaus luo heille(kin) tarpeen toimia tehokkaammin ja kehittää omaa toimintaansa? Että siis: kehittäkää toimintaa, toimikaa tehokkaammin. Terve kilpailu ja valinnanvapaus on todistanut julkisen puolen tehottomuuden: katsokaa kuinka tehokkaita ovat terveyspalveluita tuottavat yritykset, ja kuinka tehoton ja epä-innovatiivinen on julkinen terveyskeskus! Mutta mitä ei tulla korostamaan, on että tämä valinnanvapauden mukanaan tuoma kilpailutilanne luo tilanteen, jossa toiminnan kehittäminen ja tehostaminen on tehtävä entistä vähäisemmin resurssein ja yhä liian vähäisellä työvoimalla.


---

Joka tapauksessa, mukava lukea sote-aiheesta summaavaa ja armottoman kriittistä ruodintaa.


MrKAT

  • Vieras
Vs: Sote
« Vastaus #19 : Ti 01.11.2016, 01:33:24 »
Onko tämä vitsi?!!
Sosiaali- ja terveysministeriä ei sote kiinnosta (?!!)


– On totta, että perussuomalaisilla ei ole näkyvää roolia sote-mallin esittämisessä. Entä sitten? On muita meille tärkeitä kysymyksiä. Perussuomalaiset on halunnut korostaa maahanmuuttopolitiikkaa – en ole nähnyt keskustan profiloituvan siinä.

Näin sanoo sosiaali- ja terveysministeri Pirkko Mattila (PS) eilisessä Sunnuntaisuomalaisessa.

 - UPP 31.10.2016: Yhden asian liike

Kommentissa on myös kauheaa huhua edeltäjästä, sosiaali- ja terveysministeri Mäntylästä:
  Saku Timonen sanoo
    31.10.2016 at 10:13
Saman lehtijutun paperiversion mukaan edeltäjällä oli vielä vähemän mielipiteitä. Kukaan virkamieskään ei tiennyt mitä mieltä hän oli, koska hän ei kokouksissa puhunut mitään.

 - sama

Laika

  • Vieras
Vs: Sote
« Vastaus #20 : Ti 01.11.2016, 10:52:42 »
Hehee, ehkä se on joskus hyväkin, jos poliitikkoa ei kiinnosta. Ainakin se on sitä silloin, kun virkamiehistö on poliitikkoa pätevämpi saattamaan aikaiseksi mielekkäitä reformeja.

mks

  • Jäsen
  • ****
  • Viestejä: 366
Vs: Sote
« Vastaus #21 : To 01.12.2016, 13:05:52 »
Soten substanssin asiantuntijoista mm professorit Jussi Huttunen ja Martti Kekomäki ovat esittäneet huolensa soteuudistuksen valinnanvapausmalleista. Nyt kuoron on liittynyt taloustieteen professoreja:

http://yle.fi/uutiset/3-9315237

"Taloustieteen professorit: Koko Suomesta ei saa tehdä sote-markkinoiden koelaboratoriota
Suomi on avaamassa sosiaali- ja terveydenhuoltoaan markkinoille. Jäitä hattuun, sanovat professorit. Markkinat on avattava asteittain.

Sote-uudistus28.11.2016 klo 10:29päivitetty 28.11.2016 klo 12:46
Professorit Otto Toivanen ja Matti Liski.
...
Taloustieteilijät varoittavat, että suunniteltu malli voi tulla kalliiksi. Malli, jossa yritys ei maksa jatkohoidon kustannuksia, kannustaa siihen, että yrityksen kannattaa lähettää potilaita mahdollisimman paljon maakunnan hoidettavaksi, ja tehdä mahdollisimman vähän itse. Näin yritys pienentää omia kustannuksiaan ja siirtää ne maakunnan maksettavaksi. Bisnekselle tekee hyvää, jos laskun maksaa joku toinen.

Mikäli yrityksellä on mahdollisuus lähettää potilaita maakunnan maksamaan jatkohoitoon, synnytetään yritykselle kannustin houkutella potilaita itselleen kirjoittamalla avokätisesti lähetteitä vaikkapa magneettikuvaan ja erilaisiin tutkimuksiin. Maine helposti jatkotutkimuksiin lähettävästä lääkäristä kyllä leviää.
...
Nykymallissa kuntien ei tarvitse kilpailla asiakkaista, mutta suunnitellussa mallissa yritykset joutuvat käyttämään kustannusten siirtoa kilpailuvalttina hankkiessaan asiakkaita. Voi olettaa, että kustannusten siirtely lisääntyy sen sijaan, että siitä pitäisi päästä eroon. Lasku voi olla suuri, muistuttaa professori Matti Liski.

Ongelmaksi voi tulla myös asiakkaiden valikointi. Maakunta maksaa yrityksille listautuneista asiakkaista. Yritys voi säästää kustannuksissaan hankkimalla asiakkaita, jotka eivät palveluja tarvitse. Toisaalta se voi pyrkiä välttämään paljon palveluita käyttäviä asiakkaita. Mikäli asiakkaiden valikoinnissa onnistutaan, paljon palveluja tarvitsevien hoidon kustannukset jäisivät yhteisestä pussista maksettavaksi."


Nähtäväksi jää rohkeneeko Kokoomus ajamaan loppuun saakka ideologiaan pohjautuvan valinnanvapausmallinsa, jossa voittajia ovat lopulta vain kansainväliset sijoitusyhtiöt!

Kuten aiemmin on jo mainittu, keskusta näyttää ostaneen todella kalliilla rakkaan maakuntamallinsa eikä osaa vetäytyä ilmiselvän katastrofinkaan edesssä. Perussuomalaisille ilmeisesti käy mikä vain kunhan Soini saa eläissään istua yhden vaalikauden ministerinä.

mks


PS: Kun yhdistetään peruskoulun romahdus taloutemme tulevaisuuden kannalta kannalta keskeisten aineiden (matematiikka ja luonnontieteet) osalta ja sotetaakan demografisista syistä kasvavan kuorman kohtaaminen ideologisista syistä ainoastaan elinkeinon näkökulmasta ("valinnanvapaus" on tässä silkkaa sumutusta!), jälkipolville on koittamassa ankeat ajat. Toivottavasti osaavat edes pidättyä kohtuuttomista kustannuksista oman ikäluokkani hautaamisessa! Riittäköön, että olemme rohmunneet itsellemme muhkeat eläkkeet.
Meiss' sama kude on kuin unelmissakin ja uni kietoo pientä elämäämme.
Shakespeare

MrKAT

  • Vieras
Vs: Sote
« Vastaus #22 : Pe 02.12.2016, 00:12:07 »
Nähtäväksi jää rohkeneeko Kokoomus ajamaan loppuun saakka ideologiaan pohjautuvan valinnanvapausmallinsa, jossa voittajia ovat lopulta vain kansainväliset sijoitusyhtiöt!

Kuten aiemmin on jo mainittu, keskusta näyttää ostaneen todella kalliilla rakkaan maakuntamallinsa eikä osaa vetäytyä ilmiselvän katastrofinkaan edesssä. Perussuomalaisille ilmeisesti käy mikä vain kunhan Soini saa eläissään istua yhden vaalikauden ministerinä.

mks
Just äsken Pahuuden politiikan alle kirjoittamaani 5x kallistuneisiin lääkkeisiimme liittyen: Renttu tai joku paljasti Näkökulmalla wikileaks-linkin jossa
mm. Kokoomus (ainakin Stubb oli mainittu) oli(vat) pyrkinyt estämään* mahdollisuuden halvempien geneeristen eli rinnakkaislääkkeiden tuomisen apteekkeihin ja kuluttajille. (Syynä että muka kauppa- tai muut suhteet suuren lääkevalmistusmaan USA:n suuntaan vaarantuu tms).
  Voi kysyä että miksei Kokoomus ole pontevammin vaatinut myös LÄÄKKEIDEN "valinnanvapauden" lisäämistä ja monopolien purkamista. Joku kansanedustaja voisi tästä alkaa kysellä kyselytunneilla, haluaisin ristikuulustelun monelta suulta!

*JK. Googlaus "Stubb wikileaks generic" antaa:
https://wikileaks.org/plusd/cables/08HELSINKI541_a.html

2008 November 25, 15:05 (Tuesday)
...
...
Pharmaceutical Pricing
----------------------
 
10. (SBU) The Finns tout their "international credentials,"
but those credentials suffered a setback in November when the
Parliament approved a GOF proposal to amend a pharmaceutical
 
pricing scheme in order to allow the substitution of lower
priced generics for patent-protected drugs. The Health
Minister proposed the change as a cost-cutting device but
reimbursing only at generic drug prices undermines the patent
rights of a number of protected medicines, including those of
U.S. manufacturers.  The Foreign Ministry and Ministry of
Economy saw the potential damage to Finland,s reputation and
lobbied against the measure, although parliament passed the
bill unanimously in November.

« Viimeksi muokattu: Pe 02.12.2016, 00:22:38 kirjoittanut MrKAT »

MrKAT

  • Vieras
Vs: Sote
« Vastaus #23 : Ti 21.03.2017, 23:35:48 »
Soininvaara varoittelee:
[1] http://www.soininvaara.fi/2017/03/15/valinnanvapaudessa-muhii-katastrofi/

Ja tässä..
[2] http://www.soininvaara.fi/2017/03/17/valinnanvapaus-miten-sita-voisi-korjata-osa-1/
josta pieni tilastokommentti:
Niiden, jotka kehuvat Ruotsin valinnanvapautta kannattaa muistaa, että Ruotsin terveydenhuolto maksaa 11, 7% BKT:sta kun me selviämme 9,7 %:lla. Erotuksella rahoittaa koko puolustusbudjetin.

Joka perustuu [1]:ssa kommentoineen Olli Raaden tilastokommenttiin:

Maaimanpankin tilaston mukaan Suomi käytti vuonna 2014 9,7% kansantuotteestaan terveysmenoihin. Vertailukelpoisista maista vain Englanti pääsi alle tämän, 9,1%, mutta heidän terveydenhuoltonsa tuskin on samalla tasolla kuin meidän. Norja käytti 9,7 % kuten Suomi, muut vertailukelpoiset maat enemmän, lähin vertailukohteemme Ruotsi 11,9%. Erolla Ruotsiin me voimme kustantaa mm. puolustusbudjettimme.

Alla poimintoja tilastosta:
Englanti (U.K.) 9,1%
Suomi 9,7%
Norja 9,7%
Belgia 10,6%
Tanska 10,8%
Alankomaat 10,9%
Saksa 11,3%
Ranska 11,5%
Sveitsi 11,7%
Ruotsi 11,9%
Yhdysvallat 17,1%

On hyvin mahdollista, ehkä jopa todennäköistä, että meidän terveydenhuoltomme on sekä kustannuksiltaan, että laadultaan maailman absoluuttista huippua. Sen pitäisi olla kansallinen ylpeyden aihe. Mutta maassamme vallitsevassa negatiivisessa ilmapiirissä mikään suomalainen saavutus ei kelpaa.

Ystävällisin terveisin,
Olli Raade
Päätoimittaja ja julkaisija, Facts & Arts, http://www.factsandarts.com
Linkki Maailmanpankin tilastoon:
http://data.worldbank.org/indicator/SH.XPD.TOTL.ZS


Laika

  • Vieras
Vs: Sote
« Vastaus #24 : Ke 22.03.2017, 01:03:48 »
Minullakin osui silmiini etenkin tuo Raaden kommentti. Vähänkö olen herkkäuskoinen. Yeah, I'll give it a benefit of my thought.

mks

  • Jäsen
  • ****
  • Viestejä: 366
Vs: Sote
« Vastaus #25 : Su 26.03.2017, 10:41:28 »
Trumpin ja republikaanien nyt myttyyn menneellä Obamacaren kaatohankkeella on mielenkiintoinen yhteys suomalaiseen SOTE-huuhailuun:

- kun yleisö alkoi viime kuukausina tajuta mikä se Obamacare oikein oli ja mitä republikaanit suunnittelivat, Obamacaren suosio nousi 35% => 60%. Meillä median katuhaastattelujen perusteella yleisö ei tiedä suunnitellun muutoksen todellisuudesta vielä mitään!

- viime neuvotteluissa osoittautui ettei Trump tiennyt terveydenhuollon detaljeista mitään senkään jälkeen, kun oli kertonut oppineensa, että terveydenhuolto onkin paljon monimutkaisempi kysymys kuin mitä hän oli ajatelut. Olisikohan ministeri Orpolla sama ongelma? Trump lupasi hoitaa, että kaikilla olisi vakuutus. Orpo lupasi, että kaikki pääsisivät kuin nyt työterveyshuoltoon tai yksityislääkäriin jonottamatta hoitoon. Totaalisen epärealistisia lupauksia molemmat.

- ruohonjuuritason toteuttajista aivan ylätason professoreihin kaikki asiantuntijat sekä USA:ssa (*) että Suomessa ovat kauhistellen lausuneet perusteltua kritiikkiä suunnitelmille. USA:ssa uudistus kaatui näennäisesti republikaanien ideologisen hajontaan, mutta tarkemman analyysin mukaan tosiseikkojen tajuamiseen.

Arvelenpa, että meilläkin tapahtuu aivan vastaavaa. Poliittisena operaationa kokoomus tietenkin yrittää kaataa vastuun luomansa harhan särkemisestä "muutosvastarintaisille" demareille ja kepu on hihittää hiljaa ostettuaan valtapoliittisesti tärkeän 18 maakunnan mallinsa lopulta ilmaiseksi.

mks

(*) CNN: "Nearly every major medical and public health professionals' organization in the nation opposed the GOP plan, even before the Congressional Budget Office released its nonpartisan assessment of the bill's likely impact."
Meiss' sama kude on kuin unelmissakin ja uni kietoo pientä elämäämme.
Shakespeare

Laika

  • Vieras
Vs: Sote
« Vastaus #26 : Ma 27.03.2017, 03:55:53 »
Jokseenkin kummaa argumentoida Sipilältä, että heidän joukkueensa on pikemminkin tekijöitä kuin puhujia. En millään muotoa tarkoita tietäväni, mitä Juha Sipilä työaikanaan tarkalleen ottaen tekee, tai että minun täytyisi kaikki se yksityiskohtaisesti tietää. Mutta olisi hyvä, kun Sipilä itse tietäisi, miten hän kansalaisiksi kutsutuille asiakkailleen siitä puhuu. Muuten voi syntyä vaikutelma, ettei kukaan tiedä, mitä hallituksessa milloinkin tehdään. Minusta taas suomalaiset eivät tarvitse sellaista poliittista johtoa, joka ei osaa kertoa, mitä sillä on suunnitteilla ja miksi. Mitä me tiedotusvälineillä teemme, jos ongelman syy löytyy toisesta päädystä?

Vai onko niin, että on täysin samantekevää, puhummeko totta tai edes lauseita, joilla on jokin mieli. Eniten silti ihmettelin, miksi pääministerin arvoja ei saada kyseenalaistaa. Olen näet täysin päinvastaisella kannalla, johtajiemme arvoja nimenomaan tulee voida kyseenalaistaa ja koetella. Toki siinä suhteessa kyseenalaistajien ja koettelijoiden tulee olla rehellisiä, totuudellisia ja vilpittömiä keinoissaan ja pyrkimyksissään. Ellei johtaja tai filosofi kestä hänen arvojensa tunnustelemista, niin uskaltaisin jopa sanoa hänen valinneen liian vaativan ammatin itselleen. Mitä muuta kykyä johtajalta tarvittaisiin enemmän kuin kýkyä tehdä arvostelmia? Olisi omituista ajatella olevan jotain käyttöä arvostelukyvyttömille johtajille.

Paljon valaisevampaa olisi ollut kuulla pääministerin näkemyksiä ihmisen ja muiden eläinten toisiinsa kietoutuneesta kehityshistoriasta, tai ehkä etiikan kysymyksistä, joiden kuvittelisin johtajalle olevan tärkeitä. Aikaa moiselle on vähän, jos ajatellaan pääministeriys virkana. Olisin silti pitänyt edellisiä kuvitteellisia esimerkkejä verrattomasti kansalaisia valaisevampina keskusteluina kuin paperilappuja, joihin edellisten vaalien tenteissä kunkin puolueen puheenjohtajat toimittajien ystävällisellä avustuksella raapustivat jonkin arbitraarisen määrän miljardeja säästettäväksi. En usko, että juuri kukaan lähetystä seurannut (itse asiassa uskon, että moni lähetyksessä olleistakaan ei tiennyt) olisi tiennyt, mitä tosiseikkoja lapuilla olevat numerot oikeastaan kuvaavat.

Työministeri Jari Lindströmille toivon lepoa, miesparka vaikutti ylirasittuneelta näkemissäni haastatteluissa jo kuukausia sitten.
« Viimeksi muokattu: Ma 27.03.2017, 04:28:32 kirjoittanut Laika »

MrKAT

  • Vieras
Vs: Sote
« Vastaus #27 : Ma 03.04.2017, 23:03:53 »
Mainittakoon joku empiirinen kokemus, eli että kotiseutuni (Ylä-Savon) kaupungissa on menossa sote-kokeilu (taajamaan on tullut paikallinen yksityislääkärikeskus jonne on rekisteröitynyt ihmisiä pois julkisesta) ja on kuulunut tyytyväisiä ääniä: julkisessa terveyskeskuksessa on tyhjempää tilaa ja pääsee nopeammin lääkäriin.

mks

  • Jäsen
  • ****
  • Viestejä: 366
Vs: Sote
« Vastaus #28 : Ke 05.04.2017, 19:39:29 »
Mainittakoon joku empiirinen kokemus, eli että kotiseutuni (Ylä-Savon) kaupungissa on menossa sote-kokeilu (taajamaan on tullut paikallinen yksityislääkärikeskus jonne on rekisteröitynyt ihmisiä pois julkisesta) ja on kuulunut tyytyväisiä ääniä: julkisessa terveyskeskuksessa on tyhjempää tilaa ja pääsee nopeammin lääkäriin.


Empiriassasi insentiivit ovat toiset kuin hahmotellussa soteuudistuksessa. Sovellapa esimerkkisi "maakuntamalliin": Yksityislääkärikeskuksen resurssit eivät tulekaan kävijöiltä ja KELAlta vaan vähennetään julkisen terveyskeskuksen resursseista. Ei synny lisäkapasiteetttia ja lopulta kysytään mikä olikaan yksityisen ja julkisen hoitamien tehtävien kirjo ja segmenttikohtainen tuottavuus.

Sotesiantuntijoiden ja systeemianalyytikkojen vankka näkemys on, että eniten palveluja tarvitsevat sakkautuvat aina vain huonommin vetävään julkiseen jonoon samalla kun hyväosaiset ja "terveet" pääsevät aiempaa halvemmalla kivasti vetävään "mielihyväpalveluun".

"Mielihyväpalvelullla" tarkoitan tässä, että yksityisellä on tiukka insentiivi pitää kevytasiakkaat tyytyväisinä vaikka tutkimuksiin käytettäviä resursseja karsittaisiinnkin. Nythän enemmän tai vähemmän turhat tutkimukset ovat keskeinen liikevaihdon lähde, maakuntamallissa pelkkä kuluerä.

Ja ojasta allikkoon joudutaan, jos julkinen vielä sortuu kilpaileman yksityisen kanssa demagogisesti hyödyllisiä tunnuslukuja tuottavista kevytasiakkaista!

mks

Meiss' sama kude on kuin unelmissakin ja uni kietoo pientä elämäämme.
Shakespeare

MrKAT

  • Vieras
Vs: Sote
« Vastaus #29 : Ke 19.04.2017, 22:19:40 »
Mainitsemani paikallinen lääkärikeskus on laajentanut toimintaansa alueen toiseen laitaan. Näyttää menestykseltä.
Huhuna taas kuulin että olisikin asiakaspuutetta.

Jos passaa, niin joitain blogi-puheenvuoroja aiheesta.

Soini puhui KOK:lle:
http://www.soininvaara.fi/2017/03/22/puheeni-valtuustossa-sote-lausunnosta/

Lakimies Saku Timoselta:
http://blogit.apu.fi/uuninpankkopoikasakutimonen/2017/04/12/reviirijako/
http://blogit.apu.fi/uuninpankkopoikasakutimonen/2017/04/12/attendon-vastine/
http://blogit.apu.fi/uuninpankkopoikasakutimonen/2017/04/13/eiko-saanut-sanoa/

Tuo viittaa että Attendo olisi saamassa monopolit. Omistamalle rakennuksen (ja ovien lukot) se saa monopolin eikä muille ole sinne asiaa. Viimeisen kommenteissa J.S. vihjasi että keskinäinen reviirijako olisi kuin: Attendolle itä haltuun, Esperi ottaa lännen.